Jäänmurtaja Sampo (1898)

Jäänmurtaja Sampo

Jäänmurtaja Sampo oli järjestyksessä toinen Suomen valtion jäänmurtaja. Sen valmisti 1898 englantilainen yritys Sir W. G. Armstrong Whitworth & Company Newcastlessa.

Tekniset tiedot

Aluksen uppouma oli 2 050 tonnia, pituus 61,6 metriä, leveys 13,1 metriä ja syväys 5,6 metriä. Koneisto oli hiilipolttoinen höyrykoneisto, teholtaan 3 000 hevosvoimaa. Alus oli Euroopan ensimmäinen keulapotkurilla varustettu jäänmurtaja; se helpotti jäissä kulkua olennaisesti. Miehistöä aluksella oli 43 henkeä.

Tärkeä uudistus oli se, että alukseen oli asennettu kokonaan uudentyyppiset potkurit. Menetelmän käyttöönotto oli tarpeen sanelema: ensimmäinen jäänmurtajamme, 1890 valmistunut Murtaja, särki ensimmäisinä talvinaan monet kerrat potkurinsa jäissä, ja koska se oli tuolloin ainoa lajissaan, potkurinvaihto oli tehtävä vahinkopaikalla merellä, keskellä jääkenttää.

Alkuperäinen menetelmä oli rankka ja vaarallinen, vaikka jo alun alkaenkin potkurin lavat olivat erillisiä, pultein keskiöön kiinnitettyjä, jotka saattoi vaihtaa merellä. Alun perin vaihto tehtiin seuraavasti: aluksen hiilet lastattiin keulakannelle tehtyyn aitaukseen ja peräpuolta kevennettiin niin paljon, että potkuriakseli nousi vedestä. Sitten sen taakse rakennettiin raskas työlava, jolta käsin potkurinlavat vaihdettiin. Uuden asennuksen ollessa tiukasti paikallaan lava purettiin ja hitaasti siirrettiin aluksen painotus taas oikeaksi.

Työssä käytettiin jo alun alkaenkin sukelluspukua vaihtoa tekevän kirvesmiehen suojana, tosin alkuaikoina ilman kypärää. Jos oli onnea ja havereilta vältyttiin, vaihtotyöstä selvittiin runsaassa parissa vuorokaudessa.

Sukeltajia miehistöön

Varsin pian alukseen asennettiin tuolloin vielä Hietalahdessa toimineen Polyteknillisen instituutin, myöhemmän Teknillisen Korkeakoulun, kehittämä uudentyyppinen teräspotkuri, jonka lavat saattoi vaihtaa veden alla. Vaihtotyötä varten alus sai miehistöönsä kaksi kypäräsukeltajaa, jotka toimivat sukellustehtävien väliaikoina aluksen kirvesmiehinä. Tämän vuoksi jäänmurtajien kirvesmiehet osallistuvat edelleenkin myös vahteihin, kun yleensä he ovat päivämiehiä.

Potkurivaurion sattuessa sukeltaja laskeutui veteen nostopuomin nokassa roikkuvalla työlavalla, irrotti rikkinäisen potkurinlavan kiinnityspultit ja asensi uuden lavan tilalle. Rikki menneet lavat korjattiin talteen ja lähetettiin Polyteknillisen Instituutin tutkittaviksi.

Menetelmä oli radikaalin uusi, mutta se toimi: vaihtotyö vei vain kuutisen tuntia, mikä oli erittäin vähän, kun muistaa, että vanha potkurinvaihto trimmiä muuttamalla saattoi viedä kolmekin vuorokautta. Lisäksi vanha menetelmä oli riskialtis ja kallis, joten uudentyyppinen vaihdettavalapainen teräspotkuri, kalliimmasta hankintahinnastaan huolimatta, säästi itsensä jo muutamalla vaihtokerralla - ja noita lavanvaihtoja sattui talvien mittaan varsin monta, erityisesti ennen kuin Polyteknillinen Instituutti onnistui optimoimaan vaihtolapojen materaalin ja mallin sellaiseksi, että ne kestivät riittävän hyvin jäiden ruhjonnassa. Sampoon suomalaiset vaihtolapapotkurit tulivat jo rakennettaessa.

