Rooman ryöstö (410)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rooman ryöstö vuonna 410, ranskalaisen Joseph-Noël Sylvestren historiamaalaus vuodelta 1890.

Rooman ryöstö oli 24. elokuuta 410 alkanut tapahtuma, jossa kuningas Alarikin johtamat visigootit ryöstivät kolmen päivän ajan Rooman kaupunkia. Vaikka Länsi-Rooman pääkaupunki olikin jo aiemmin siirretty Ravennaan, oli Rooman ryöstö tärkeä symbolinen virstanpylväs Rooman valtakunnan tuhoon johtaneessa kehityksessä. Rooma joutui vihollisen valtaamaksi ensimmäistä kertaa lähes kahdeksaansataan vuoteen.

Alarik piiritti Roomaa kolme kertaa vuosina 408–410 painostaakseen Rooman senaattia ja keisari Honoriusta. Kun neuvottelut Honoriuksen kanssa eivät edenneet toivotusti, Alarik toteutti lopulta uhkauksensa ryöstämällä Rooman.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rooman armeijat eivät kyenneet enää estämään ”barbaarikansojen” työntymistä yhä syvemmälle valtakunnan alueelle. Alarikin johtamat visigootit tulivat Italiaan ensi kerran jo vuonna 401, mistä seurasi kaksi vuotta kestänyt sota.[1] Eräiden myöhempien historiantutkijoiden mukaan Alarik oli visigoottien kuningas, joka etsi koko kansalleen uutta asuinpaikkaa, mutta toisen tulkinnan mukaan hän oli pelkästään palkkasoturijoukkoa komentanut taitava sotapäällikkö.[2] Länsi-Rooman pääkaupunki oli jo aiemmin siirretty Roomasta Mediolanumiin (nyk. Milano). Alarikin piiritettyä Mediolanumia keisari Honorius siirsi pääkaupungin vuonna 402 edelleen Ravennaan, jota oli helpompi puolustaa.[1][3] Barbaarisyntyinen roomalainen sotapäällikkö Stilicho löi Alarikin vuonna 402 Pollentian ja Veronan taisteluissa, mikä pakotti tämän perääntymään Italiasta. Vuosina 405–406 Stilicho kukisti toisen Italiaan hyökänneen goottipäällikön, Radagaisuksen.[1][2][3]

Stilicho solmi vuonna 404 tai 405 liiton Alarikin kanssa, jolloin Alarik sai Länsi-Roomassa magister militumin eli korkean sotilaskomentajan arvon. Stilichon tarkoituksena lienee ollut valloittaa Alarikin avulla Illyria Itä-Roomalta, mutta suunnitelma ei toteutunut. Vietettyään pari vuotta Epeiroksessa odottamassa Stilichoa turhautunut Alarik lähti loppuvuodesta 407 joukkoineen uudelleen Italiaan ja vaati 4 000 naulaa kultaa korvauksena vaivoistaan. Stilicho suositteli senaattia maksamaan summan. Barbaarivastaisten senaattorien ryhmä onnistui kuitenkin hankkiutumaan eroon Stilichosta syyttämällä tätä salaliitosta Alarikin kanssa Honoriusta vastaan. Stilicho teloitettiin keisarin määräyksestä elokuussa 408.[1] Valtaan noussut ryhmä yllytti sotilaita surmaamaan Rooman armeijassa palvelleiden barbaarisotureiden perheet,[4] minkä seurauksena noin 10 000 germaania siirtyi Rooman armeijasta Alarikin armeijaan.[1] Alarikin joukkoihin liittyi myös muita ei-roomalaisia ja karanneita orjia, joista monet saattoivat olla roomalaisten vangeiksi joutuneita Radagaisuksen sotilaita.[2]

Alarik vaati nyt Roomalta virallista sotilaskomentajan asemaa ja vuosittaista rahallista korvausta hintana rauhasta.[3] Painostaakseen Rooman senaattia hän alkoi piirittää Rooman kaupunkia talvella 408–409.[1] Alarik lopetti ensimmäisen piirityksen, kun senaatti maksoi hänen toivomansa summan ja lähetti Ravennaan lähetystön pyytämään Honoriusta neuvottelemaan visigoottien kanssa. Neuvottelut vastahakoisen keisarin kanssa etenivät kuitenkin huonosti, joten Alarik piiritti Rooman uudelleen vuonna 409 ja julisti joulukuussa hänelle myötämielisen senaattori Priscus Attaluksen vastakeisariksi.[4][1] Nälän piinatessa Roomaa senaatti taipui tunnustamaan Attaluksen keisariuden, jolloin Alarik lopetti toisen piirityksen.[4][2] Attalus antoi Alarikille arvonimen magister utriusque militiae.[4]

Alarik halusi edelleen neuvotella Honoriuksen kanssa, joten kesällä 410 hän pani Attaluksen viralta ja piiritti Rooman kolmannen kerran.[4] Alarikin ollessa matkalla Ravennaan vahvistamaan sopimusta Honoriuksen kanssa roomalaismielinen goottipäällikkö Sarus hyökkäsi hänen kimppuunsa. Alarik oletti Honoriuksen olleen hyökkäyksen takana ja päätti kostona ryöstää Rooman.[1]

