Space Launch System

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Taiteilijan näkemys SLS:n laukaisusta.

Space Launch System (SLS, "avaruuslaukaisujärjestelmä") on Nasan kertakäyttöinen raskas kantorakettiperhe. Vuonna 2020 se oli Nasan nykyisistä laukaisujärjestelmistä ainoa, joka pystyy viemään miehitetyn lennon tai muun raskaan kuorman yhdellä kertaa maata kiertävää rataa kauemmaksi, esimerkiksi Kuuhun yhdellä lennolla.[1]

SLS:n kehittäminen nykymuodossaan alkoi 2011. Se osittaista jatkumoa vuonna 2010 perutulle Constellation-ohjelman Ares V-raketille. Vuonna 2020 tavoitteena on tehdä ensimmäinen lento vuonna 2021. Laukaisulla lähetettäisiin miehittämätön Orion (MPCV) lennolle Kuun ympäri. Ensimmäisen version on tarkoitus pystyä nostamaan maata kiertävälle radalle 70 tonnin kuorma. Jatkokehiteltyjä versioita voitaisiin sitten käyttää kuulentoihin, matkoihin Maata lähelle tuleville asteroideille ja Mars-lentoon.[2][1]

Järjestelmän pääosat ovat ensimmäisen vaiheen ydinvaihe, siihen kiinnittyvät kaksi boosteria ja toinen vaihe. Näistä kukin on eri valmistajan tekemä, myöhässä ja suuresti yli budjetin.[3] Raketeissa aiotaan käyttää ensin avaruussukkuloiden moottoreita ja sitten niiden loputtua uusia, jotka nekin ovat ainakin myöhässä. Esimerkiksi Nasan toimintaa arvioivan Office of Inspector Generalin 10. maaliskuuta 2020 päivätyssä raportissa todetaan kustannusten ylittyneen siten, että Nasan on tiedotettava maan Kongressia ja tehtävä koko hankkeen uudelleenarviointi.[4] Myöhästymisten ja kustannusten kasvun myötä koko hankkeen jatko on ollut jossain määrin epävarmaa. Lisäksi jo kertakäyttöisyys sinänsä ja vanhan tekniikan uudelleenlämmittely ovat kritiikin kohteena. Toisaalta sen hajautettu rakennustapa synnyttää hankkeelle paljon tukijoita eikä vastaavan kokoluokan raketteja ainakaan toistaiseksi ole saatavilla.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Block 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SLS:n aiottu kehitys

SLS pohjaa vahvasti Avaruussukkulan tekniikkaan. Ensimmäinen vaihe koostuu ydinvaiheesta ja kahdesta apuraketista. Ydinvaihe pohjautuu avaruussukkulan ajoainetankkiin, johon perään on tehty sovitteet neljälle rakettimoottorille ja kärkeen liitoskappale. Rakettimoottoreina käytetään ensimmäisillä lennoilla jäljelle jääneitä muunneltuja avaruussukkuloiden RS-25-moottoreita mutta myöhemmillä lennoilla ne on tarkoitus korvata tarkoitukseen suunnitelluilla moottoreilla.

Ensimmäisessä vaiheessa käytetään kahta kiinteän ajoaineen apurakettia avaruussukkulan tapaan. Apuraketit ovat kehitetty sukkuloissa käytetyistä mutta niissä on osioita neljän sijaan viisi.

Ensimmäisen raketin ja sen rahdin pääurakoitsijat ovat:

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SLS:ssä käytettäväksi tarkoitettuja kiinteän ajoaineen apurakettien testikappaletta käytettiin 11. maaliskuuta 2015 onnistuneesti koko lennolla aiotun ajan.[5]

Ydinvaiheessa käytettäväksi aiottuja RS-25-rakettimoottoreja testattiin onnistuneesti 9 minuutin täysimittaisen polton ajan 27. elokuuta 2015.[6]

Artemis-niminen 65-metrinen kantoraketti esiteltiin julkisesti 9. joulukuuta 2019. Sillä on tarkoitus tehdä miehittämätön koelento vuoden 2020 kesäkuuhun mennessä. Vuonna 2022 on vuorossa miehitetty koelento Artemis II:lla ja Artemis III:n on tarkoitus viedä jo astronautteja Kuuhun. Tavoitteena on viedä ensimmäinen nainen ja seuraava mies Kuun etelänavalle vuonna 2024.[7]

Lennot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunnitellut lennot (Tilanne 2014)
Tehtävä Päiväys Versio Huomioita
SLS-1/EM-1 TBA Block 1[8] Miehittämätön Orion-alus Kuun ympäri
SLS-2/EM-2 TBA Block 1B[9] Orion neljän hengen miehistöllä Kuun kiertoradalle miehittämättömillä aluksilla siirretylle asteroidille.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.