Porajmos

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Porajmos oli Natsi-Saksan toteuttama Euroopan romaneihin kohdistunut kansanmurha, jota pidetään osana holokaustia. Romaninkielinen nimitys on romaniaktivisti Ian Hancockin käyttöönottama.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaneja kerättynä poiskuljetusta varten Aspergissa toukokuussa 1940

Romaneja (mukaan lukien sintit) oli syrjitty Saksassa jo kauan ennen kuin kansallissosialistit tulivat valtaan 1933 ja aloittivat kansanmurha-aikeidensa vaiheittaisen ja määrätietoisen toteuttamisen. Julkisuudessa romanivastaisuus oli jopa vahvempaa kuin vihamielisyys juutalaisia kohtaan. Saksan ja Itävallan viranomaiset olivat kannattaneet ”mustalaisvitsauksen” ratkaisuna romanien asuttamista paikoilleen ja integroimista saksalaiseen yhteiskuntaan. Kansalaisten parissa kannatusta sai ajatus integroimisen tapahtumisesta jossain muualla kuin heidän kotikunnassaan.[1]

Natsien tultua valtaan romaneja alettiin torjua aluksi häiritsemällä heidän leiriytymisiään ja rajoittamalla heidän ammatinharjoittamistaan. Vähitelleen romaneille alettiin perustaa suuriin kaupunkeihin leiripaikoiksi piikkilangoilla ympäröityjä ja vartioituja ghettoja. Nürnbergin lait rajoittivat myös romanien oikeuksia, vaikka heitä ei niissä varsinaisesti mainittukaan. Valtakunnan rikospoliisivirastoon perustettiin vuonna 1938 ”Valtakunnankeskus mustalaisten aiheuttamaa häiriötä vastaan”. Rotuhygienisten tutkimusten perusteella romanit jaettiin luokkiin, joista täysveriset mustalaiset olivat alimpia. Vuoden 1938 alkupuolelta lähtien romaneja alettiin määrätä keskitysleireihin ”suojavankeuteen”. Monet puhuivat myös romanien pakkosteriloinnin puolesta. Romanien hävittämisestä tuli natsihallituksen julkilausuttu rotupoliittinen päämäärä. Koska stereotypiat romaneista kerjääjinä, varkaina, sivistymättöminä ja seksuaalisesti aggressiivisina olivat laajalle levinneitä, heidän kova kohtelunsa ei herättänyt vastarintaa.[2]

Heti toisen maailmansodan alettua, 2. syyskuuta 1939 ”mustalaisten ja mustalaisten tapaan vaeltelevien henkilöiden kuljeskelu” Saksan valtakunnan raja-alueilla kiellettiin. Lokakuussa 1939 ”mustalaiset ja mustalaissekarotuiset” eivät enää saaneet poistua asuma- tai oleskelupaikkakunnaltaan. Tämän määräyksen myötä alkoi romanivainojen viimeinen vaihe. Saksan maaperällä olleet noin 30 000 romania päätettiin pakkokuljettaa Puolaan pakkotyöleireille. Kuljetukset alkoivat 16. toukokuuta 1940. Heinrich Himmler antoi 16. joulukuuta 1942 määräyksen, jonka pohjalta romaneja alettiin seuraavana vuonna siirtää keskitysleireihin kuten Auschwitziin. Sen jälkeen saksalaiset ryhtyivät tuhoamaan romaneja Puolan tuhoamisleireillä sekä joukkoteloituksissa valloittamillaan alueilla. Murhiin osallistuivat saksalaisten lisäksi myös paikalliset miliisit ja muut saksalaisten apurijoukot.[3]

Kansanmurhassa kuolleiden romanien määrää on vaikea arvioida, sillä Itä- ja Etelä-Euroopan romaneita ei ollut juurikaan tilastoitu. Myös murhien dokumentointi oli puutteellista. Arviot kuolonuhreista vaihtelevat 200 000:n ja 500 000:n välillä.[4][5]

Vainoista selvinneet romanit eivät sodan jälkeen pitkään aikaan saaneet osakseen apua ja ymmärtämystä. Saksan viranomaiset, poliitikot ja kansalaiset pitivät 1970-luvulle saakka romaneja syypäänä omaan kohtaloonsa, sillä keskitysleireihin joutumista pidettiin heidän rikollisuutensa ja epäsosiaalisuutensa seurauksena. Romanit ovat alkaneet saada ymmärrystä vainoilleen vasta kansalaisoikeusliikkeen myötä.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Benz 2000, s. 109.
  2. Benz 2000, s. 109–114.
  3. Benz 2000, s. 114–117.
  4. ROMANIES AND THE HOLOCAUST: A REEVALUATION AND AN OVERVIEW
  5. Benz 2000, s. 117.
  6. Benz 2000, s. 117–118.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]