Rüdiger von der Goltz
Gustav Adolf Joachim Rüdiger Graf von der Goltz (8. joulukuuta 1865 Züllichau, Itä-Preussi, nyk. Sulechow – 4. marraskuuta 1946 Kinsegg) oli saksalainen kenraalimajuri ja kreivi, joka komensi Suomeen 1918 lähetettyä Saksan Itämeren divisioonaa sekä saksalaisiin vapaajoukkoihin kuuluvia VI reservijoukkoja 4. helmikuuta – 12. lokakuuta 1919 Latviassa.
Rüdiger von der Goltz, jonka isä oli preussilainen maaneuvos, toimi ensimmäisen maailmansodan puhjetessa Hampurin Rykmentin komentajana. Goltz haavoittui Marnen taistelussa Esternayn luona nuorimman poikansa kaatumisen jälkeen ollen Aachenin sairaalassa samaan aikaan toisen poikansa kanssa. Kuukauden kuluttua Goltz palasi rintamalle komentajien Goltzin sekaprikaatia ja sitten Mecklenburgin 34. Jalkaväkiprikaatia Noyon torjuntataisteluissa 1914. Seuraavana vuonna Goltz siirrettiin Pohjois-Puolaan Varsovan pohjoispuolelle Venäjän vastaiselle rintamalle, minne matkalla hän hautasi toisen poikansa. Samaan aikaan Puolan rintamalla venäläisten puolella taistelivat Mannerheim, Johan Laidoner ja Peteri Radzins. Lokakuussa 1915 onnistuneiden hyökkäysten jälkeen Goltz palasi divisioonan mukana länsirintamalle ja päätyi Ypernin ja Albertin kautta Vimyn kukkulalle.
Kesäkuussa 1916 Goltzista tuli 1. kaartinrykmentin komentaja. Rykmentti osallistui 1916-1917 Sommen, Ylä-Sommen sekä Siegfried-linjan taisteluihin. Kreutznachissa Goltzille ilmoitettiin Saksan Itämeren divisioonan perustamisesta sekä Suomeen lähdöstä. [1]
Toiminta Suomessa
Itämeren divisioona valloitti Helsingin ja ratkaisi Suomen sisällissodan kevättalvella 1918. Von der Goltzin valta-asema Suomessa vahvistui, kun keisari Vilhelm II antoi hänelle heinäkuussa 1918 ainutlaatuisen arvonimen "Saksan kenraali Suomessa". Sodan kestäessä von der Goltzin päämaja oli Riihimäellä. Sodan päätyttyä Helsingin-päämaja eli "Deutsches Kommando" oli ensi alkun Pohjois-Esplanadin varrella Hotelli Kämpissä. von der Goltz kuitenkin siirsi sen Esplanadin toiselle puolelle entiseen kenraalikuvernöörin palatsiin eli Smolnaan.
Kenraalin asemaa silloisessa Suomessa kuvaa se, että kun valtionhoitaja Svinhufvud ja senaatin puheenjohtaja J. K.Paasikivi tahtoivat neuvotella kenraalin kanssa, he menivät yhä useammin hänen luokseen, sen sijaan että kenraali olisi kutsuttu heidän luokseen. Tilannetta kuvaa hyvin saksalaismielisen kenraalimajuri Hannes Ignatiuksen kirje silloiselle Suomen Berliinin-lähettiläälle Edvard Hjeltille, taustana keskustelu valtionhoitaja Svinhufvudin kanssa:[2]
»Tajusin selvästi, että itsenäisyydestämme on vain varjo jäljellä, von der Goltz on Suomen todellinen valtionhoitaja ja kaikki muut vain sätkynukkeja hänen käsissään.»
Von der Goltz upseereineen ajoi vahvasti saksalaista kuningasta Suomeen. Pääehdokkaana oli keisari Vilhelm II:n poika prinssi Oskar, mutta keisari ei häntä kuitenkaan hyväksynyt.
Saksalaiset joukot jäivät Suomeen, kunnes Saksa hävisi I maailmansodan ja Entente vaati joukot poistetettaviksi.
Britit toivovat saksalaisten torjuvan Neuvosto-Venäjän
Saksan tehtyä aselevon marraskuussa 1918 ympärysvaltojen kanssa määräsi ympärysvaltojen valvontakomissio saksalaisia joukkoja vetäytymään aikataulun mukaisesti Saksan valloittamilta alueilta, jotka olivat itsenäistyneet tai itsenäistymässä.
Ainoastaan Baltiassa valvontakomissio edellytti, että saksalaiset jäävät paikoilleen estämään Neuvosto-Venäjän talonpoikien ja työläisten puna-armeijan etenemistä Saksan tappion ja kansallisuusliikkeiden yhteisvaikutuksen aiheuttamassa sotilaallisessa tyhjiössä.
