Radio Jyväskylä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Radio Jyväskylä
Kuuluvuus paikallisradio
Jyväskylä 106,4 MHz
Keuruu 107,5 MHz
Pihtipudas 101,3 MHz
Mediatiedot
Omistaja Bauer Media Oy /
Bauer Media Group
www.radiojyvaskyla.fi/
Internet-lähetys

Radio Jyväskylä oli vuonna 1985 perustettu suomalainen kaupallinen radiokanava, jonka kolmannessa ja samalla viimeisessä vaiheessa omisti Bauer Media Groupin tytäryhtiö Bauer Media Oy.[1] Hampurissa pääkonttoria pitävä saksalainen Bauer Media ilmoitti 27.10.2016 Radio Jyväskylän henkilöstölle, että radion toiminta loppuu jo seuraavana päivänä. Kolmannella tulemisellaan Radio Jyväskylä ehti toimia vajaa kolme vuotta. Bauer Media ilmoitti, että kanava korvataan SuomiRockilla.

Radio Jyväskylä aloitti lähetyksensä 19. elokuuta 1985[2] Jyväskylän seudulla taajuudella 97,7 MHz Suomen viidentenä paikallisradiona. Aikaisemmin ehtivät aloittaa Radio Lakeus Nivalassa, Radio City Helsingissä, SBC-Radio/Kouvolan Ääni Kouvolassa ja Radio 957 Tampereella. Radio Jyväskylä kuului aiemmin koko Keski-Suomen maakunnan alueella.

Vuoden 2012 juhannuksen jälkeen kanavan taajuuksilla aloitti Radio City Jyväskylä. Vuosina 2014–2016 Radio Jyväskylä kuului Keuruulla, Jyväskylässä ja Pihtiputaalla.[3]

Ensimmäinen vaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Radio Jyväskylän toimiluvanhaltija oli sosiaalidemokraattinen lehti Vastin (Keski-Suomen Viikkolehden edeltäjä). Demarit olivat varmistaneet toimiluvan jo 1983 ja pyysivät silloista Vastimen toimitussihteeriä ja vs. päätoimittajaa Unto Tikkasta vetämään projektia. Hän kieltäytyi kunniasta aavistettuaan, etteivät kanavan rahkeet riittäisi laadukkaaseen journalismiin, ja muutti Uuden Suomen toimitukseen Vantaalle.

Radioaseman toimituksen tilat ja studio olivat alussa Jyväskylän Harjulla sijaitsevan Vesilinnan kellarissa. Myynti ja hallinto toimivat Kauppakadulla vanhassa Tiilitalossa. Lähetinantenni oli Vesilinnan tornissa, josta ohjelmaa lähetettiin 200 watin teholla taajuudella 97,7 MHz. Kuuluvuusalue ulottui noin 40 kilometrin säteelle kaupungin keskustasta.

Radio Jyväskylän toimituksen perustajanelikko vuonna 1985 oli Ilkka-lehdestä Jyväskylään siirtynyt päätoimittaja Kari Tyni, Viiden Kunnan Sanomista Karstulasta siirtynyt Arvo Vuorela, Vastin-lehdesta radioon vaihtanut Päivi Kupla ja Veli-Pekka Turpeinen. Tyni toimi päätoimittajana toukokuuhan 1990 saakka ja hänen jälkeensä päätoimittajana jatkoi Arvo Vuorela 1990–1998.

Alussa lähetyksiä oli vain muutama tunti aamulla kello 6–9 ja iltapäivällä 15–18. Keskipäivällä lähetyksessä oli usean tunnin mittainen tauko. Kesällä 1986 radio laajensi arkipäivien lähetysajan 12 tuntiin ”kuudesta kuuteen”. Myöhemmin lähetysaikoja venytettiin iltoihin, viikonloppuisin jopa aamuyön tunneille. Tekniikan kehittyessä 1990-luvun alussa yöajatkin kyettiin täyttämään CD-jukeboksin soittamalla musiikilla. Jukeboksia hyödynnettiin myös Luurijukeboxissa, jossa kuuntelijat pystyivät puhelimella valitsemaan radiosta iltaisin ja öisin tulevia kappaleita.

