Risto Hukki
Risto Tapani Hukki (7. lokakuuta 1914 Kuhmoinen – 27. joulukuuta 1988 Helsinki) oli suomalainen tekniikan tutkija.[1]
Risto Hukin vanhemmat olivat opettaja Vihtori Arvi Hukki ja Alma Alina Simola ja puoliso vuodesta 1947 sairaanhoitaja Lilja Esteri Vanhapiha. Hukki tuli ylioppilaaksi 1934 ja valmistui diplomi-insinööriksi 1939. Bachelor of Arts -tutkinnon hän suoritti Kanadassa 1941 ja väitteli tohtoriksi Yhdysvalloissa 1944 aiheesta An experimental Study of the Principles of Communication (1943), työskennellessään samalla tutkimusinsinöörinä MIT:ssä. Oltuaan väitöksen jälkeen vielä töissä Arizonassa Phelps Dodge -yhtiön palveluksessa vuoteen 1945 asti Hukki palasi Suomeen.[2] Hän oli Teknillisen korkeakoulun mineraalien rikastustekniikan professori 1947–1977 ja VTT:n vuoriteknillisen laboratorion johtaja 1945–1977.[3] Hukki tutki erityisesti mineraalien murskaus-, jauhatus- ja luokitustekniikoita.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 196–197. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
- ↑ Poijärvi, L. Arvi P. – Havu, Ilmari – Jääskeläinen, Mauno (toim.): Kuka kukin on (Aikalaiskirja). Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1950, s. 210. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1949.
- ↑ WSOY Iso tietosanakirja, osa 3, s. 300.
- ↑ Facta 2001, osa 6, p. 214. WSOY 1981.