Latvian tarkk'ampujat Neuvosto-Venäjän puolella
Baltiassa neuvostovenäläistä hyökkäystä johti latvialainen tarkk'ampujajoukko, jota vastaan virolaiset taistelivat Etelä-Virossa ja saivat tukea suomalaisilta ja brittilaivastolta ja kieltäytyivät siksi saksalaisten tuesta. Latviassa kansallismielisten johtaja Kārlis Ulmanis pyysi apua saksalaisilta neuvostovenäläisiä vastaan.
Brittiläisen eversti Hubert Coughin mukaan saksalaisten piti vetäytyä aseleposopimuksen 12. artiklan mukaisesti Venäjälle kuuluvilta alueilta, sitten kun liittoutuneet katsovat sen tarpeelliseksi alueilla vallitsevan sisäisen tilanteen perusteella.
Saksa vetäytyy – saksalaiset Baltiassa järjestäytyvät
Rautaprikaati
Osa saksalaisista alkoi vetäytyä Latviasta, mutta majuri Bishoff perusti rautaprikaatiksi (Eiserne Brigade) kutsutun saksalaisen yksikön hidastamaan neuvostovenäläisen puna-armeijan etenemistä. Paikallisten saksalaisten lisäksi alkoi Saksasta tulla vapaaehtoisia. Rautaprikaati yhtyi Saksan 8. armeijan rippeisiin muodostaen rautadivisioonan (Eiserne Division).
Baltian Landeswehr
Latviassa lisäksi baltiansaksalaiset ja jotkut latvialaiset muodostivat balttilaisen joukon (Baltische Landeswehr), minkä tarkoituksena oli osallistua neuvostovenäläisten pysäyttämiseen, mutta myös auttaa palauttamaan Baltian maiden itsenäistymisen mukana menneen saksalaisten johtoaseman Latviassa tai perustaa sen alueelle oma baltiansaksalainen valtio.
Von der Goltz Rautaprikaatin komentajaksi
Perustettua Eiserne Divisionia ryhtyi komentamaan helmikuussa Kuurinmaalla VI reservijoukkojen komentajaksi käsketty Rüdiger von der Goltz. Baltische Landeswehria komensi puolestaan majuri Alfred Fletcher.
Saksalaiset tunkevat bolševikit pois Latviasta
Helmikuun lopussa 1919 saksalaisilla ja latvialais-kansallisilla joukoilla oli Latviasta hallussa enää vain Liepajan satama, mutta Rüdiger von der Goltzin komentamana joukot saavuttivat voittoja ja onnistuivat valtaamaan ensin Ventspilsin ja lopulta Riian sen eteläpuolelta. Hyökkäys oli koordinoitu saksalaisten avusta kieltäytyneiden virolaisten kanssa, jotka samanaikaisesti ajoivat neuvostovenäläisä takaa Pohjois-Latviassa.
Saksalaiset yrittävät vallankaappausta
Kun neuvostovenäläiset olivat vetäytyneet Latviasta, liittoutuneiden valvontakomissio määräsi Saksan sosiaalidemokraattista hallitusta vetämään saksalaiset vapaajoukot (Freikorpsit) Baltiasta.
Vastauksena tähän yritti Rüdiger von der Goltz vallankaappausta Latviassa saksankielisen vähemmistön tuella poistamalla latvialaisen Ulmaniksen vallasta ja nostamalla valtaan luterilaisen pastori Niedran. Saksalaiset saivat britit vakuuttumaan siitä, ettei saksalaisia joukkoja kannata vielä poistaa Baltiasta, koska tällöin se jäisi alttiiksi Neuvosto-Venäjän vaikutukselle.
Britit suostuivat ja niin saksalaiset sekä Venäjän väliaikaisen hallituksen politiikkaa jatkaneet valkoiset valtasivat 23. toukokuuta 1918 Riian latvialaisilta. Valtaajia syytettiin myöhemmin 300 latvialaisen surmaamisesta Jelgavassa, 200 latvialaisen surmaamisesta Tukumsissa, 125 latvialaisen surmaamisesta Väinänlinnassa (Daugavpils) sekä 3 000 latvialaisen surmaamisesta Riiassa.
Latvialaiset liittoutuvat virolaisten kanssa
Latvian kansallismieliset kääntyivät saksalaisia vastaan ja pyysivät tukea virolaisilta, jotka olivat valloittaneet bolševikkeja tukevilta latvialaisilta Pohjois-Latvian Väinäjoen pohjoispuolelta.
Rüdiger von der Goltzin komentamat joukot etenivät 19. kesäkuuta kohti latvialaista Cesiksen kaupunkia tarkoituksenaan neutraloida latvialaisten jälkeen myös virolaiset kansallismieliset sekä perustaa saksalaisten johtama valtio Baltiaan.
