Saku Kinnunen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Saku Kinnunen
Henkilötiedot
Syntynyt 3. tammikuuta 1995 (ikä 21)
Kuhmo, Suomi
Kansalaisuus Suomen lippu Suomi
Pelipaikka puolustaja/keskushyökkääjä
Maila vasen
Pituus 178 cm
Paino 85 kg
Seura
Seura IPK
Sarja Mestis
Pelinumero 61
Pelaajaura
Pääsarjaura 2013–
Aik. seurat KalPa (SML)

Saku Kinnunen (s. 3. tammikuuta 1995 Kuhmo) on suomalainen jääkiekkopuolustaja, joka pelaa Mestis-joukkue Iisalmen Peli-Karhuissa. Hän toimii joukkueen varakapteenina. Kinnunen pelasi urallaan keskushyökkääjänä kauteen 2015–2016 saakka. Hän osaa pelata myös laitahyökkääjänä.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kinnunen on Kuhmon Kivan kasvatti. Hän siirtyi C-juniori-ikäisenä Kalevan Palloon kaudeksi 2009–2010.[2] Kaudella 2012–2013 Kinnunen toimi KalPan A-nuorten varakapteenina ja hänellä oli joukkueen paras teholukema (+17).[3]

Kaudella 2013–2014 Kinnunen nousi KalPan SM-liigarinkiin. Hän pelasi joukkuessa harjoituskaudella yhden European Trophy -ottelun. SM-liigadebyyttinsä Kinnunen teki 20. syyskuuta 2013 Tampereen Ilvestä vastaan.[2][4] Liigauransa avausmaalin hän teki 26. lokakuuta 2013 vieraissa Pelicansia vastaan.[5] Kinnunen lopulta vakiinnutti paikkansa KalPan liigajoukkueessa ja teki tulokaskautensa aikana yhteensä 51 runkosarjaottelussa tehot 7+8=15. Hän sijoittui SM-liigan tulokkaiden pistepörssissä kolmanneksi.[6] Tammikuussa 2014 Kinnunen teki kevääseen 2016 ulottuvan jatkosopimuksen KalPan kanssa.[7]

Kinnusella oli kaudella 2014–2015 vaikeuksia mahtua kokoonpanoon ja hänen esityksensä jäivät vaisuiksi verrattuna ensimmäiseen SM-liigakauteen. Kinnunen pelasi kauden aikana myös kahdeksan ottelua lainalla Mestis-joukkue Kajaanin Hokissa.[8] Kaudesta 2015–2016 hän pelasi KalPassa ison osan myös puolustajan tontilla. Kinnunen pelasi kauden aikana myös viisi ottelua lainalla Mestis-joukkue Mikkelin Jukureissa marras-joulukuun 2016 vaihteessa.[9] SM-liigakauden jälkeen hän vahvisti KalPan A-nuorissa, joissa Kinnunen voitti kauden päätteeksi SM-pronssia.[3]

Kaudeksi 2016–2017 Kinnunen siirtyi vuoden mittaisella sopimuksella Mestiksen nousijajoukkue Iisalmen Peli-Karhujen riveihin. Hänet hankittiin joukkueeseen lähtökohtaisesti puolustajana.[1] Kinnunen nimettiin IPK:n varakapteeniksi.[10]

Maajoukkeura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mitalit
Maa: Suomen lippu Suomi
Miesten jääkiekko
Alle 20-v. MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Malmö 2014 jääkiekko
Alle 18-v. MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Sotši 2013 jääkiekko

Kinnunen pelasi alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuonna 2014, jolloin hän voitti maailmanmestaruuden. Kinnunen pelasi myös alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuonna 2013, jolloin hän voitti pronssia. Kinnunen on kuulunut Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkueen kapteenistoon.[3]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kinnusen pikkuveli Severi pelaa maalivahtina KalPan A-nuorissa.[11]

Tilastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Runkosarja   Pudotuspelit   Arvokisat
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM Turnaus O M S Pist. RM
2011–2012 KalPa A-SM 36 7 6 13 12 9 0 2 2 0
2012–2013 KalPa A-SM 44 11 16 27 16 3 1 0 1 0 U18 7 0 2 2 6
2013–2014 KalPa A-SM 4 3 6 9 2 - - - - - JMM 7 1 1 2 4
KalPa SM-liiga 51 7 8 15 16 - - - - -
2014–2015 Hokki Mestis 8 0 0 0 2 - - - - -
KalPa A-SM 6 1 4 5 4 - - - - -
KalPa SM-liiga 41 0 5 5 8 6 0 0 0 0
2015–2016 Jukurit Mestis 5 1 1 2 4 - - - - -
KalPa A-SM 6 2 3 5 4 8 0 1 1 4
KalPa SM-liiga 46 3 5 8 8 3 0 0 0 0
3 kautta yhteensä SM-liiga 138 10 18 28 32 9 0 0 0 0

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b IPK:lle liigakokemusta kokoonpanoon - Kinnunen ja Zboril Iisalmeen Jatkoaika.com. 8.6.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 8.6.2016.
  2. a b Saku Kinnunen debytoi Liigassa 17.9.2013. KalPa Hockey Oy. Viitattu 21.9.2013.
  3. a b c Saku Kinnunen Elite Prospects -verkkosivustolla (englanniksi)
  4. Kokoonpano - Liiga 20.9.2013. Liiga. Viitattu 21.9.2013.
  5. Raportti - Liiga 20.9.2013. Liiga. Viitattu 2.11.2013.
  6. Pistepörssi runkosarjassa 13-14 - Liiga Liiga. Viitattu 30.3.2014.
  7. Kinnunen jatkaa KalPassa Jatkoaika.com. 3.1.2014. Jatkoaika r.y. Viitattu 6.1.2014.
  8. Toisen kauden kirous, puolivälin seuranta Jatkoaika.com. 23.12.2014. Jatkoaika r.y. Viitattu 31.3.2015.
  9. Jukureiden hyökkäys täydentyy Kinnusella Jatkoaika.com. 30.11.2015. Jatkoaika r.y. Viitattu 16.3.2016.
  10. Otto Huttusesta Peli-Karhujen kapteeni Jatkoaika.com. 11.9.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 12.9.2016.
  11. Koistinen, Wesa: Sami Kapaselta löytyi napakat arviot sankareista savonsanomat.fi. 1.4.2016. Savon Media Oy. Viitattu 11.9.2016.