Tästä eteenpäin jokaisen jäänmurtajan miehistöön kuului kypäräsukeltajia. Heidän tehtäviinsä kuului lisäksi omien tai avustettavien alusten jäiden tai pohjakosketuksien aiheuttamien vaurioiden tutkiminen ja tarvittaessa korjaus. Myös meripelastustehtävissä he avustivat runsaasti.

Sampo osoittautui niin hyväksi alukseksi että sen tyypistä tulikin hallitseva vuosikymmenien ajaksi.

Isännän vaihto

Kun Suomi 6. joulukuuta 1917 julistautui itsenäiseksi, vallankumouksellinen venäläinen matruusikomitea takavarikoi Sammon. Suomen viranomaisten onnistui puhua se vuokralle, mutta ensi tilaisuuden tullen alukselle valvojaksi jätetty äkäinen venäläinen komissaari nakattiin jäälle Gävlen edustalla ja Sampo siirtyi leijonalipun alle. Sampo avusti jääkärien pääjoukon Vaasan Vaskiluodon satamaan 25. helmikuuta 1918 ja huhtikuussa 1918 se avusti saksalaisen apujoukon Suomeen saapumista.

Haaksirikko Kaijakarin luona

Talvisodan syttyessä 30. marraskuuta 1939 Sampo aseistettiin ja liitettiin laivastoon. Palvelu jäi lyhyeksi, sillä alus ajoi Porin ulkopuolella Kaijakarin luona karille, johon se osittain uponneena jäi koko talveksi. Pelastustyö onnistui vasta keväällä. Jatkosotaan alus otti osaa vain ensimmäisenä kesänä; sitten se tarvittiin jo varsinaiseen työhönsä. Vuonna 1942 ei jäänmurtajia aseistettu, paitsi vakituisesti sukellusveneiden emälaivana toiminut Sisu.

Uutta tekniikkaa

Vuonna 1950 alukseen asennettiin tuhkanpoistolaitteisto; sitä ei katsottu aiheelliseksi muuttaa öljypoltolle, koska hiiltä kului enimmillään alle 1,5 tonnia tunnissa. Alus jatkoi palveluaan ahkerasti ja luotettavana kuin aina 1950-luvun loppuun asti.

Käytöstä poistuminen

Sampo poistettiin käytöstä vuonna 1961. Viimeisenä työnään se hinasi merimiesammattikouluksi määrätyn fregatti Suomen Joutsenen Upinniemestä Turkuun tammikuussa 1961. Tämän jälkeen Sampo myytiin romutettavaksi. Sen keulapotkurin akseli palvelee edelleen Suomen merenkulkua Utön lähelle sijoitetun merimerkin vartena. Ruoriratas pelastettiin Merenkulkuhallituksen toimitaloon ja koristaa siellä erään neuvotteluhuoneen seinää. Suomalainen Pursiseura ry. osti salonkien kalustuksen ja paneloinnit sijoittaen ne kerhoravintolaansa Helsingin Sirpalesaaressa, missä ne ovat edelleen.

Lähteet

• Visa Auvinen: Leijonalippu merellä, luku Jäänmurtajat, osio Jäänmurtaja Sampo
• Seppo Laurell: Höyrymurtajien aika : historiikki höyrykäyttöisten valtionjäänmurtajien aikakaudesta; Helsinki, Merenkulkuhallitus, 1992

Suomen jäänmurtajat

Dieselsähköiset	Sisu Voima Karhu Murtaja Sampo Tarmo Varma Apu Urho Sisu Otso Kontio Fennica Nordica Botnica Polaris
Höyrymurtajat	Murtaja Sampo Apu Tarmo Wäinämöinen Ilmarinen Voima Jääkarhu Suursaari

Nykyisin Suomen valtion käytössä olevat jäänmurtajat lihavoituna