Raine Ampuja

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Raine Tapani Ampuja (s. 24. tammikuuta 1958, Helsinki) on suomalainen kapellimestari, käyrätorvensoittaja, säveltäjä ja sovittaja.

Ampuja opiskeli käyrätorven soittoa, musiikin teoriaa ja orkesterin johtoa Sibelius-Akatemiassa vuosina 1980–1988. Vuonna 1993 hän opiskeli Englannissa, Kuninkaallisen Merijalkaväen sotilasmusiikkikoulussa.

Ampuja johti Kaartin soittokuntaa 1988–2006 ja siirtyi sitten Panssarisoittokunnan päälliköksi Hämeenlinnaan. Vuosina 2009–2012 hän toimi Kaartin soittokunnan päällikkönä ja jäi sitten eläkkeelle. Ampuja loi, käsikirjoittija ohjasi useita koko maan kiertäneitä Tattoo-kiertueita. Hän on myös vastannut useiden suurtapahtumien musiikista tai ohjaamisesta kuten Lahden MM-kisat 2001, Linnanmäen 50-vuotisjuhla, Dannyn 60-vuotisjuhlakonsertti sekä Sibelius-laulukilpailu, jota hän on johtanut Järvenpäässä vuosina 2007 ja 2011.

Ampuja säveltänyt eri kokoonpanoille vakavaa musiikkia ja viihdemusiikkia konsertteihin, mainoksiin ja TV:n viihdeohjelmiin. Vuonna 1992 hän sävelsi musiikin paavin vierailuun liittyneeseen Messuhallissa pidettyyn suurmessuun. Hän on tuottelias sovittaja. Hänen puhallinsävellyksiään ja sovituksiaan on esitetty Euroopassa, Yhdysvalloissa sekä Japanissa. Kaartin Soittokunnassa hän perusti Kaartin Combo -viihdekokoonpanon 1993.[1]

Ampuja on toiminut kouluttajana Suomessa ja muissa maissa, musiikkileireillä ja Sibelius-Akatemian puhallinkapellimestarikoulutuksessa. Hän on ollut Suomen Puhallinorkesteriliiton ja Sibelius-viikkojen puheenjohtaja. Viime vuosina Ampuja on kehittänyt voimakkaasti nuorison harrastemusiikkia. Hän on perustamansa Puhallinorkesteri Uutiset -lehdenselvennä päätoimittaja ja on kirjoittanut kaksi puhallinmusiikin oppikirjaa. Vuoden sotilasmuusikoksi hänet valittiin vuonna 1995, ja Klemetti-palkinto hänelle myönnettiin vuonna 1996 sekä Puolustusvoimien kultainen ansiomitali 2012.

Ampujan puoliso on Sibelius-Akatemian käyrätorvensoiton, pedagogiikan ja taidekasvatuksen lehtori Erja Joukamo-Ampuja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kaartin Combo axr.fi artistit
Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.