Pekka Toivola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee teollista muotoilijaa. Neuvostoliitossa vakoilusta tuomitusta suomalaisesta kerrotaan artikkelissa Pekka Toivolan oikeudenkäynti.

Pekka Toivola (s. 18. maaliskuuta 1955 Lapua) on suomalainen teollinen muotoilija, joka tunnetaan erityisesti Martelan toimistokalusteiden pitkäaikaisena pääsuunnittelijana.[1][2]

Toivola valmistui teolliseksi muotoilijaksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1980.[2] Työskenneltyään muutaman vuoden suunnittelutoimistossa hän aloitti vuonna 1983 työskentelyn toimistokalustevalmistaja Martelassa, jossa hän työskenteli vuoden 2015 loppuun. Vuonna 2016 Pekka Toivola siirtyi suomalaisen Frameryn palvelukseen[3].

Pekka Toivola on koko uransa ajan suunnitellut toimistokalusteita, mistä hänellä on monia kansainvälisiä palkintoja. Hänen kalusteitaan on muun muassa palkittu neljästi saksalaisella Red Dot -muotoilupalkinnolla[2]. Siirryttyään 2016 Frameryn palvelukseen kuuluu Pekka Toivola yrityksen design-tiimiin, jonka päätuotteina ovat monitilatoimistoissa yleistyneet puhelinkopit ja pienet neuvottelutilat.[3]

Vuonna 2005 Toivolan ja Heikki Metsä-Ketelän töitä koottiin näyttelyksi Suomen Saksan-instituuttiin Berliinissä.[4]

Matkustajien työskentely- ja levähdyspiste Suvanto Loungen Pekka Toivola suunnitteli yhdessä sisustusarkkitehti Iiro Viljasen kanssa Helsingin lentokentälle WDC 2012 Helsinki -vuoden teematuotteena.[5]

Tunnustukset ja palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1995 Red Dot: Tangent[6]
  • 1997 Kultamitali: Tangent, International Fair, Praha, Tšekki[6]
  • 1988 Red Dot: Amfi[6]
  • 2000 Red Dot: Spring-tuoli[6]
  • 2001 ADEX Gold Award, Yhdysvallat: Promo-tuoli[6]
  • 2001 Red Dot -palkinto: Kit-vaunu (yhdessä Iiro Viljasen kanssa)[6] (
  • 2001 iF Design Award, Hannover: Net-säilytin[6]
  • 2004 ADEX Platinum Award, Yhdysvallat: Aura-työpöytä[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Toimistosta Martela tunnetaan, Kaleva 8.10.2005. Viitattu 19.10.2016.
  2. a b c Toivola Pekka, Martela Oyj. Viitattu 23.10.2016.
  3. a b Framery myi puhelinkopit Twitterille ja Morgan Stanleylle, PWC Uutishuone 1.2.2016. Viitattu 23.10.2016.
  4. Suomalaista muotoilua esillä Berliinissä, Kaleva 11.1.2005. Viitattu 19.10.2016.
  5. Fortum mukana uudessa palvelukonseptissa Helsinki-Vantaan lentoasemalla (Arkistoitu – Internet Archive), STT Info 8.5.2012. Viitattu 23.10.2016.
  6. a b c d e f g h Hush (Arkistoitu – Internet Archive), ECF HFA. Viitattu 20.10.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]