Portti ikuisuuteen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Portti ikuisuuteen
Heaven's Gate
Elokuvan suomalaisjuliste
Elokuvan suomalaisjuliste
Ohjaaja Michael Cimino
Käsikirjoittaja Michael Cimino
Tuottaja Joann Carelli
Säveltäjä David Mansfield
Kuvaaja Vilmos Zsigmond
Leikkaaja Lisa Fruchtman
Tuotantosuunnittelija Tambi Larsen
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Partisan Productions
Levittäjä United Artists
Ensi-ilta 1980
Kesto 149 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Portti ikuisuuteen (engl. Heaven's Gate) on vuonna 1981 julkaistu lännenelokuva, joka perustuu vuonna 1890 Wyomingissa sattuneeseen Johnsonin piirikunnan selkkaukseen suurmaanomistajien ja eurooppalaisten siirtolaisten välillä. Elokuvan pääosia esittävät muun muassa Kris Kristofferson, Christopher Walken, Isabelle Huppert, Jeff Bridges, John Hurt, Sam Waterston, Brad Dourif, Joseph Cotten, Paul Koslo ja Geoffrey Lewis. Terry O'Quinn, Mickey Rourke, Tom Noonan ja Willem Dafoe tekevät pienen roolin elokuvassa. Elokuvan on ohjannut Michael Cimino. Elokuva tuotti suuret tappiot ja sai Razzie-palkinnon huonoimmasta ohjauksesta.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Kris Kristofferson  sheriffi James ”Jim” Averill  
 Isabelle Huppert  Ella Watson  
 Christopher Walken  Nathan ”Nate” Champion  
 John Hurt  William ”Billy” Irvine  
 Sam Waterston  Frank Canton  
 Jeff Bridges  John L. Bridges  
 Brad Dourif  Eggleston  
 Richard Masur  Cully  
 Ronnie Hawkins  majuri Wolcott  
 Paul Koslo  pormestari Charlie Lezak  
 Geoffrey Lewis  metsästäjä Fred  
 Tom Noonan  Jake  
 Joseph Cotten  yliopiston teologi  
 Terry O’Quinn  kapteeni Minardi  
 Mickey Rourke  Nick  
 David Mansfield  viulunsoittaja  

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Video-oppaassa vuodelta 1994 Asko Alanen näkee Portin ikuisuuteen kunnianhimoisen avarana ja eeppisenä balladina, jota vaivaavat vain hätävarjelun liioitteluksi yltyneet monet leikkausversiot. Hän antaa elokuvalle neljä tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”erinomainen”.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.