Hiirakkokauniainen

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Poecilonota variolosa)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hiirakkokauniainen
Hiirakkokauniainen Espanjassa
Hiirakkokauniainen Espanjassa
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Kovakuoriaiset Coleoptera
Alalahko: Erilaisruokaiset Polyphaga
Osalahko: Elateriformia
Yläheimo: Kauniaismaiset Buprestoidea
Heimo: Jalokuoriaiset Buprestidae
Suku: Poecilonota
Laji: variolosa
Kaksiosainen nimi

Poecilonota variolosa
(Paykull, 1799)

Alalajit[1]
  • P. v. chinensis Théry, 1926
  • P. v. cupreomaculata Miwa & Chûjô, 1935
  • P. v. dicercoides Reitter, 1888
  • P. v. populialbae Richard, 1889
  • P. v. setulosa Fleischer, 1896
  • P. v. yanoi Kurosawa, 1963
Katso myös

  Hiirakkokauniainen Wikispeciesissä
  Hiirakkokauniainen Commonsissa

Hiirakkokauniainen (Poecilonota variolosa) on jalokuoriaisten (Buprestidae) heimoon kuuluva kovakuoriaislaji, jolle luokitellaan monia alalajeja. Hiirakkokauniaisen tieteellinen lajinimi variolosa tulee latinan kielestä ja merkitsee rokonarpista. Hiirakkokauniainen on 12–20 millimetrin mittainen ja muodoltaan leveä sekä litteä. Sen kuori on yläpuolelta pienen kuparinväristen ja mustien kuvioiden koristama ja hieman metallinhohtoinen. Alapuolelta se on vielä enemmän kuparinvärinen. Lajin levinneisyysalue ulottuu Portugalista ja Ranskasta aina Japaniin, Koreaan, Japaniin ja Pohjois-Afrikkaan asti. Suomessa se on melko yleinen ja suurin osa havainnoista on maan etelä- ja itäosasta. Hiirakkokauniaisen toukat kehittyvät puiden, yleensä paksujen haavan runkojen alaosissa. Ne kuoriutuvat puusta jättäen siihen soikean, noin kuuden millimetrin levyisen reiän.[2]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Genus Poecilonota Eschscholtz 1829 A Checklist of World Buprestoidea. Arkistoitu 9.8.2017. Viitattu 21.3.2020. (englanniksi)
  2. Heliövaara, Kari; Mannerkoski, Ilpo; Muona, Jyrki; Siitonen, Juha & Silfverberg, Hans: Hyppivät ja hohtavat – Suomen sepät, sepikät, rikkasepät ja jalokuoriaiset, s. 232–233. Helsinki: Metsäkustannus Oy, 2014. ISBN 978-952-6612-38-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]