Simo Lipsanen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Simo Lipsanen
Simo Lipsanen Kalevan Kisoissa Jyväskylässä heinäkuussa 2018.
Simo Lipsanen Kalevan Kisoissa Jyväskylässä heinäkuussa 2018.
Henkilötiedot
Koko nimi Simo Veikko Olavi Lipsanen
Syntynyt 13. syyskuuta 1995 (ikä 23)
Lappeenranta
Kansallisuus Suomen lippu Suomi
Yleisurheilija
Pituus 191 cm[1]
Paino 72 kg[1]
Laji Kolmiloikka, Pituushyppy
Seura Lappeenrannan Urheilu-Miehet
Valmentaja Petri Ruotsalainen

Tietolaatikko päivitetty 23.03.2019

Simo Veikko Olavi Lipsanen (s. 13. syyskuuta 1995 Lappeenranta) on suomalainen kolmiloikkaaja. Hän kilpailee myös pituushypyssä. Hän edustaa Lappeenrannan Urheilu-Miehiä ja häntä valmentaa Petri Ruotsalainen.[1]

Lipsanen sijoittui Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen superliigassa 2015 kolmanneksi tuulituloksella 16,62.[1] Hän sijoittui samana vuonna seitsemänneksi alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Tallinnassa.[2] Hän sijoittui seitsemänneksi Belgradin EM-hallikilpailuissa 2017 sisäratojen Suomen ennätystuloksella 16,84. Aiemman Suomen ennätyksen 16,76 metriä hän oli hypännyt Tampereella muutamaa viikkoa aiemmin.[1] Yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa 2017 Lipsanen saavutti nuorten EM-hopeaa tuloksella 17,14, joka rikkoi Pertti Pousin yli 49 vuotta vanhan Suomen ennätyksen.[3] Lontoon MM-kilpailuissa 2017 hän karsiutui tuloksella 16,54 loppukilpailusta. Berliinin EM-kisoissa 2018 Lipsanen hyppäsi 16,46 sijoittuen yhdeksänneksi. Hän oli yhdeksäs myös Glasgow'n EM-hallikilpailuissa 2019 tuloksella 16,43.[1]

Lipsanen on voittanut SM-kultaa Porin Kalevan kisoissa 2015 silloisella uudella ennätyksellään 16,17 m.[4], Seinäjoen Kalevan kisoissa 2017 myötätuulituloksella 16,82 m ja Jyväskylässä 2018 tuloksella 16,27. Oulun Kalevan kisoissa 2016 hän saavutti hopeaa tuloksella 16,06 m ja Kuopion Kalevan kisoissa 2014 pronssia tuloksella 15,55 m[5]. Sisäratojen SM-kilpailuissa Lipsanen on saanut kultaa 2016 tuloksella 16,08, 2017 tuloksella 16,71, 2018 tuloksella 16,07 ja 2019 tuloksella 16,34 sekä hopeaa vuosina 2014 ja 2015, jolloin teki tuolloisen sisärataennätyksensä 15,64 m.[1] Hän voitti sisäratojen Suomen-mestaruuden pituushypyssä 2017 ennätyksellään 776 ja sai pronssia 2019.[1]

Hän on voittanut aikuisten sarjassa maaottelun kolmiloikkakilpailun ulkoradoilla 2015, 2016, 2017 ja 2018 sekä sisäradoilla 2016 ja 2017.[1]

Lipsasen ennätys kolmiloikassa on ulkoradoilla 17,14 m (Suomen ennätys, 2017) ja sisäradoilla 16,98 (Suomen ennätys, 2019). Pituutta hän on hypännyt ulkona 759 cm (2016) ja sisällä 776 cm (2017).[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Simo Lipsanen Tilastopajan tietokannassa (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu) Viitattu 18.3.2019
  2. Silvennoinen, Anssi: Simo Lipsanen paras suomalainen EM-kisojen kolmiloikkafinaalissa Etelä-Saimaa. 12.7.2015. Viitattu 29.7.2015.
  3. Uusitalo, Timo: Tätä on odotettu - Simo Lipsanen rikkoi yleisurheilun vanhimman Suomen ennätyksen! Yle Urheilu. 16.7.2017. Viitattu 17.7.2017.
  4. Simo Lipsanen loikki SM-kultaa uudella ennätyksellään Etelä-Saimaa. 2.8.2015. Viitattu 3.2.2016.
  5. Lehtisaari, Matti: Tammentien kisajuna aikataulussa Yle Urheilu. 3.8.2014. Viitattu 29.7.2015.