Sakari Tamminen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sakari Tamminen
Henkilötiedot
Syntynyt 18. joulukuuta 1953 (ikä 65)
Eurajoki
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti hallituksen puheenjohtaja
Puoliso Terttu Tamminen (1980–)
Muut tiedot
Lempinimet sakke

Veikko Sakari Tamminen (s. 18. joulukuuta 1953 Eurajoki) on Rautaruukki Oyj:n entinen toimitusjohtaja. Hän jäi eläkkeelle vuodenvaihteessa 20142015.[1]

Koulutus ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tamminen kirjoitti ylioppilaaksi Eurajoen yhteiskoulusta vuonna 1974. Hän valmistui kauppatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 1984.[2] Valmistumisensa jälkeen hän toimi Tampellassa projektipäällikkönä, jonka jälkeen siirtyi talouspäälliköksi Rosenlewille. Tamminen työskenteli Rauma-Repolassa ja Rauma Oy:ssä yli kymmenen vuotta. Yhtiön sulautuessa vuonna 1999 Valmetiin Tamminen siirtyi syntyneeseen Metso Oyj:öön, jossa nousi yhtiön varatoimitusjohtajaksi.

Vuonna 2003 Tamminen siirtyi Rautaruukkiin yrityksen varatoimitusjohtajaksi ja vuoden 2004 alusta hänet nimitettiin toimitusjohtajaksi. Tammisen valinta konsernin toimitusjohtajaksi oltiin sinetöity jo vuoden 2002 syksyllä, kun Rautaruukin silloinen toimitusjohtaja Mikko Kivimäki oli jäämässä eläkkeelle.[2]

Luottamustoimet ja kunnianosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tamminen on muun muassa Teknologiateollisuus ry:n, International Iron and Steel Instituten, Sanoman, Lemminkäisen, Pörssisäätiön, Kuusakoski Oy:n ja Lillbacka -yhtiöiden hallitusten jäsen.

Tammiselle on myönnetty Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki (SL R I) vuonna 1998. Hän sai vuorineuvoksen arvonimen vuonna 2007.[2]

Sakari Tamminen valittiin Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtajaksi vuodelle 2009.[3] Tamminen jatkoi tehtävässä myös vuonna 2010.[4] Hänen seuraajakseen vuodelle 2011 valittiin Wärtsilän konsernijohtaja Ole Johansson.[5]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sakari Tamminen on naimisissa ja hänellä on kolme aikuista lasta. Tamminen asuu Portugalissa.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rautaruukin Tamminen eläkkeelle vuodenvaihteessa 27.8.2014. Kauppalehti.fi. Viitattu 30.7.2015.
  2. a b c Vuorisjärvi, Esko: Sakari Tamminen Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 5.9.2008. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 12.7.2012.
  3. Sakari Tamminen EK:n puheenjohtajaksi ek.fi. 27.11.2008. EK. Viitattu 12.7.2012.
  4. Sakari Tamminen jatkaa EK:n puheenjohtajana ek.fi. 26.11.2009. EK. Viitattu 12.7.2012.
  5. Ole Johansson EK:n puheenjohtajaksi ek.fi. 25.11.2010. EK. Viitattu 12.7.2012.
  6. HS: Rautaruukin ex-toimitusjohtaja Sakari Tamminen muutti Portugaliin rakennuslehti.fi. Viitattu 29.7.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vuorisjärvi, Esko: Sakari Tamminen. Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.