Ryöstö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alarikin joukot valtasivat Rooman 24. elokuuta 410. He saapuivat Via Salaria -tietä pitkin ja tunkeutuivat kaupunkiin Aurelianuksen muuriin kuuluneen Salarian portin kautta.[5] Jokin tuntemattomaksi jäänyt taho – mahdollisesti petollinen sotilaskomentaja tai kapinallisten orjien joukko – avasi portit visigooteille.[3] Gootit ryöstivät ja tuhosivat kaupunkia kolme päivää.[1][4] He kuitenkin kohtelivat kaupungin asukkaita melko inhimillisesti ja polttivat vain joitain rakennuksia.[4] Areiolaisena kristittynä Alarik säästi Rooman kirkot.[6] Kristityn historioitsijan Orosiuksen mukaan Alarik käski sotilaidensa jättää rauhaan pyhille paikoille paenneet ja pidättäytyä muutenkin verenvuodatuksesta, mutta antoi heille luvan ottaa niin paljon sotasaalista kuin he halusivat.[2] Monet kaupungin asukkaista pakenivat.[7]

Reaktiot ja seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rooman väkiluku laski ryöstön jälkeen voimakkaasti, vaikka tärkeimmät monumentit säilyivät.[7] Paljon goottien aiheuttamaa aineellista vahinkoa merkittävämpi oli kuitenkin roomalaisten kokema henkinen isku. Rooman ryöstöä pidettiin lähes maailmanlopun enteenä.[1] Se osoitti roomalaisille, etteivät he enää olleet sotilaallisesti ylivertaisia ”barbaareina” pitämiinsä kansoihin nähden.[3] Rooma joutui vihollisen käsiin ensimmäistä kertaa lähes kahdeksaansataan vuoteen.[1] Edellisen kerran sen olivat tiettävästi ryöstäneet Brennuksen johtamat gallialaiset vuonna 387 tai 390 eaa., ja hekään eivät olleet onnistuneet valtaamaan kaupungin ytimessä olevaa Capitolium-kukkulaa.[8]

Alarikille Rooman ryöstö ei antanut paljoakaan aihetta tyytyväisyyteen, sillä ensisijaisesti hän oli halunnut tehdä tuottoisan sopimuksen Honoriuksen kanssa, ja Rooman uhkaaminen oli ollut vain kiristyskeino. Alarik kuoli myöhemmin samana vuonna ehtimättä aloittaa seuraavaa suunnitelmaansa, hyökkäystä Afrikkaan.[1] Rooman valtauksen yhteydessä visigootit olivat ottaneet panttivangiksi Honoriuksen siskon Galla Placidian, joka myöhemmin meni naimisiin Alarikin seuraajan Ataulfin kanssa.[2] Tarinan mukaan kuullessaan uutisen Rooman kukistumisesta keisari Honorius luuli aluksi viestintuojan tarkoittavan, että hänen samanniminen lemmikkikukkonsa oli kuollut.[1]

Jotkut roomalaiset väittivät, että kaupungin ryöstö oli ollut seurausta kristinuskon omaksumisesta, sillä väärän uskon seurauksena jumalat olivat hylänneet Rooman. Tämän vuoksi varsinkin kristityt aikalaiskirjoittajat pyrkivät vähättelemään tapahtuman merkitystä. Muun muassa kirkkoisä Augustinus vastasi teoksessaan Jumalan valtio Rooman ryöstön jälkeen kristinuskoa kohtaan esitettyihin syytöksiin. Toisaalta kirkkoisä Hieronymus kirjoitti: ”Jos Rooman kaupunki voi tuhoutua, voiko mikään enää pysyä turvassa?”[2]

Seuraavan kerran Rooma joutui ryöstetyksi vuonna 455, jolloin asialla olivat vandaalit.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m Arto Kivimäki & Pekka Tuomisto: Rooman keisarit, s. 382–385. Karisto, Hämeenlinna 2001.
  2. ↑ a b c d e f g Maijastiina Kahlos: Roomalaiset ja barbaarit, s. 144–145, 147–150, 153–154. Otava, Helsinki 2020.
  3. ↑ a b c d e Michael Kerrigan: Sack of Rome (englanniksi) Encyclopædia Britannica. Viitattu 6.12.2021.
  4. ↑ a b c d e f g Alaric (englanniksi) Encyclopædia Britannica. Viitattu 6.12.2021.
  5. ↑ David Willey: 24 August 410: the date it all went wrong for Rome? (englanniksi) BBC 24.8.2010. Viitattu 6.1.2021.
  6. ↑ Ancient Rome: The Christian Church (englanniksi) Encyclopædia Britannica. Viitattu 6.12.2021.
  7. ↑ a b c Rome: History (englanniksi) Encyclopædia Britannica. Viitattu 6.12.2021.
  8. ↑ Kahlos 2020, s. 69–70.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Rooman_ryöstö_(410)&oldid=21742457”