Radio Jyväskylä muutti 1989 Vesilinnan kellaritiloista kaupungin keskustaan, Ilmarisenkadulla sijaitsevaan uuteen toimitaloon. Vesilinnan lähetin siirrettiin korkeammalle Matti Nykäsen hyppyrimäen huipulle. Lisäksi asema hankki alilähettimen Jyväskylän maalaiskunnan puolelle laajentaakseen kuuluvuusaluettaan. Toiminta laajeni myöhemmin Jämsän seudulle Radio Jyväskylän ostettua heikosti menestyneen Radio Jämsän. Äänekoskella toimineen Radio Nelostien lopetettua Radio Jyväskylä laajensi kuuluvuusaluettaan pohjoiseen.

Radio Jyväskylän jokasyksyinen suurprojekti oli Ralliradio. Ensimmäiset Suurajot Radio Jyväskylä selosti syskyllä 1985 muutaman päivän vanhana radioasemana, Kyseessä oli ensimminen kerta maailmassa, kun MM-ralli selostettiin radiossa alusta loppuun. Asema lähetti Jyväskylän Suurajojen (nykyisin Suomen ralli tai Neste Oil Ralli) ajan usean vuorokauden verran ympäri vuorokauden ralliaiheisia haastatteluja, tulostietoja, liikenne- ja muuta tietoa sekä musiikkia.

Jääkiekkoselostukset Radio Jyväskylä aloitti myös perustamissyksynä 1985, jolloin JyPHT, nykyinen JYP, nousi SM-liigaan. Ensimmäisinä selostajina toimivat Veli-Pekka Turpeinen ja Anssi Kukkonen, joka selosti pääasiassa helsinkiläiselle Radio Ykköselle. Päätoimittaja Kari Tyni jatkoi selostajana kevääseen 1990, jolloin hän siirtyi yksityisyrittäjäksi ja siirtyi selostamaan Ylen maakuntaradiossa Radio Keski-Suomessa, kunnes siirtyi 2006 JYP Jyväskylä Oy:n markkinointijohtajaksi.

Tynin jälkeen Radio Jyväskylässä JYP-otteluita selostivat muun muassa Pete Kaijansinkko ja Aki Laine. Kaijansinkon apuselostajana kunnostautui myös Hannu Aravirta, joka myöhemmin kunnostautui valmentajana.

Kaudella 2006–2007 JYPin pelit selosti Järviradion selostaja. Selostukset kuitenkin palasivat Radio Jyväskylälle jo seuraavaksi kaudeksi, jolloin selostajana toimi yhden kauden Anssi Ritari, ja vuosina 2008–2014 pelejä selosti Timo Lievemaa. Vuosina 2014–2018 selostajana toimi Aleksis Ärje. Vuosina 2018–2020 selostajana toimi Julius Sorjonen kunnes Toukokuussa 2020 tiedotettiin JYPin pelien selostuksen siirtyvän uudelle radioasemalle Radio Keskisuomalaiselle.

Kesällä 1999 Radio Jyväskylä liittyi Radio Plus -ketjuun ja otti nimekseen Radio Plus Jyväskylä. Samalla vanhat pienitehoiset taajuudet vaihdettiin yhteen tehokkaampaan. Taajuudella 102,5 MHz oli mahdollista lähettää 3 kilowatin teholla. Jyväskylästä tuotettiin ketjun muille asemille uutis- ja ajankohtaismateriaalia. Radio Plus -ketju päätti toimintansa vuoden 2000 lopussa, johon päättyi sillä erää myös jyväskyläläisen yksityisen radiotoiminnan tarina. Alkuperäinen Radio Jyväskylä hiljeni 31.12.2000.

Radio Jyväskylän toinen vaihe 14.5.2001–25.6.2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Radio Jyväskylä aloitti uudelleen toimintansa 14. toukokuuta 2001 SBS Finlandin hallitseman toimiluvan voimin taajuudella 102,5 MHz. Kohderyhmäksi tuli 25–55-vuotias aikuisväestö ja musiikkitarjonta ”hittejä ja muistoja”, myöhemmin ”Pop ja rock klassikoita”.[4] Radio Jyväskylän juonnetut ohjelmat tehtiin aluksi Jyväskylässä, mutta myöhemmin ohjelmavirta tehtiin Tampereelta. Jyväskylästä lisättiin virtaan vain paikalliset uutiset ja mainokset.

