Pentti Rummakko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pentti Juhani Rummakko (12. lokakuuta 1943 Saarijärvi9. joulukuuta 2008 Jyväskylä) oli suomalainen kestävyysjuoksija. Hänen päämatkansa oli maraton.[1]

Rummakko edusti Suomea kolmien arvokisojen maratonjuoksussa. Méxicon olympialaisissa 1968 ja Ateenan EM-kisoissa 1969 hän keskeytti. Helsingin EM-kisoissa 1971 hän sijoittui parhaana suomalaisena kuudenneksi. Pohjoismaiden mestaruuden hän voitti vuosina 1968 ja 1969 ja oli PM-kilpailun ulkopuolisena nopein myös vuonna 1970. Bostonin maratonilla hän sijoittui neljänneksi vuonna 1969.

Seuratasolla Rummakko edusti Äänekosken Urheilijoita ja Jyväskylän Kenttäurheilijoita. Hän voitti maratonjuoksun Suomen mestaruuden vuosina 1968, 1969 ja 1971[2]. Maastojuoksun SM-kilpailuissa hän sijoittui pronssille henkilökohtaisessa kilpailussa vuonna 1969 ja joukkuekilpailussa vuonna 1970. Vuonna 1970 hän voitti Seura-lehden suurmaratonin, jossa juostiin 110 kilometriä kolmen päivän aikana.

Henkilökohtaiset ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 10 000 metriä: 29.40,0
  • 25 000 metriä: 1.17.24 (Suomen ennätys 1973)
  • Maraton: 2.14.59

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. In memoriam. Yleisurheilun kuvalehti, 2009, nro 1, s. 50. Suomen Urheiluliiton Julkaisut ry..
  2. National Marathon Champions for Finland, arrs.net
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.