Piia Komsi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Piia Pauliina Komsi (s. 9. tammikuuta 1967 Kokkola)[1] on suomalainen sopraano ja sellisti.

Komsi aloitti musiikkiopintonsa Keski-Pohjanmaan musiikkiopistossa 6-vuotiaana. Hän pääsi teini-ikäisenä Arto Noraksen oppilaaksi ja suoritti vuonna 1988 sellonsoiton diplomin Sibelius-Akatemiassa. Laulua hän opiskeli Liisa Linko-Malmion ja Marjut Hannulan johdolla.[1] Lauludiplomin Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksessa hän suoritti 2002. Hän on täydentänyt sekä sellonsoiton- että laulunopintojaan Yalen yliopistossa.[1]

Komsi piti ensikonserttinsa sellistinä vuonna 1990. Hän toimi Suomen Kansallisoopperan sellistinä vuosina 19892001. Avanti!-orkesterissa hän on toiminut sekä laulusolistina että sellonsoittajana.[2]

Ensikonserttinsa laulajana hän piti 2003 ja on sittemmin esiintynyt laulusolistina Suomessa ja ulkomailla. Hän on kantaesittänyt useiden säveltäjien teoksia.[3]

Komsin oopperarepertuaari kattaa rooleja barokista nykymusiikkiin. Hänen läpimurtoroolinsa oli Thomas Adèsin Powder Her Face -oopperan Maid, jonka hän esitti ensimmäisen kerran vuonna 1999 Musica Nova Festivaalilla. Sen jälkeen hän on esittänyt paljon modernia musiikkia.[4] Korealaissäveltäjä Unsuk Chinin ensimmäisen oopperan Alice in Wonderland kantaesityksessä Münchenin oopperafestivaalilla Baijerin valtionoopperassa vuonna 2007 Komsi lauloi nimiroolin.[5]

Hänen äänelleen ovat säveltäneet monet nykysäveltäjät hänen vokaaliakrobaattisia kykyjään hyödyntäen, muun muassa Liza Lim, Rolph Riem, Esa-Pekka Salonen, Unsuk Chin, Kimmo Hakola, Einojuhani Rautavaara, Lotta Wennäkoski ja Heinz-Juhani Hofmann.[3]

Komsi on esiintynyt monien ulkomaisten huippuorkesterien solistina kuten Los Angelesin Filharmonikot, Lontoon ja Walesin BBC:n sinfoniaorkesterit, Oslon filharmoninen orkesteri, Tukholman filharmoninen orkesteri, Ensemble InterContemporain ja London Sinfonietta.[4]

Hän on laulanut muun muassa Baijerin valtionoopperassa, Napolin San Carlossa, Rooman Teatro Olympicossa, Pariisin Theâtré et Musiquessa, Buenos Airesin Teatro San Martinissa ja Tel Avivin oopperassa[3] sekä suomalaisissa oopperaproduktioissa. Hän on myös tunnettu passioiden ja oratorioiden solisti.

Piia Komsi on maailman ainoa koloratuurisopraano, joka laulaa ja soittaa selloa samaan aikaan.lähde? Hänelle ovat säveltäneet Heinz-Juhani Hofmann ja Jovanka Trbojevic tällaiset kappaleet.[6][7]

Piia Komsin puoliso on sellisti Martti Rousi. Hän on sopraano Anu Komsin kaksoissisar.

Levytyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaija Saariaho: From the Grammar of Dreams / Anu Komsi, Piia Komsi et al., Avanti, Hannu Lintu, Ondine 2000
  • Unsuk Chin: Akrostichon-Wortspiel, Deutsche Grammophon 2005
  • Esa Pekka Salonen: Wing on Wing, Finnish Radio Symphony Orchestra, Anu Komsi, Piia Komsi, Deutsche Grammophon 2005
  • Tapio Tuomela: Mothers and daughters, Jaakko Kortekangas, Piia Komsi et al. Finnish National Opera Orchestra. John Storgårds, Aulos 2007
  • Gamba nova - Contemporary music for baroque instruments and voices / Markku Luolajan-Mikkola, Varpu Haavisto, Piia Komsi, Alba Records, 2008
  • Unsuk Chin: Alice in Wonderland, directed and designed by Achim Freyer, Bayerischen Staatsoper, Bayerisches Staatsorchester, Kent Nagano, EuroArts 2008
  • Solaris - solace in song, FGF-Naxos 2012

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Andante: Klassisen musiikin tietosanakirja. WSOY, 2002. ISBN 951-0-27134-9
  • Suomen musiikin historia: Esittävä säveltaide / Haapakoski, Matti et al. WSOY, 2002. ISBN 951-0-23564-4

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Suomen musiikin historia: Esittävä säveltaide / Haapakoski, Matti et al. WSOY, 2002. ISBN 951-0-23564-4
  2. Andante: Klassisen musiikin tietosanakirja. WSOY, 2002. ISBN 951-0-271349]
  3. a b c Jyväskylä.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. a b Oulunsalo Soi (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Turun Sanomat 4.4.2007: Piia Komsi oopperan pääroolissa Münchenissä
  6. Opera Absurdium (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. Kaksi muistijälkeä[vanhentunut linkki]