Sylvia van der Moer

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sylvia Petronella Antoinette van der Moer, usein pelkkä Petronella, (11. syyskuuta 1923 Haag, Alankomaat28. tammikuuta 2014 San Francisco, Yhdysvallat)[1][2] oli Suomen Lapissa muutaman kuukauden ajan vuonna 1949 oleskellut ja paljon julkisuutta saanut hollantilainen nainen, joka kuuluu nykyään Lapin kultamaiden legendoihin. Petronellasta liikkuu monenlaisia kertomuksia ja monet niistä ovat aikojen saatossa värittyneet.

Petronellan oleskelu Suomessa vuonna 1949[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petronella saapui Suomeen kesäkuussa 1949 esiintyen toimittajana.[3][4] Helsingissä hän jätti hotellilaskunsa maksamatta ja katosi. Rovaniemellä hän oli kuullut Lapin kullankaivajista. Petronella lähti erään geologin mukana pohjoisen kultakentille ja jäi Morgamojalle kullankaivajien kokin Tyyne Tähden apulaiseksi. Hän toimi Kullervo Korhosen ja Heikki Kokon kullankaivuuporukan apukokkina loppukesästä 1949.[5] Siinä työssä hän auttoi ruoanlaitossa, siivosi ja pesi pyykkiä. Hänen kerrotaan olleen ahkera ja saaneen kullankaivajien kunnioituksen. Petronellan muistellaan olleen iloinen ja miellyttävä mutta hän ei kuitenkaan pyrkinyt viettelemään miehiä.[6]

Vuoden 1949 syyskuun lopulla Petronella lähti käymään Inarissa, josta hänen aikomuksenaan oli palata takaisin kultajoille kaivukauden loppuun saakka. Poliisi kuitenkin pidätti hänet Inarissa. Hänen passinsa oli mitätöity, ja hänen tuli poistua maasta. Petronella tuomittiin Helsingin raastuvanoikeudessa 18. lokakuuta 1949 karkotettavaksi Suomesta viideksi vuodeksi. Häntä syytettiin maksamatta jääneestä hotellilaskusta, oleskeluviisumin ylittämisestä ja väärällä nimellä esiintymisestä. Lehdissä tapauksesta kerrottaessa esitettiin väitteitä vakoilusta ja arvailuja hänen tekemisistään kultamailla.[7] Hänen kuitenkin karkotettiin vain pikkurikoksista.[4]

Petronella poistui maasta, mutta jätti lähtemättömän jäljen sekä kultamiesten mieliin että kultamaille. Nykyään Lemmenjoen maisemissa kohoavat kaipaamaan jääneiden kultamiesten nimeämät Petronellankukkulat (sijainti 68°39.288′N, 025°45.286′E ).[8] Kullankaivajat ja lehtimiehet yrittivät jälkeenpäin tavoittaa Petronellaa, mutta tuloksetta. Oulun kaupunginteatteri teki Petronellasta musikaalin vuonna 2006. Saariselällä on hänen nimensä mukaan nimetty ravintola ja hänen tarinansa on kerrottu Legenda-olutmerkin pulloetikettien Lapin legendoista kertovassa sarjassa.[9]

Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuun 2007 alussa hollantilainen ryhmä löysi Petronellan asuinpaikan. Petronella asui tuolloin New Albanyn kaupungissa Ohiossa, Yhdysvalloissa. Hän käytti äitinsä suvun kautta tulevaa nimeä P. Annick Vandermoer.lähde?

