Pavel Bermondt-Avalov
| Pavel Bermondt-Avalov | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. maaliskuuta 1877 Tbilisi, Georgia, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 27. tammikuuta 1974 (96 vuotta) New York, Yhdysvallat |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
Venäjän keisarikunta |
| Palvelusvuodet | 1901–1921 |
| Komentajuudet | |
| Taistelut ja sodat | |
| Sotilasarvo | Kenraalimajuri |
| Kunniamerkit |
Pyhän Yrjön ritarikunta Pyhän Annan ritarikunta |
Pavel Rafalovitš Bermon(d)t-Avalov (ven. Павел Рафалович Бермон(д)т-Авалов, 4. maaliskuuta 1877 – 27. tammikuuta 1974) oli georgialais-venäläinen Ussurin kasakka ja sotaherra, joka otti osaa ensimmäiseen maailmansotaan ja useisiin Venäjän lokakuun vallankumousta seuranneisiin sotiin, kuten Venäjän sisällissotaan ja Baltiassa tapahtuneisiin Viron, Latvian- ja Liettuan itsenäisyyssotiin.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bermondt-Avalov syntyi Tbilisissaä, nykyisen Georgian pääkaupungissa. Hän sai toisen sukunimensä adoptioisänsä, Georgian prinssi Mikhail Avalishvilin mukaan. Bermondt-Avalov sai musikaalisen kasvatuksen, ja hänestä toimikin nuoruudessaan transbaikalilaisten kasakoiden musikaalisena johtajana. Myöhemmin vuonna 1906 hän aloitti sotilasuran Ussurin kasakoissa nousten kapteeniksi vuonna 1914.
Venäjän sisällissota ja sota Baltian maita vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bermondt-Avalov taisteli Venäjän keisarikunnan puolesta Venäjän–Japanin sodassa ja ensimmäisessä maailmansodassa. Lokakuun vallankumouksen jälkeen Bermondt-Avalov siirtyi kesällä 1918 Ukrainaan, jossa valtaa piti Ukrainan hetmanaatin johdossa Pavlo Skoropadski, joka oli Saksan valtaannostama. Hän sai saksalaisilta luvan joukkojen värväämiseen Ukrainasta bolševikkien vastaiseen taisteluun. Näin hän toimi Donin kasakoiden atamaani Pjotr Krasnovin värväystoimistossa Kiovassa. Maailmansodan päättyessä marraskuussa 1918 hän lähti vetäytyvien saksalaisjoukkojen mukaan ja päätyi Saksaan. Hän jatkoi värväystoimintaa saksalaisten vankileireillä olleiden venäläisten keskuudessa perustaakseen oman bolševikkien vastaisen armeijan. Keväällä 1919 Bermondt-Avalovin luomat joukot liittivät kenraali, kreivi Rüdiger von der Goltzin johtamiin vapaajoukkoihin.[1]
Bermondt-Avalov seurasi kevään 1918 aikana saksalaisten ja baltiansaksalaisten sotaa osallistumatta vielä omilla joukoilla taisteluun. Päämajaksi hänen joukoilleen tuli Mitaun (latv. Jelgava) kaupunki ja hänestä tuli Länsi-Venäjän vapaaehtoisen armeijan (bermontialaiset) komentaja. Muodollisesti joukot olivat osa Luoteis-Venäjän armeija, joita johti kenraali Nikolai Judenitš. Käytännössä Bermondt-Avalov oli toiminnassaan itsenäinen eikä todellisuudessa tukenut Judenitšin sotilasoperaatiota.[1] Sen sijaan, että Bermondt-Avalov olisi keskittänyt joukkonsa taistelemaan venäläisiä kommunisteja vastaan, hän suuntasi huomionsa itsenäisiksi julistautuneiden Viron, Latvian ja Liettuan nujertamiseen. Länsi-Venäjän vapaaehtoinen armeija sai vuonna 1919 hallintaansa laajoja Baltian maiden alueita, mutta latvialaiset ja liettualaiset joukot virolaisten tuella pakottivat nämä joukot perääntymään. Ne poistuivat koko Baltiasta vuoden 1919 lopulla.[2]
Myöhempi elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Neuvostoliiton perustamisen jälkeen Bermondt-Avalov muutti Länsi-Eurooppaan. Vuonna 1921 hän kirjoitti Saksassa asuessaan muistelmansa. Vaikka Bermondt-Avalov osallistui oikeistolaiseen toimintaan Saksassa, kansallissosialistit karkottivat hänet Saksasta vuonna 1936. Karkotuksen jälkeen hän asui ensin Belgradissa, Jugoslaviassa ja myöhemmin New Yorkissa, Yhdysvalloissa, jossa hän kuoli vuonna 1974.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Roselius, Aapo; Silvennoinen, Oula: Villi itä, s. 279-281. Tammi, 2020. ISBN 978-951-31-7549-8.
- ↑ Kamuntavičius, Rūstis; Vaida Kamuntavičienė, Remigijus Civinskas, Kastytis Antanaitis: "Lietuvos istorija 11–12 klasėms", sivut 354-355. Vaga, 2001. ISBN 5-415-01502-7.(liettuaksi)
| ||||||||||||||||||
