Ragnar Kreuger

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erik Johan Ragnar Kreuger (alkuaan Kreüger; 4. elokuuta 1897 Viipurin maalaiskunta27. lokakuuta 1997 Helsinki)[1] oli suomalainen teollisuusneuvos, joka toimi 1925–1954 Oy Yleisen Insinööritoimiston (nykyinen rakennusliike YIT) toimitusjohtajana ja oli pitkään myös sen enemmistöosakkaana. Hän oli myös amatöörilintutieteilijä, joka keräsi valtavan linnunmunakokoelman. Kreugerilla oli muitakin luonto- ja tutkimusharrastuksia.

Ura rakennusalalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ragnar Kreugerin vanhemmat olivat johtaja Anders Lorentz Kreuger ja Olga Louise Lagus.[1] Kreuger-suku on lähtöisin Ruotsista ja sen nykyisin Suomessa asuva sukuhaara asettui maahan 1890-luvulla.[2] Kreuger osallistui nuorena Suomen sisällissotaan. Hän kirjoitti vuonna 1919 ylioppilaaksi Helsingin Svenska lyceumista ja opiskeli sen jälkeen insinööriksi Saksassa. Valmistuttuaan 1921 Strelitzin polyteknillisestä opistosta hän palasi Suomeen ja meni töihin rakennusalalle. Työskenneltyään vuoden apulaisinsinöörinä Hangon satamatyömaalla ja toisen vuoden Kreuger & Tollin insinöörinä Suomessa hän pääsi vuonna 1924 töihin Yleiseen Insinööritoimistoon. Jo seuraavana vuonna Kreuger nimitettiin yrityksen toimitusjohtajaksi.[1] Yleinen Insinööritoimisto oli perustettu vuonna 1920 jatkamaan ruotsalaisen Almänna Ingenjörsbyrån edellisenä vuonna lakkauttaman Suomen-konttorin toimintaa. Yhtiö meni konkurssiin jo 1924, mutta Kreuger sai varmistettua toiminnan katkeamattoman jatkumisen.[3] Kun Yleinen Insinööritoimisto vuonna 1928 muutettiin osakeyhtiöksi, Kreuger sai haltuunsa sen osake-enemmistön.[1]

Kreugerin pitkän toimitusjohtajakauden aikana YIT erikoistui vesirakentamiseen ja kunnallistekniikkaan. Kreuger teki yrityksestä Suomen johtavan vesihuoltorakentajan. Hän oli kiinnostunut tekniikasta ja seurasi ahkerasti rakennusalan teknistä kehitystä.[1] YIT rakensi useimpien Suomen kaupunkien vesilaitokset ja sai pikkukaupunkien ja -kauppaloiden parissa luotettavan maineen.[3] Merkittäviä hankkeita 1920- ja 1930-luvuilla olivat muun muassa Pietarsaaren ja Porin vesilaitosten rakennustyöt. YIT nousi nopeasti 1930-luvun lamasta. Yhtiö erikoistui 1930-luvulla myös tehtaiden vedenhankintajärjestelmiin ja rakensi Suomen johtaville metsäalan tehtaille puulankuista tehtyjä vesiputkia.[1][3] Vesijohtojen ohella rakennettiin myös viemäröintejä ja jätevedenpuhdistamoita. Sota-aikana yhtiön toiminta laajeni lentokenttien ja sodan jälkeen myös siltojen, tunnelien ja vesivoimalaitosten rakentamiseen. 1950-luvulla käynnistyi myös rakennusvienti ulkomaille.[1] Kreuger sai idean rakennushankkeista kaukomaihin käytyään 1950-luvulla safarilla Itä-Afrikassa.[4]

Kreuger jätti YIT:n toimitusjohtajan tehtävät 1954. Hän myi 1961 yhtiön osake-enemmistön sen kilpailijan, Pellonraivaus Oy:n tytäryhtiölle Roho Oy:lle, jolloin alkuperäinen YIT sulautui osaksi laajempaa yhtiökonsernia. Pellonraivaus Oy:stä tuli 1968 Perusyhtymä Oy, mutta YIT jatkoi sen itsenäisenä tytäryhtiönä, kunnes 1987 Perusyhtymästä ja sen tytäryhtiöistä muodostettiin nykyinen YIT-Yhtymä.[1][3] Kreuger toimi YIT:n johtokunnan puheenjohtajana 1945–1979. Hän sai teollisuusneuvoksen arvonimen 1952.[1]

