Pengerjoki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pengerjoki
Maat Suomi
Maakunnat Keski-Suomi
Kunnat Multia, Petäjävesi, Keuruu
Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja
Päävesistöalue Kymijoen vesistö (14)
Valuma-alue Pengerjoen valuma-alue (14.54)
Pinta-ala 410,37 km² km [1]
Järvisyys 2,68 % [1]
Pääuoman pituus noin 46 km [a]
Pääuoman osuudet Pengerjoki ←Hiukkajoki ←Kangaspuro ←Lauttapuro
Joen uoman kohteita
Alkulähde Peurala, Multia [2][3]
  62.4628°N, 24.9941°E
Laskupaikka kirkonkylä, Petäjävesi [4]
  62.2744°N, 25.1387°E
Mittaustietoja
Pituus yli 33 km [5]
Lähdekorkeus 197 m
Laskukorkeus 111,1 m
Korkeusero 86 m
Kaltevuus 2,61 m/km
Keskivirtaama 2,9 m³/s (MQ) [6][b]
Muuta

Pengerjoki on Keski-Suomessa Multialla, Petäjävedellä ja lyhyen matkaa Keuruulla virtaava joki, joka on Pengerjoen valuma-alueen yli 33 kilometriä pitkä laskujoki ja se muodostaa valuma-alueen noin 46 kilometriä pitkästä pääuomasta sen alajuoksun osuuden. Pengerjoen valuma-alue on Jämsän reitin valuma-alueen latvavesistöjä ja sen pääuoma muodostaa vesistöreitin pääuoman ylimmän osuuden, joka laskee Petäjäveden kirkonkylässä Jämsänvesi–Petäjäveteen.[2][4][3][7]

Joen kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pengerjoen nimisen jokiuoman voidaan katsoa alkavan, kun Rajajoki ja Hiukkajoki yhtyvät toisiinsa. Joen kulku on vaihtelevaa: uomasta löytyy välillä mutkittelevia ja välillä syvemmässä laaksossa suuntansa vakaasti pitäviä osuuksia. Uomassa on soraa ja etenkin koskissa kivikoita, mutta kallioseinämätkään eivät ole harvinaisia. Valuma-alue on nykyään tiheästi ojitettua, mikä näkyy voimakkaana humuspitoisuutena ja tummana vedenvärinä. Yläjuoksulla on lisäksi turvetuotantoalueita. Aluksi joki virtaa pari kilometriä kaakkoon päin rauhallisesti. Ennen seututietä 627 joki kääntyy kohti etelä-lounasta. Joki levenee aluksi Riekon Myllykosken padon takia. Tästä alkaa joessa kaltevampi osuus, jossa joki putoaa viiden kilometrin matkalla noin 30 metriä. Samalla joki virtaa uurtamassaan laaksossa lähes suoraviivaisesti. Jokiosuudella on useita koskia kuten esimerkiksi Riekon Myllykoski eli Leppäkoski, Pitkäkoski, Peuralan Myllykoski ja Lehmikoski.[2][7][5][8]

Kun joki kääntyy Kolmihaarakosken kohdalla lyhyeksi matkaa itään päin, alkaa joessa mutkitteleva viisikilometrinen osuus. Myös täällä on maasto pehmeää, ja joen rinnalla seuraa jaksotteleva pitkittäisharju, jonka näkyviä kohoumia ovat esimerkiksi Lopakankangas ja pitempi Syrjäharju. Syvien jokilaakso-osuuksien välissä on leveitä laaksoja, jossa joki on päässyt meanderoimaan. Juoluoita, eli makkarajärviä, esiintyy esimerkiksi Vanhanmyllynkosken lähellä ja Kaukasenvuoren jälkeen Nimetönkoskelle asti. Jokeen yhtyy luoteesta tuleva Vekurinjoki. Osuus loppuu Makkarakierteisiin, joissa joki mutkittelee erityisen voimakkaasti syvässä, leveässä ja tasapohjaisessa laaksossaan.[2][7][8]

Seuraavassa viisikilometrisessä jokiuomassa kulkee mutkitellen Petäjäveden ja Multian välinen kunnanraja. Alajuoksulla rajanaapuri Multia vaihtuu lyhellä matkalla Keuruuksi ennen kuin rajalinja jättää jokiuoman. Joen tulvalaaksoon on raivattu pieniä peltopalstoja, ja Kulhanjoella peltoalaa viljelee useita maatiloja. Joenvarressa asutus on kuitenkin harvaa. Peltojen lomassa virtaa Kulhanjoki, joka yhtyy Pengerjokeen länsipuolelta. Osuuden kosket ovat Leppäkoski, joka on muodostanut jokeen suvannon, ja Alakoski. Leveässä jokilaaksossa joki mutkittelee leveästi ja sen vierestä löytyy runsaasti juoluoita. Alajuoksulla Kulhanjoen, Hallanperän ja Pengerjoen kylät muodostavat yhteisön, jotka sijaitsevat Pengerjoen ja siihen koillisesta yhtyvän Ohrajoen alueella.[4][8]