Syksystä 2006 lähtien Radio Jyväskylä oli jälleen toiminut paikallisena asemana, jonka sisällöt tuotettiin Jyväskylästä. Samalla aseman musiikkiformaatiksi tuli rock. Slogan kanavalla oli ”rokkia jonka tunnet”.

SBS Finland Oy:llä oli paikallisasemat Oulussa, Tampereella ja Raumalla. Lisäksi yhtiö pyöritti valtakunnallista Iskelmä-ketjua ja radio- ja tv-puolella toimivaa Voicea. SBS Finland on osa ProSiebenSat1 Media AG -konsernia, joka toimii 12 Euroopan maassa.

Radio Jyväskylä selosti yhä kaikki JYPin SM-liiga koti- ja vierasottelut. Kiekkolähetys oli nimeltään Hurrikaani Hoki ja selostajana toimi Timo Lievemaa. Otteluiden erätauoilla pyöri ”Hiitelän Poksi”, jossa jääkiekkoanalyytikko Juha Hiitelä sekä kommentaattori Tero Kainulainen puhuivat jääkiekkoaiheisista asioista.

SBS Finland kertoi 11.6.2012 laajentavansa juhannuksen jälkeen Radio Cityn kuuluvuutta, jonka vuoksi Radio Jyväskylän nimi muuttui Radio City Jyväskyläksi. Lähetykset tehtiin samalla kaavalla kuin Iskelmän lähetykset eli keskitetysti. Valtaosa ohjelmavirrasta tuotettiin ja lähetettiin Helsingistä päin. Aluetoimituksesta kuitenkin tuotettiin ja lähetettiin paikallisuutisia, JYPin selostettuja jääkiekko-otteluita sekä päivittäistä tunnin mittaista paikallisohjelmaa. Myös paikallismainonta säilytettiin.[5] Radio Jyväskylän lähetykset päättyivät 25.6.2012. Radio City Jyväskylä lähetti edelleen taajuudella 102,5 MHz. Hurrikaani Hockey -lähetykset JYPin otteluista kuuluivat edelleen kanavan pääsisältöihin. Ottelut selosti Julius Sorjonen ja laitatoimittaja on Joni Pakarinen. Radio City Jyväskylän ohjelmistoon kuuluivat myös paikallisuutiset ja joka arkipäivä lähetettävä paikallismakasiini.

Toiminnan lakkaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päätoimittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimittajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Henri Berg
  • Toni Immonen
  • Elsa Kalervo
  • Virpi Kotilainen
  • Päivi Kupla
  • Milla Kähkönen nyk. Mattila
  • Jarmo Luukkanen
  • Oku Luukkainen
  • Annamaija Manninen
  • David Mawby
  • Tarja Närhi
  • Harri Oksanen
  • Minna Ottavainen
  • Heli Paananen
  • Kalle Pallonen
  • Pertti Perämäki
  • Maarit Piri-Lahti
  • Sanna Pirkkalainen
  • Anssi Ritari
  • Kimmo Sahramäki
  • Sirpa Siikki
  • Sami Teppola
  • Veli-Pekka Turpeinen
  • Aleksis Ärje
  • Micke Suopuro

Toimitusjohtajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Iskelmän, Radio Cityn ja The Voicen omistaa nyt Bauer Media Oy marmai.fi. 18.8.2015. Web Archive: Markkinointi & Mainonta. Arkistoitu 20.8.2015. Viitattu 9.10.2022.
  2. Ylönen, Olli: Paikallisradioita Suomeen!, s. 68–69. Tampere: Tampereen yliopisto, Tiedotusopin laitos, 2002. ISBN 951-44-5572-X. Julkaisun pysyvä verkko-osoite (pdf) (viitattu 29.7.2013).
  3. Radio Jyväskylä radiomedia.fi. Web Archive: RadioMedia. Arkistoitu 19.3.2016. Viitattu 9.10.2022.
  4. Yleistä Radiojkl.fi. Viitattu 5.12.2010.
  5. Radio City Tampereelle, Turkuun, Jyväskylään ja Ouluun. Mediamonitori (web Archive).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]