Tieteelliset harrastukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreuger oli innokas luontoharrastaja nuoruudestaan alkaen.[1] Hän aloitti munankeräysharrastuksensa pikkupoikana 1910-luvulla. Vuonna 1917 hän osti ensimmäisen suomalaisen yksityisen munakokoelman. Hän jatkoi linnunmunien keräämistä yli 50 vuotta, ja hankki sekä yksittäisiä pesyeitä että kokoelmia eri puolilta maapalloa, hyvinkin eksoottisista maista. Vuonna 1962 Kreuger lahjoitti kokoelmansa Helsingin yliopistolle, mutta jatkoi keräilyharrastustaan ja kokoelman kartuttamista vielä senkin jälkeen vaihtamalla ja ostamalla pesyeitä. Hänen tavoitteenaan oli saada kokoelma taksonomisesti mahdollisimman täydelliseksi. Kaikki nykyiset lintulahkot ovat edustettuina. Kreugerin kokoelma eli niin sanottu Museum Oologicum R. Kreuger muodostaa nykyään yli puolet Helsingin Luonnontieteellisen museon 35 000 pesyettä kattavista munakokoelmista.[5] Yksittäisiä munia Kreugerin kokoelmassa on noin 70 000, joista osa kuuluu sukupuuttoon kuolleille lintulajeille.[6] Harvinaisuuksia ovat muun muassa madagaskarinstrutsin ja siivettömänruokin munat.[5] Kokoelma sijaitsee Helsingin Munkkiniemessä Kalastajatorpantien ja Saunalahdentien kulmassa olevan asuintalon erillisessä siivessä. Kreuger rakennutti talon vuonna 1963 saadakseen kokoelmalleen sijoituspaikan. Hän myös asui samassa talossa.[6] Tämä niin sanottu ”Munkkiniemen munamuseo” ei ole nykyään avoinna yleisölle.[5]

Kreuger osti Inkoon ulkosaaristosta 70 hehtaarin laajuisen Hättön saaren ja muodosti saaresta sekä sitä ympäröivistä maa- ja vesialueista yksityisen luonnonsuojelualueen.[1][7] Hän hankki sinne suuren määrän vierasperäisiä kasvi- ja eläinlajeja. Vuonna 1939 hän hankki Tanskasta mufloneita, jotka hän Korkeasaaressa vietetyn karanteenin jälkeen siirsi Hättöhön. Täällä kanta alkoi vähitellen lisääntyä ja oli 1940-luvun lopulla noin 30 yksilön suuruinen. Kyseessä olivat Suomen ensimmäiset muflonit.[7] Hättöstä tuli virallisesti luonnonsuojelualue 1946. YIT osti myöhemmin osan saaresta ja rakensi sinne 1968 edustusmajan. Yhtiö on sitoutunut ylläpitämään saaren harvinaista eläimistöä.[8]

Kreuger harrasti myös koirankasvatusta. Hän omisti oman kennelin ja kuului Suomen Kennelliiton hallitukseen. Lisäksi hän harrasti sukututkimusta ja julkaisi Kreugerin suvusta kaksi ruotsinkielistä sukuselvitystä vuosina 1933 ja 1978.[1]

Kreuger vihittiin Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi 1973. Hän kuoli vuonna 1997 sadan vuoden ikäisenä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m Janne Haikari: Ragnar Kreuger. Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 3.9.2012. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Genos (ruotsiksi)
  3. a b c d YIT 100 – Historia ja tänään YIT. Viitattu 4.9.2014.
  4. Timo Herranen: Hundred Years of Experience: YIT 1912–, s. 22 (englanniksi) YIT. Viitattu 4.9.2014.
  5. a b c Munakokoelma Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 4.9.2014.
  6. a b Kaija Hackzell: Rakas Vanha Munkkiniemi, s. 52–53. Helsingin Sanomat, Helsinki 2001.
  7. a b Mikael Wikström: Mufloni – 70 vuotta Suomessa Metsästäjä 04/2009, s. 57. Viitattu 4.9.2014.
  8. Heikki Arola: Yrityksillä yhä satoja edustustiloja eri puolilla Suomea Helsingin Sanomat 26.1.2014. Viitattu 4.9.2014.