Vuonna 2014 yhdysvaltalainen Jenny O'Connell perusti Finding Petronella -hankkeen, jossa tavoitteena on kulkea Petronellan jalanjäljissä jalkaisin Suomen läpi Lappiin. Projektille hankittiin rahoitusta joukkorahoituksella, ja sitä dokumentoidaan blogiin. O'Connell tutustui Petronellaan ja hänen tarinaansa ystävänsä, Petronellan tyttären Solange van der Moerin kautta.[10] Näihin tarinoihin on kuitenkin tehnyt oikaisuja Suomi-Hollanti-seuran aktiivi Arnold Pietersen, jonka selvitysten mukaan Petronella ei ollut toimittaja, ei taistellut vastarintaliikkeessä eikä ollut keskitysleirillä, kuten oli väittänyt. Hän ei myöskään ollut paronitar eikä haastatellut 1940-luvulla rosvopäällikköä Salvatore Guilianoa Sisiliassa. Pietersenin selvitysten mukaan toimittajan tittelin varjolla eri puolilla Eurooppaa tehdyt hotellipetokset olivat Petronellan elämäntapa. Suomen lisäksi hän aikalaislehtien mukaan majaili hotelleissa maksamatta Ruotsissa, Tanskassa ja Italiassa.[4] Jenny O'Connell vieraili vuoden 2014 kesällä Tankavaaran 65. kultakisoissa kierrellen myös Petronellan jalanjälkiä Suomessa. O'Neill aikoo kirjoittaa matkastaan sekä Petronellasta kirjan. Hän ylläpitää myös aiheeseen liittyvää findingpetronella.com -blogia netissä.[11]

Petronella kuoli tyttärensä luona Yhdysvalloissa[4] tammikuussa 2014, ja hänen toiveenaan oli, että hänen tuhkansa siroteltaisiin Lemmenjoelle.[12] Petronellan tytär vei äitinsä tuhkat Lemmenjoelle ja Inarin hautausmaan Pyrkyreiden palstalle. Kullankaivajien hautausmaan uuteen muistopatsaaseen Tuhkapyrkyriin kiinnitettiin Petronellan muistokyltti.[13][14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Viljo Mäkipuro – Lemmenjoen kultasatu. Kirjapaino osakeyhtiö Kaleva 1965

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Miettunen, Olli: Kultakenttien legenda kuollut. Lapin Kansa, 2.4.2014. Artikkelin verkkoversio Viitattu 9.4.2014.
  2. O’Connell, Jenny: Above all, she was a mother 1.4.2014. Jenny O’Connell. Viitattu 9.4.2014. (englanniksi)
  3. Tahkolahti, Jaakko: Petronella hurmasi Lemmenjoen kultamiehet Helsingin Sanomat. 1.1.2009. Sanoma News. Viitattu 2.1.2009.
  4. a b c d Huijarista Lapin legendaksi. Helsingin Sanomat 13.7.2014 s. C 6-7
  5. Sompio (Sodankylän talousalueen paikallislehti), 7.8.2014 s. 14
  6. Mäkipuro, 1965, s. 117
  7. Mäkipuro, 1965, s.118
  8. Petronellan kummut muistona. Turun Sanomat, 5.9.2012. Turku: TS-Yhtymä. Artikkelin verkkoversio Viitattu 5.9.2012.
  9. http://www.beerfinland.com/suomen_alustat/tornio_hartwall_alustat_erikoiset_legenda.htm
  10. Leukumaavaara, Jenni: Jennifer O’Connell seuraa Petronellan jalanjälkiä Lapissa 25.6.2014. Yle. Viitattu 25.6.2014.
  11. Sompio (Sodankylän talousalueen paikallislehti), to 7. elokuuta 2014 s.14-14
  12. Vaarama, Vesa: Petronella palaa kultamaille — lopullisesti 25.6.2014. Yle. Viitattu 25.6.2014.
  13. Sompio (Sodankylän talousalueen paikallislehti), to 7. elokuuta 2014 s.14
  14. Lapin Kansa

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Peltomaa, Martti & Arvelin, Markku & Muuronen, Pentti: Petronella. Ukko-media, 2005. ISBN 9789519811086.
  • Pyhtilä, Mauno J.: Balladi kauniista Petronellasta. Karisto Oy, 2008. ISBN 9789512350476.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]