Kairala

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo kylästä Venäjällä. Myös Pelkosenniemellä on Kairala-niminen kylä.

Kairala (ven. Кайралы, Kairaly) on kylä Alakurtin maalaiskunnassa, Murmanskin alueen Kantalahden piirissä Venäjällä. Kairala sijaitsee Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella Sallan itäosassa. Paikkakunta on nykyisen Salla-Alakurtti-Kantalahti -tien varrella, noin 25 km Suomen nykyrajasta itään, Alajärven ja Ylijärven välisellä kannaksella.

Kuolajärven historiallinen kunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolajärvi oli laajempi kyläkokonaisuus, joka levittäytyi 18 km:n matkalle pohjois-etelä-suuntaisen Alajärven, Ylijärven ja Aapajärven muodostaman järviketjun rannoille ja koostui neljästä osasta: Ylipäästä, Mikkolanniemestä, Keskiniemestä ja Alapäästä. Kylässä oli 1930-luvulla noin 400 asukasta ja 50–60 taloa. Nykyinen Kairala vastaa silloista Keskiniemeä, joka oli kylän keskuspaikka ja jossa sijaitsi Kairala-niminen talo.

Järvialueen maantieteellisen nimen mukaan muodostunutta kuntaa kutsuttiin nimellä Kuolajärven kunta, aina vuoteen 1936 saakka, jolloin nimi muutettiin nimeksi Salla. Samalla muutettiin silloisessa Kuolajärven kunnassa sijainnut Sallansuu - niminen kylä, Salla – nimiseksi kirkonkyläksi. Puhuttaessa nykyisestä Kairalasta ( ven. Кайралы, Kairaly ), tarkoitetaan Suomen Neuvostoliitolle luovuttamaa, Kuolajärven kylän Keskiniemessä sijaitsevalle alueelle sotien jälkeen muodostunutta venäläistä taajamaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Venäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.