Qansuh al-Ghauri

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Qansuh al-Ghauri
Qansuh al-Ghauri Paolo Giovion piirrustuksessa 1500-luvun alkupuolelta.
Qansuh al-Ghauri Paolo Giovion piirrustuksessa 1500-luvun alkupuolelta.
Egyptin sulttaani
1501–1516
Edeltäjä Tumanbei I
Seuraaja Tumanbei II
Henkilötiedot
Kuollut 24. elokuuta 1516
Dabiq, Syyria

Qansuh al-Ghauri (k. 24. elokuuta 1516) oli Egyptin burdži-mamelukkien toiseksi viimeinen sulttaani. Qansuh al-Ghauri pyrki valtaan noustuaan toteuttamaan joitakin sisäisiä ja armeijan uudistuksia, jotka kohtasivat kuitenkin vastustusta vanhoilillisissa piireissä. 24. elokuuta 1516 hän kärsi huomattavan tappion Osmanien valtakunnalle Mardž Dabiqin taistelussa Syyriassa saaden mahdollisesti halvauksen ja pudoten hevosensa selästä. Hänen seuraajakseen noussut Tumanbei II vastusti vielä osmanien levittäytymistä Egyptiin, mutta hän kärsi lopullisen tappion vuonna 1517, ja Egyptistä tuli osa Osmanien valtakuntaa.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Qansuh al-Ghauri oli etniseltä taustaltaan tšerkessi ja Egyptin sulttaani Qajitbein mamelukki. Nimensä al-Ghauri hän sai oppilaitoksen mukaan, jossa hän oli saanut sotilaskoulutuksen. Qansuh al-Ghauri toimi Ylä-Egyptin kuvernöörinä vuosina 1481–1482 ja vuodesta 1484 lähtien emiirinä. Qansuh otti osaa taisteluihin osmaneja vastaan Syyriassa ja Kilikiassa sekä kukisti kapinan Aleppossa vuonna 1491.[1] Usein viimeisenä suurena mamelukkihallitsijana pidetty Qajitbei kuoli vuonna 1496, ja hänen kuolemaansa seurasi levottomuuksien ja kapinoiden kausi.[2] Vuonna 1501 Qansuh al-Ghauri oli noussut huomattavaan asemaan Damaskoksessa tuolloin sulttaaniksi julistautuneen Tumanbei I:n hallinnossa. Saman vuoden huhtikuussa Tumanbei itse kukistui sotilasvallankaappauksessa ja emiirit julistivat tuolloin jo noin 60-vuotiaan Qansuh al-Ghaurin sulttaaniksi.[1]

Asemansa vakiinnuttamiseksi Qansuh al-Ghauri hankkiutui eroon hänet valtaan nostattaneista emiireistä, jotka olisivat voineet muodostaa uhan hänen vallalleen. Vallan kahvassa hän törmäsi myös valtakuntansa taloudellisiin ongelmiin. Omia vaikeuksiaan tuottivat myös maan hallinnon rappeutuminen ja kulkutaudit, joista kärsittiin vuosina 1505 ja 1513.[1] Hallitsija oli riippuvainen armeijastaan, jonka uskollisuus ailahteli helposti. Tuen taatakseen Qansuh al-Ghaurin oli hankittava varoja sotilailleen. Varojenkeruu toteutettiin usein varsin kovakouraisesti. Qansuh al-Ghaurin pyrki paitsi takaamaan armeijan uskollisuuden, mutta myös aloittamaan armeijan nykyaikaistamisen. Vuonna 1511 perustettiin musketeilla varustettu uusi rykmentti, minkä lisäksi pyrittiin luomaan uusi kenttätykistö. Monet armeijan uudistuksista herättivät vastustusta vanhanaikaisessa armeijassa.[2]

Sisäisten uhkien ohella Egyptillä oli useita ulkoisia uhkia. Portugalilaiset olivat alkaneet ilmaantua Punaisellemerelle ja häiritsivät valtakunnalle tärkeää Intian kauppaa. Persiassa valtaan nousseet safavidit muodostivat puolestaan huomattavan uhan mamelukkien hallitsemalle Syyrialle. Toinen uhka oli sotilaallisesti ylivoimainen Osmanien valtakunta. Aluksi al-Ghauri sai osmaneilta jopa tukea portugalilaisia vastaan, sillä nämä uhkasivat toiminnallaan myös osmanien kauppareittejä. Osmaneilta saatiin esimerkiksi rautaa ja puutavaraa laivaston vahvistamiseksi.[2] Osmanien ja Eyptin suhteet muuttuivat kuitenkin huomattavasti osmanisulttaani Selim I:n valtaannousun myötä.[1] Safavidit olivat aluksi molempien yhteisiä vihollisia, ja valtakunnat olivat näin väliaikaisesti edelleen liittolaisia. Valtakuntien välejä hiersi kuitenkin esimerkiksi osmanien valtakamppailussa hävinneiden kruununtavoittelijoiden tapa paeta usein Kairoon.[2]

Selim I marsitti armeijansa safavideja vastaan ja pyysi sotaretkelleen tukea al-Ghaurilta. Egyptiläiset eivät kuitenkaan olleet kovin innokkaita tukemaan Selimin sotaretkeä, vaan al-Ghauri toivoi kahden valtakunnan kuluttavan toisiaan mahdollisesti pitkässä sodassa. Odottamatta Selim I sai kuitenkin huomattavan voiton safavideista Čalderanin taistelussa vuonna 1514, ja osmanit varmistivat näin valtansa Anatoliassa. Voitto safavideista mahdollisti Selimin toimet mamelukkeja vastaan.[2] Osmanien uhkaama al-Ghauri marsitti heinäkuussa 1516 armeijansa Aleppoon, jossa mamelukit ottivat vastaan osmanien lähettiläitä. Selimin tarkoituksena oli ilmeisesti ollut aluksi toinen sotaretki safavideja vastaan, mutta nyt hän päättikin kääntyä mamelukkeja vastaan.[1] Osapuolet kohtasivat toisensa Mardž Dabiqin taistelussa lähellä Aleppoa 24. elokuuta 1516. Huomattavasti pienempää armeijaa komentaneet mamelukit kärsivät taistelussa huomattavan tappion. Taistelun aikana mahdollisesti halvauksen saanut al-Ghauri putosi hevosensa selästä ja sai surmansa. Hänen ruumistaan ei löydetty koskaan.[3]

Qansuh al-Ghaurin kuoleman jälkeen uudeksi sulttaaniksi nousi hänen veljenpoikansa Tumanbei II. Osmanit jatkoivat etenemistään Syyriasta itse Egyptiin, jossa katkeran vastarinnan jälkeen viimeinen mamelukkisulttaani hirtettiin huhtikuussa 1517, ja Egyptistä tuli osa Osmanien valtakuntaa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e E. van Donzel, B. Lewis ja Ch. Pellat: The Encyclopedia of Islam, s. 495-499. Volume IV Iran-Kha. Leiden E. J. Brill. ISBN 90 04 05745 5. (englanniksi)
  2. a b c d e f Andrei Sergejeff: ”Burdži-mamelukkien aika”, Egyptin historia: Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus. ISBN 978-952-345-573-3.
  3. M. W. Daly: The Cambridge History of Egypt: Volume I Islamic Egypt, 640-1517, s. 495-499. Cambridge University Press, 1998. ISBN 0521471370. (englanniksi)