Viimeiset kilometrit joki virtaa ensin etelä-lounaaseen ja sitten etelä-kaakkoon. Joki alittaa Pengerjoen kylässä valtatien 18, ottaa vauhtia puolikilometrisessä Pengerkoskessa, ja rauhoittuu lopuksi leveäksi ja hitaasti virtaavaksi uomaksi, joka laskee Jämsänveteen. Kosken alla siihen yhtyy koillisesta tuleva Merouvenjoki (tai myös Merovenjoki).[4][7][6]

Koskia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pengerjoella on paikoitellen jyrkkiä osuuksia, jossa vesi virtaa vuolaasti. Joen kaltevuus on keskimäärin 2,61 metriä kilometriltä, joten rauhallisempien osuuksien jälkeen voi tulla suomalaisittain korkeitakin pudotuksia. Lähellä seututietä 627 sijaitsee Vesihallituksen tilastoima koski Riekon Myllykoski, jonka karttanimi on myös Leppäkoski. Pengerjoella on siinä virtaamana 0,7 kuutiometriä sekunnissa ja pudotusta 2,5 metriä. Kosken pituus on noin 100 metriä ja uoman leveys koskessa noin 5 metriä. Tätä on varsin lähellä Pitkäkoski (0,7 m³/s virtaama, 5 m pudotus, 400 m pitkä ja 10 m leveä) ja Peuralan Myllykoski (0,7 m³/s, 3 m, 300 m x 5 m). Lähes kolme kilometriä alempana sijaitsevat lähekkäin Vanhamyllynkoski (0,8 m³/s, 3,5 m, 100 m x 5 m) ja Kolmihaarankoski (0,7 m³/s, 5 m, 400 m x 10 m). Neljä kilometriä alempana Makkarakierteiden alapuolella sijaitsevat lähekkäin Leppäkoski (1,2 m³/s, 2 m, 80 m x 10 m), Alakoski (1,3 m³/s, 3,5 m, 250 m x 10 m) ja Kalliokoski (1,2 m³/s, 1,5 m, 70 m x 15 m). Kulhanjoen ja Pengerjoen kylissä sijaitsevat viimeiset kosket Riuttakoski (1,8 m³/s, 3 m, 250 m x 10 m), Karjukoski (1,8 m³/s, 2 m, 300 m x 15 m) ja Pengerkoski (2,9 m³/s, 3,4 metrin pudotus, 200 m pitkä ja 20 m leveä).[6][8]

Koskia on Suomessa hyödynnetty ensin mekaanisesti vesivoimana ja myöhemmin sähkön tuotannossa. Pengerjoen suuri kaltevuus ja pitkät kosket ovat houkutelleet rakentamaan useisiin koskiin vesivoimaa. Riekon Myllykoskessa on edelleen pato, joka rakennettiin vuonna 1928. Siellä on toiminut sekä saha että mylly. Kolmihaarakoskessa on ollut mylly, Kalliokoskessa voimalaitos, ja Riuttakoskessa on ollut vuonna 1941 rakennettu mylly. Karjukoskeen rakennettiin vuonna 1939 voimala ja Pengerkoskessa se valmistui jo vuonna 1917.[6]

Järviä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pengerjokeen laskee suoraan muutamia pieniä järviä. Keskijuoksulla Vanhanmyllynkoskella sijaitsee joenvarren jokilaaksossa kaksi lampea Iso-Kaukanen ja Pieni-Kaukanen. Alajuoksulla joenvarteen on joesta kuroutunut erilleen pieniä juoluoita. Niistä suurimmat sijaitsevat Kulhanjoen kylän pohjoispuolella. Pengerjoen kylässä ovat lähekkäin vielä Mommiojärvi, Iso-Hete ja Pieni-Hete.[3][7][4]

Pengerjoen valuma-alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Pengerjoen valuma-alue

Pengerjoen valuma-alue muodostaa Jämsän reitin valuma-alueen latvavesistöalueen ja Pengerjoki on kyseisen valuma-alueen pääuoman alajuoksua. Yläjuoksulla pääuoman jatkeeksi voidaan liittää Hiukkajoki, Kangaspuro ja Lauttapuro, joka alkaa Lauttajärvestä. Pääuoman pituudeksi tulee mittatarkkuudesta riippuen alle 50 kilometriä, josta Pengerjoen osuus on sekin mittaustavasta riippuen 33–36 kilometriä. Valuma-alueen pinta-aksi on ilmoitettu noin 410 neliökilometriä ja järvisyys on 2,7 prosenttia sen pinta-alasta.[1]

Jämsän reitti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jämsän reitin latvahaarat ovat sen vaihtoehtoisia lähdejärviä:Haukijärvi, Hoikka-Viheriä, Ahveninen ja Lauttajärvi. Lauttajärvestä alkava pääuoman alkuosaan kuuluu osuudet: [a]

Lauttapuro→ Kangaspuro→ Hiukkajoki→ Pengerjoki → Jämsänvesi–Petäjävesi.