Viron joukkojen komentaja Johan Laidoner vaati saksalaisten vetäytymistä Gauja-joen eteläpuolelle. Tätä ennen Laidoner oli käskenyt virolaisia joukkoja valtaamaan Gulbenen rautatieaseman.
Joukot valtasivat Straupen (ent. Ropa) ja jatkoivat etenemistään Limbažiin. Virolaiset kävivät vastahyökkäykseen ja saksalaisten oli vetäydyttävä Limbažista. 21. kesäkuuta virolaiset olivat saaneet vahvistuksia ja hyökkäsivät majuri Fletcherin komentamaan Baltische Landeswehria vastaan, minkä oli vetäydyttävä Cesiksen koillispuolelle. Keventääkseen virolaisten Baltische Landeswehriin kohdistamaa painetta von der Goltzin komentama Eiserne Division hyökkäsi Straupesta kohti Stalpea.
Saksalaiset alkavat vetäytyä
23. kesäkuuta 1919 aamulla alkoivat saksalaiset kuitenkin vetäytyä Riiastakin. Liittoutuneet alkoivat jälleen vaatia saksalaisten vetäytymistä Baltiasta ja tulitaukoa Freikorpsien sekä virolaisten kesken näiden edetessä kohti Riikaa.
Saksalaisjoukot venäläis-brittiläiseen komentoon
Britit vaativat von der Goltzin päällikkyyden luovuttamista Venäjä valkoista armeijaa komentavalle venäläiselle eversti Pavel Bermondtille. Brittiläisen kenraaliluutnantti Hubert de la Poer Goughin puolestaan piti ottaa komentoonsa majuri Fletcherin komentaman Baltische Landeswehrin.
Majuri Bischoff muodosti saksalaisen legioonan tusinasta Freikorpsin yksiköstä ja luovutti ne Bermondtin komentoon. Bermondtin ja Goughin komentoon luovutettujen saksalaisten joukkojen vahvuus oli kaiken kaikkiaan 14 000 sotilasta, 64 lentokonetta, 56 tykistöasetta ja 156 konekivääriä, missä kuusi ratsuväkiyksikköä ja kenttäsairaala.
Venäläiset yrittävät vallankaappausta Latviassa
Rüdiger von der Goltzin tapaan myös Pavel Bermondt yritti vallankaappausta, minkä latvialaiset ja virolaiset kansalliset yksiköt torjuivat saaden tulitukea Ison-Britannian laivaston alukselta Riian satamassa.
Muistelmat
Rüdiger von der Goltz julkaisi 1920 muistelmat Toimintani Suomessa ja Baltian maissa.
Viitteet
- ↑ Viro-vuosikirja 2006: Kenraali, kreivi Rüdiger von der Goltz, sivut 36-45, maj evp Pauli V. Koskinen, 2006, Tallinna, Tallinna-kustannus Oy, ISBN 952-5293-31-9, ISSN 1235-8622
- ↑ Edvard Hjelt, 1919: Vaiherikkailta vuosilta – Muistelmat II: Sotavuodet ja oleskelu Saksassa.
Kirjallisuutta
- Goltz, Rüdiger von der, Toimintani Suomessa ja Baltian maissa, WSOY (1920),
- Goltz, Rüdiger von der, Meine Sendung im Finnland und im Baltikum, Leipzig 1920.
- Bermond-Awaloff Pavel, Im Kampf gegen den Bolschevismus. Erinnerungen von..., Berlin 1925.
- BischoffJosef, Die letzte Front. Geschichte der Eiserne Division im Baltikum 1919, Berlin 1935.
- Darstellungen aus den Nachkriegskämpfen deutscher Truppen und Freikorps, Bd 2: Der Feldzug im Baltikum bis zur zweiten Einnahme von Riga. Januar bis Mai 1919, Berlin 1937; Bd 3: Die Kämpfe im Baltikum nach der zweiten Einnahme von Riga. Juni bis Dezember 1919, Berlin 1938.
- Die baltische Landeswehr im Befreiungskampf gegen den Bolschevismus. Ein Gedenkbuch, herausgegeben vom baltischen Landeswehrein, Riga 1929.
- Kiewisz Leon, Sprawy łotewskie w bałtyckiej polityce Niemiec 1914-1919, Poznań 1970.
- Łossowski Piotr, Między wojną a pokojem. Niemieckie zamysły wojenne na wschodzie w obliczu traktatu wersalskiego. Marzec-kwiecień 1919, Warszawa 1976.
- Paluszyński Tomasz, Walka o niepodległość Łotwy 1914-1920, Warszawa 1999.
- Von den baltische Provinzen zu den baltischen Staaten. Beiträge zur Entstehungsgeschichte der Republiken Estland und Lettland, Bd I (1917-1918), Bd II (1919-1920), Marburg 1971, 1977.