Pefkákia (Magnesia)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pefkákia
Πευκάκια
Sijainti

Pefkákia
Koordinaatit 39°20′54″N, 22°56′21″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Vólos, Magnesia, Thessalia
Historia
Tyyppi asutus
Ajanjakso n. 4000–1200 eaa.
Huippukausi n. 3100–1200 eaa.
Kulttuuri helladinen kulttuuri

Pefkákia (kreik. Πευκάκια) on helladisen kulttuurin aikaisen asutuksen arkeologinen kohde Magnesiassa Kreikassa. Se sijaitsee samannimisellä niemellä Pagasitikóslahden länsirannalla Vóloksen kunnassa, etelään Vóloksen kaupungista.[1][2][3]

Pefkákian paikka asutettiin alun perin myöhäisellä neoliittisella kaudella niin kutsutun Dimínin kulttuurin aikana 4000–3000-luvuilla eaa. Asutus kukoisti erityisesti helladisella kaudella eli Manner-Kreikan pronssikaudella. Tuolloin sillä oli laajat kauppayhteydet muun muassa Kykladeille sekä Manner-Kreikan eteläosiin. Paikka oli asuttuna yhtäjaksoisesti mykeneläisen kauden loppupuolelle 1200-luvulle eaa. saakka, jolloin asutus hylättiin.[1][4]

Erään teorian mukaan mykeneläisellä kaudella kyseessä olisi ollut sama paikka kuin Neleia, joka oli läheisen Iolkoksen kaupungin satamia.[1][3] Kreikkalaisessa mytologiassa Neleian perusti Neleus. Mykeneläiseltä kaudelta paikalta on kaivettu esiin lukuisten talojen perustuksia 1300–1200-luvuilta eaa. sekä hautoja 1400–1300-luvuilta eaa.[1]

Geometrisella kaudella lähistöllä on ollut pienimuotoisempaa asutusta, sillä seudulta on löydetty aikakauden hautoja. Antiikin aikana seutu oli Demetriaan kaupungin vallassa.[1]

Pefkákian arkeologiset kaivaukset suoritettiin vuosina 1967–1973 ja 1976–1977. Kaivauksia ovat suorittaneet saksalaiset arkeologit.[2]

  1. a b c d e Μυκηναϊκός οικισμός στα Πευκάκια / Αρχαία Νήλεια Αρχαιολογικός Άτλας Θεσσαλίας. Arkistoitu 26.3.2018. Viitattu 21.8.2017.
  2. a b Pefkakia Foundation of the Hellenic World. Viitattu 21.8.2017.
  3. a b Volos, Sesclo, Dimini Tours 2 Greece. Arkistoitu 10.12.2013. Viitattu 21.8.2017.
  4. Lefkandi I - Kastri Pottery Foundation of the Hellenic World. Viitattu 21.8.2017.