Stalag 309

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Stalag 309 oli jatkosodan aikana Pohjois-Suomessa rintamavastuuta pitäneiden natsi-Saksan sotavoimien sotavankileiri neuvostoliittolaisille sotavangeille. Leirillä toimi kuulustelutehtävissä myös Einsatzkommando Finnland, Suomen valtiollisen poliisin toimihenkilöiden muodostama Pääturvallisuusvirasto RSHA:n alainen Saksan turvallisuuspoliisin erikoisyksikkö. Leirin komentajana toimi everstiluutnantti Unger, jota seurasi elokuussa 1942 eversti Arthur Buchwiser.[1]

Leiri sijaitsi Kuolajärvellä, Alakurttiin ja Saijaan johtavien maanteiden risteyksestä luoteeseen.[1] Leiri perustettiin alun perin 1941 hallinnolliseksi yksiköksi Saksan sotilaspiiri XXII:n alaisuuteen Kasselissa. Leiri toimi Kuolajärvellä vuoteen 1944.[2] Leirin nimessä Stalag on lyhenne sanoista Stammlager für kriegsgefangene Mannschaften und Unteroffiziere (suom. sotavankileiri miehistölle ja aliupseereille), numerokoodi 30 merkitsee leiriä neuvostosotavangeille ja numero 9 on järjestysnumero.[1]

Kuolajärvi oli luonteeltaan keskusleiri, työleiri ja järjestelyleiri, jolta huollettiin muita paikkakuntia ja yksiköitä sotavankileireillä. Stalag-haaraleirejä (saks. Zweiglager) oli yhdeksällä paikkakunnalla: ZL Alakurtti, ZL Vuojärvi, ZL Rovajärvi, ZL Korpijärvi, ZL Kairala, ZL Nurmi, ZL Lampela, ZL Seipäjärvi ja ZL Rovaniemi.[1]

Kuolajärven leiriä ympäröi 2,5 metriä korkea, kaksinkertainen piikkilanka-aita. Kaksoisaitauksen väliin oli paalujen, rautalangan ja säilykepurkkien avulla viritetty hälytyslaite ja sisäaitaan oli kiinnitetty venäjänkielisiä julisteita. Aluksi sotavangit asuivat 30 hengen turvemajoissa, jotka he itse rakensivat. Syksyllä 1941 oli valmiina muutama parakki, jotka oli jaettu kolmeen osaan. Parakeissa oli aluksi vain tilapäiset tulisijat tiiliskivistä.[1] Muista parakeista piikkilanka-aidalla eristettynä oli rangaistusparakki, jota muut vangit eivät saaneet lähestyä ampumisen uhalla.[3]

Leirin vangeista surmattiin tuntematon määrä, esimerkiksi kommunisteiksi kuulusteluissa paljastuneet henkilöt. Vangit kuljetettiin Korjaan johtavan tien varressa, 30 kilometriä Sallasta olevalle alueelle, jossa heidät surmattiin ja haudattiin joukkohautoihin lentopommien jättämiin suuriin pommikuoppiin.[3] Teloituksista on myös silminnäkijäkuvaus: teiden aurausryhmässä palvellut saksalaissotilas näki tapahtumat ja otti salaa myös valokuvia, jotka ovat nykyisin Hessenin valtionarkistossa. Sotilaan mukaan vangit määrättiin riisumaan vaatteensa ja pukemaan päällensä pahvinen säkki. Sen jälkeen heidät komennettiin marssimaan pommikuoppaan ja ammuttiin. Yhteen kuoppaan mahtui noin 150–200 ruumista.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lars WesterlundSaksan vankileirit Suomessa ja raja-alueilla 1941-1944. Helsinki: Tammi, 2008. ISBN 9789513142773.
  • Arto Murtovaara: Sotavankeja ammuttiin pohjoisessa. Kaleva, 28.9.2008, s. 10. Oulu: Kaleva Kustannus Oy. ISSN 0356-1356.
  • Silvennoinen, OulaSalaiset aseveljet - Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933-1944, s. D 3-4. Helsinki: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21501-1.
  • Ilkka Ahtiainen: Aseveljet ja rikostoverit. Helsingin Sanomat, 28.9.2008, s. D 4-5. Helsinki: ISSN 1239-257X. Artikkelin verkkoversio Viitattu 1.9.2009.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Westerlund 2008, s.32-35
  2. Murtovaara/Kaleva 2008
  3. a b Silvennoinen 2008, s. 263
  4. Ahtiainen/HS, 2008