Paul Verhoeven

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Paul Verhoeven
Paul Verhoeven vuonna 2006.
Paul Verhoeven vuonna 2006.
Syntymäaika 18. heinäkuuta 1938 (ikä 78)
Ammatti elokuvaohjaaja, tuottaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Paul Verhoeven (s. 18. heinäkuuta 1938 Amsterdam) on syntyjään hollantilainen elokuvaohjaaja. Hänen elokuviaan ovat muun muassa tieteistoimintaelokuva RoboCop ja eroottinen trilleri Basic Instinct – vaiston varassa.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul Verhoeven syntyi Amsterdamissa 18. heinäkuuta 1938. Lapsuutensa hän eli toisen maailmansodan vuosina. Lukion jälkeen Verhoeven opiskeli Leidenin yliopistossa matematiikkaa ja fysiikkaa, joista hän luki tohtoriksi.[1]

Verhoeven kiinnostui elokuvanteosta opiskeluaikoinaan ja osallistui lyhytelokuvien tekemiseen ensi kerran vuonna 1964. Hän suoritti asepalveluksensa laivastossa ja ohjasi laivaston elokuvayksikössä 23-minuuttisen palkitun dokumenttielokuvan laivastojoukoista. Päästyään siviiliin Verhoeven ryhtyi päätoimiseksi elokuvaohjaajaksi. Hän ohjasi Hollannin televisioon 12-osaisen sarjan Floris, joka oli keskiaikaan sijoittunut seikkailusarja. Sarjasta tuli hyvin suosittu, ja se teki Verhoevenista tunnetun ohjaajan Hollannissa.[1]

Verhoeven ohjasi Hollannissa vuosina 1971–1985 useita menestyselokuvia, joiden pääosassa oli, kuten Floriksessakin, usein Rutger Hauer. Elokuva Gestapon vihollinen numero 1 (1977) voitti Golden Globe -palkinnon.[1]

Verhoeven lähti Steven Spielbergin pyynnöstä Hollywoodiin 1980-luvun puolivälissä.[2] Siellä hän ohjasi Amerikan-läpimurtoelokuvansa RoboCop (1987) sekä menestyselokuvat Total Recall – Unohda tai kuole (1990) ja Basic Instinct – vaiston varassa (1992).[1] Niiden jälkeen hän ohjasi elokuvat Showgirls (1995), Starship Troopers – universumin sotilaat (1997), Hollow Man – mies ilman varjoa (2000) sekä Black Book (2006), joka kuvattiin suurimmaksi osaksi Alankomaissa.[1] Kymmenen vuoden tauon jälkeen Verhoeven toi vuonna 2016 ensi-iltaan ranskankielisen jännityselokuvan Elle, jonka pääosaa näyttelee Isabelle Huppert.[3]

Verhoeven on kuulunut 1980-luvulta lähtien Jesus Seminar -asiantuntijaryhmään, joka keskustelee ja tekee äänestysten kautta linjauksia historiallisesta Jeesuksesta. Verhoeven on kirjoittanut Jeesuksesta kirjan Jeesus Nasaretilainen (2008), ja hän on suunnitellut jo kauan tekevänsä Jeesuksen elämästä joskus elokuvan.[2]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhytelokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • A Lizzard Too Much, 1960
  • Nothing Special, 1961
  • De Lifters, 1962
  • Let's Have a Party, 1963
  • The Royal Dutch Marine Corps, 1965, dokumentti
  • The Wrestler, 1970

Televisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mussert, 1968– dokumentti
  • Floris, 1969 – televisiosarja
  • Soldaat van Oranje, 1977 – minisarja
  • All Things Pass, 1979 – televisioelokuva
  • Voorbij, voorbij – televisioelokuva

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Paul Verhoeven: Stage/Screen Director/Producer, New Netherland Institute
  2. a b Lauri Lehtinen: Ohjaajan versio: Elokuvantekijä Paul Verhoeven tarttui Raamattuun ja ravisteli sitä hieman Suomen Kuvalehti. 16.11.2012. Viitattu 6.5.2016.
  3. The Thriller Too Shocking for Hollywood, BBC Culture 9.9.2016. Viitattu 16.9.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.