Pengerjoen sivu-uomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pengerjoen suurimpina sivu-uomina on kolme sivujokea ja muutamat sivuojat, jotka on lueteltu alla sijaitsevassa taulukossa. Taulukon tietojen lähteet on esitelty taulukon alla ja eritelty riveittäin taulukon oikeassa sarakkeessa.

Sivu-uoman
nimi
suom.
Pääuoman
kohta
 
Etäisyys
Jämsänvedestä
(km)
Pituus
(km)
 
Virtaama
(MQ m³/s)
 
Valuma-
alue
(km²)
Lähteet
 
 
Pengerjoki laskee Jämsänvesi–Petäjäveden pohjoisrantaan
Merouvenjoki Pengerjoki 1 72,6 2,2,2,–,–,3
Ohrajoki Pengerjoki 9 1,1 103,2 2,2,2,–,4,3
Kulhanjoki Kulhanjoki 13 0,5 55,3 2,2,2,–,4,3
Vekurinjoki 22 0,3 22,2 2,–,2,–,4,3
Härkäpuro 24 2,–,2,–,–,–
Haarapuro 25 10,8 2,–,2,–,–,3
Nikkarispuro 28 2,–,2,–,–,–
Ronunpuro 29 2,–,2,–,–,–
Tervatehtaanpuro Peurala 31 2,2,2,–,–,–
Honkapuro Peurala 34 2,2,2,–,–,–
Rajajoki 36 23,7 2,–,2,–,–,3
Pengerjoki päättyy Rajajoen ja Hiukkasjoen yhtymäkohtaan. Koska Hiukkasjoki on valittu pääuoman ylempänä seuraavaksi osuudeksi, päättyy sivu-uomien luettelo tässä tähän kohtaan. Pengerjoen valuma-alueen artikkelissa niitä on lueteltuna enemmän. Yläpuolista pääuomaa on vielä jäljellä noin 13 kilometriä.

Lähteet: 1 = sivujoen oma artikkeli, 2 = Karttapaikan verkkopalvelu, 3 = katsottu Suomen ympäristökeskuksen VALUE-palvelusta ([9]), 4 = Vesihallituksen koski-inventointi, 1980 [6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Pääuoman kulku, nimitykset ja pituus on määritetty osin sekä vesistövirannomaisten tietojen että Internetin karttasivustojen avulla. Asia on selostettu artikkelin Pengerjoen valuma-alue kappaleessa Pääuoma.
  2. Pengerjoen suulla on keskivirtaamaksi kerrottu alimman Pengerkosken ilmoitettu virtaama. Kosken alapuolella Pengerjokeen yhtyy vielä Merouvenjoki, jonka virtaama kasvattaa joen virtaamaa noin seitsemällä kymmenesosalla.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126. Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.
  2. a b c d Pengerjoki, lähde (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 16.11.2022.
  3. a b c Ympäristö- ja paikkatietopalvelu Syke (edellyttää rekisteröitymisen) Helsinki: Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 16.11.2022.
  4. a b c d e Pengerjoki, joensuu (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 16.11.2022.
  5. a b Purkuvesistön tila ja käyttökelpoisuus Lapsukansuon (Miinavainaansuo, Joensuo) turvetuotantoalueen ympäristölupa, Multia ja Petäjävesi.. 22.2.2008. Itä-Suomen ympäristölupavirasto. Viitattu 7.2.2021.
  6. a b c d e Koski-inventointi, s. 75–76. raportti 188. Helsinki: Vesihallitus, 1980. ISBN 951-46-4852-8. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 22.11.2022).
  7. a b c d e Pengerjoen valuma-alue (14.54) Järviwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 16.11.2022.
  8. a b c d 2.1.3. Rakennettu ympäristö Pengerjoen rantayleiskaava. 28.3.2008. Suunnittelukeskus Oy. Viitattu 7.2.2021.
  9. Pengerjoen valuma-alueen pinta-alamääritys, VALUE - Valuma-alueen rajaamistyökalu KM10, Suomen ympäristökeskus, viitattu 21.11.2022

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]