Rothmund–Thomsonin oireyhtymä

Eräitä Rothmund–Thomsonin oireyhtymän kliinisen kuvan piirteitä

Rothmund–Thomsonin oireyhtymä on erittäin harvinainen geneettinen oireyhtymä, joka aiheuttaa muun muassa iho- ja luustomuutoksia sekä kasvun viivästymistä. Oireyhtymä on jaoteltu kahteen tyyppiin, joista iho-oireet ovat molemmille yhteisiä, mutta muussa oirekuvassa esiintyy eroavaisuuksia. Oireyhtymä periytyy peittyvästi autosomissa. Tyyppi I johtuu ANAPC1-geenin ja tyyppi II RECQL4-geenin mutaatiosta.

Rothmund–Thomsonin oireyhtymään liittyvät iho-oireet alkavat tyypillisesti 3–6 kuukauden iässä kasvojen eryteemana ja rakkuloina, joiden yhteydessä esiintyy turvotusta. Myöhemmin iho-oireita alkaa ilmetä myös raajoissa ja takapuolessa. Ihottuma on elinikäinen ja siihen liittyy poikilodermaa, atrofiaa ja telangiektasioita. Lisäksi kämmenten ja jalkapohjien iholle saattaa kertyä paksuuntumia (hyperkeratoosi). Kynsissä voi olla surkastumaa ja hampaissa sekä selkärangassa poikkeavuuksia. Joskus varhaisen kaihin kehittymisen riskiksi on raportoitu jopa 50 %, mutta kansainvälisessä 9-kuukautisista 42-vuotiaisiin koostuneessa kohorttitutkimuksessa todettiin paljon matalampi, alle 10 %:n riski. Useimmat raportit varhaisesta molemminpuoleisesta kaihista ovat peräisin Euroopasta. Näissä kuvatuilla potilailla on todennäköisemmin ollut tyypin I Rothmund–Thomsonin oireyhtymä. Kaihi onkin yhdistetty erityisesti tyypin I tautimuotoon. Kun varhainen kaihi on kehittynyt, on se tyypillisimmin alkanut 3–7 vuoden iässä.

Tyypin I Rothmund–Thomsonin oireyhtymään on yhdistetty ektodermaalinen dysplasia, joka aiheuttaa karvoituksen kehityksen jäämisen puutteelliseksi. Oireyhtymän yhteydessä onkin kuvattu harvahiuksisuutta, kaljuutta sekä puuttuvia tai vähäisiä silmäripsiä ja kulmakarvoja. Tyypin II Rothmund–Thomsonin oireyhtymään on liittynyt luiden kehityshäiriöitä muun muassa värttinäluussa sekä nenän ja otsan seuduilla. Joskus Rothmund–Thomsonin oireyhtymään liittyy verisolujen häiriöitä, kuten neutropeniaa ja myelodysplasiaa. Luukudoksessa voi lisäksi olla osteopenia. Sukupuolielimissä on kuvattu esiintyvän hypogonadismia. Hedelmättömyyden lisäksi on kuitenkin kuvattu myös normaaleja raskauksia ja miesten siittämiskykyä. Useat oireyhtymän piirteet ovat yhteydessä tavanomaista nopeampaan ikääntymiseen. Ainakin oireyhtymän tyypissä II esiintyy kohonnut syöpäriski. Siinä on tavanomaista suurempi riski sairastua osteosarkoomaan lapsena, ihon okasolusyöpään myöhemmin. Osteosarkooma on todettu yleisimmäksi Rothmund–Thomsonin oireyhtymään liittyväksi syöväksi, sillä eräs kohorttitutkimus viittasi jopa 30 %:n riskiin ja tavallista varhaisempaan yhdentoista vuoden sairastumisiän mediaaniin. Ihosyövistä Rothmund–Thomsonin oireyhtymään on yhdistetty okasolusyövän lisäksi myös tyvisolusyöpä ja melanooma. Ihosyövän esiintymistä on kuvattu molempien tautityyppien yhteydessä. Usein ihosyöpä on ilmennyt keskimääräistä nuoremmalla iällä.

Erotusdiagnostisesti merkityksellisiä tiloja ovat muiden muassa Bloomin oireyhtymä, xeroderma pigmentosum, Kindlerin oireyhtymä, synnynnäinen dyskeratoosi, RAPADILINO-oireyhtymä ja Baller–Geroldin oireyhtymä. Rothmund–Thomsonin oireyhtymän hoito on oireenmukaista. Esimerkiksi telangiektasioiden ja kaihin hoidossa voidaan käyttää laserhoitoa. Osteopeniaa voi lisäksi ennaltaehkäistä kalsium- ja D-vitamiinilisillä, ihosyöpää auringon UV-säteilylle altistumisen välttämisellä. August von Rothmund kuvasi Rothmund–Thomsonin oireyhtymälle tyypilliset silmäoireet vuonna 1868, Matthew Sydney Thomson iho-oireet vuonna 1921. Vuonna 1957 William Taylor totesi aiemmin kuvattujen oireiden muodostavan yhden yhtenäisen oireyhtymän kahden erillisen sijaan. Esiintyvyydeksi on tyypissä I arvioitu vähemmän kuin yksi miljoonasta. Myös tyypin II esiintyvyydeksi on arvioitu alle yksi miljoonasta, mutta molempien tautityyppien yhteenlasketusta esiintyvyydestä ei ole arviota.