Tämä on lupaava artikkeli.

Sankt Mikael

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sankt Mikael
Tyyppi Kolmimastokaljuutti
Lippuvaltio Venäjä
Status Upposi Saaristomerellä 1747
Tekniset tiedot
Pituus n. 25 m
Leveys n. 6 m
Lähteet [1]

Sankt Mikael oli Venäjän kauppalaivastoon kuulunut hollantilaistyyppinen kolmimastokaljuutti, joka upposi Borstön saaren edustalla Saaristomerellä vuonna 1747 ollessaan matkalla Amsterdamista Pietariin. Viimeisellä matkallaan se kuljetti kauppatavaran ja tavanomaisen lastin lisäksi arvotavaraa Pietarin hoviin kapteeninaan laivuri Carl Paulsen Amiel.

Hylky löydettiin sattumalta 1950-luvulla kalastajien verkkojen tartuttua sen mastoihin. Sankt Mikael oli noin 25 metriä pitkä ja 7 metriä leveä. Tohtori Christian Ahlström tunnisti Borstön hylyksi kutsutun aluksen Sankt Mikaeliksi 1970-luvulla. 1980-luvulla suunniteltiin hylyn nostamista. Suunnitelmasta jouduttiin kuitenkin luopumaan laman vuoksi.

Sankt Mikaelin arvokkaat posliinilöydöt sekä muut hylystä löydetyt arvoesineet tekevät siitä yhden Suomen arvokkaimmista hylkylöydöistä. Lounais-Suomen ympäristökeskus vahvisti Museoviraston ehdotuksesta Sankt Mikaelin hylylle suoja-alueen vuonna 1999.[2]

Sankt Mikael[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sankt Mikael oli tammesta valmistettu noin 25 metriä pitkä ja noin kuusi metriä leveä kolmimastokaljuutti.[1] Se oli yksi kolmesta Venäjän kauppalaivastoon kuuluneesta arkkienkeleiden mukaan nimetystä aluksesta. Sankt Mikael sai nimensä arkkienkeli Mikaelin mukaan.[3]

Sankt Mikael lähti viimeiselle matkalleen Amsterdamista syksyllä 1747. Se oli saapunut 19. kesäkuuta Pietarista.[3] Aluksen määräsatamana oli jälleen Pietari, ja sen kapteenina toimi laivuri Carl Paulsen Amiel.[4] Kauppatavaran ja tavallisen lastin kuten tupakan, tammilankkujen ja sokerin lisäksi alus kuljetti arvotavaraa Pietarin hoviin.[3][4] Sankt Mikaelin tiedetään arkistotietojen perusteella olleen Juutinraumassa lokakuun puolivälissä. Alus jatkoi tämän jälkeen matkaansa kohti Suomen rannikkoa, mutta se haaksirikkoutui Borstön saaren edustalle Turun saaristossa.[4]

Hylyn löytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sankt Hylyn sijainti Saaristomerellä
Sankt Mikael
Sankt Mikaelin hylyn sijainti Saaristomerellä.
Magnify-clip.png

Aluksen hylky löydettiin sattumalta kesällä vuonna 1953, kun kalastajien verkot tarttuivat Borstön saaren eteläosassa kohtaan, jossa piti merikortin mukaan olla noin 40 metriä syvää ja tasainen pohja. Paikalle saapui myöhemmin laivaston sukeltaja, joka löysi noin 36–38 metrin syvyydessä makaavan Sankt Mikaelin hylyn. Laivan hylky oli edelleen hyvässä kunnossa, ja mastojen alaosat olivat pystyssä ulottuen noin 20 metrin syvyyteen. Asiasta tiedotettiin Museoviraston edeltäjälle Muinaistieteelliselle toimikunnalle, ja hylkyä alettiin kutsua Borstön hylyksi.[5]

Ensimmäiset tutkimukset hylyllä tehtiin 1950-luvun lopulla Muinaistieteellisen toimikunnan johdolla. Ruotsalaiset sukeltajat aloittivat tutkimukset Borstön hylyllä vuonna 1960 urheilusukeltaja Gösta Bojnerin johdolla ja Muinaistieteellisen toimikunnan valvonnassa. Tutkimusryhmä onnistui tunkeutumaan hylyn sisäosiin, mikä tosin edellytti peräkannen aukimurtamista. Hylystä nostettiin pintaan suuri määrä arvotavaraa ja erilaisia esineitä, kuten kulta- ja hopeakuorisia taskukelloja, nuuskarasioita ja jalokivin koristeltuja viuhkoja. Laivan kannelta löytyi lähes kokonaan syöpyneet luistimet sekä kaksipyöräisten Cabriolet-mallisten hevosvaunujen osia, joilla oli myöhemmin suuri merkitys hylyn tunnistamisessa. Hylystä löydettiin myös miehen ja naisen jäänteitä.[5]

Tunnistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hylyn pääteltiin olleen matkalla Venäjälle, sillä esimerkiksi erääseen laatikkoon oli merkitty määräsatamaksi Pietari. Alustyypin sekä sieltä löytyneen esineistön perusteella laivaa alettiin kuitenkin virheellisesti pitää hollantilaisena.[5] Laivanhylyn identiteetti selvisi lopulta 1970-luvun alussa tohtori Christian Ahlströmin eri maissa suorittamien arkistotutkimusten tuloksena. Hylyn tunnistamisen ratkaisivat lopulta sukeltajien havaitsemat hevosvaunut, joiden tullivapautta koskevan kirjelmän Ahlström löysi Tanskasta.[3] Hevosvaunut olivat matkalla Pietariin keisarinna Elisabet Petrovnan hoviin, joten niistä ei tarvinnut ajan tavan mukaan maksaa tullia.[4] Kirjeestä saatiin myös selville aluksen kapteenin Carl Paulsen Amielin nimi. Myös itse laivan nimi saatiin selville, kun kävi ilmi, että Amiel oli ennen haaksirikkomatkaansa ohittanut Helsingørin kesäkuussa 1747 ollessaan matkalla Pietarista Hollantiin.[3] Alus oli saapunut Amsterdamiin 19. kesäkuuta, jonne oli jäänyt aluksesta merkintä nimellä Sankt Mikael.[6] Syksyllä alus lähti uudestaan kohti Pietaria, jonne se ei kuitenkaan lopulta päässyt perille, vaan se haaksirikkoutui Borstön saaren edustalle.[4]

Sukellukset hylylle ja sen nostoaikeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sankt Mikaelin uppoamispaikka sijaitsee Borstön saaresta kaakkoon, Tvokåbbarnan pohjoispuolella.[1] Lounais-Suomen ympäristökeskus vahvisti Museoviraston ehdotuksesta Sankt Mikaelin hylylle suoja-alueen vuonna 1999. Suoja-alueella on kielletty kaikki sukellustoiminta ja ankkurointi, jolla ei ole tekemistä meripelastustoiminnan, viranomaisten suorittamien väylä- ja tutkimustöiden tai Museoviraston ohjaamaan sukellustoiminnan kanssa. Veneellä kulkeminen suoja-alueen läpi on kuitenkin sallittua.[2]

Sankt Mikaelin hylkyyn on 1960-luvun alusta lähtien sukellettu ahkerasti useissa jaksoissa. Vuonna 1986 aluksen kannelta nostettiin isokokoinen Amielin henkilökohtaista omaisuutta sisältänyt arkku, josta löydettiin muun muassa kapteenin käyttämä niin sanottu jaakobinsauva, joka oli sekstanttia edeltänyt merenkulkuväline.[7] Suurin osa Sankt Mikaelin lastista koostui tavanomaisista tarvikkeista, kuten tammilankuista, turkinlannasta, kristallisokerista, tupakasta ja kapakalatynnyreistä. Näiden ohella alus kuljetti myös erikseen määrittelemätöntä kauppatavaraa, joka oli tullausarvoltaan yli 60 % lastin arvosta.[4] Hylystä on lisäksi nostettu arvokasta Meissenin tehtaan posliiniastiastoa, josta osa on valkeaa Böttger-posliinia.[7]

1980-luvulla alusta alettiin tutkia hylyn mahdollista nostoa ja museoimista varten Vasa-laivan tapaan.[4] Tarvittavat sukellustutkimukset suoritettiin heinä- ja elokuussa 1987, jolloin selvitettiin muun muassa aluksen rungon rakennetta, geometrisiä mittoja, vaurioita sekä sijaintipaikan pohjaolosuhteita. Noston suunniteltiin tapahtuvan vuosina 1989–1990 ponttonista ripustetun nostokehikon avulla, minkä jälkeen alus olisi uitettu Helsingin telakka-altaaseen.[8] Hankkeesta jouduttiin kuitenkin luopumaan 1990-luvun laman vuoksi, joka teki rahoituskumppanien löytämisen mahdottomaksi.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koivusaari, Rauno & Heikkilä, Mikko: Suomen rannikon aarrelaivat. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2000. ISBN 951-1-16734-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c St.Mikael Viitattu 30.3.2017.
  2. a b S:t Mikael Museovirasto. Viitattu 16.10.2011.
  3. a b c d e Suomen rannikon aarrelaivat, s. 36–42.
  4. a b c d e f g Sankt Mikael, Borstö I hylyt.net. Viitattu 16.10.2011.
  5. a b c Suomen rannikon aarrelaivat, s. 32–34.
  6. Ruppé, Carol; Barstad, Jan: International handbook of underwater archaeology. Springer, 2002. ISBN 0306463458. Google Books (viitattu 14.12.2011). (englanniksi)
  7. a b c Suomen rannikon aarrelaivat, s. 42–43.
  8. Hylkyjen nosto-operaatiot (PDF) Viitattu 16.10.2011.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nurmio-Lahdenmäki, Anna; Ahlström, Christian; Anttila, Elina; Fagerström, Raimo; Ojala, Jari: S:t Mikael 1747. Jyväskylä: Fingrid Oy, 2005. ISBN 952-91-7933-2.
  • Koivusaari, Rauno & Heikkilä, Mikko: Suomen rannikon aarrelaivat. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2000. ISBN 951-1-16734-0.