Pat Garrett

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pat Garrett
Pat Garrettin muotokuva Emerson Houghin kirjassa The Story of the Outlaw (1907).
Pat Garrettin muotokuva Emerson Houghin kirjassa The Story of the Outlaw (1907).
Syntynyt 5. kesäkuuta 1850
Chambersin piirikunta Alabama
Kuollut 29. helmikuuta 1908
Las Cruces (New Mexico)
Ammatti metsästäjä, tilallinen, oikeudenpalvelija, tullijohtaja

Patrick Floyd Jarvis "Pat" Garrett (5. kesäkuuta 185029. helmikuuta 1908) oli yhdysvaltalainen biisoninmetsästäjä, baarinpitäjä, karjatilallinen, tullijohtaja ja oikeudenpalvelija.

Garrett tunnetaan siitä, että hän ampui kuuluisan rikollisen Billy the Kidin pimeässä huoneessa 14. heinäkuuta 1881 Fort Sumnerissa New Mexicossa. Pat Garrett oli ennen Lincolnin piirikunnan sheriffiaikojaan ollut Billyn tuttava.[1]

Hän kirjoitti yhteistyössä Marshall Ashmun Upsonin kanssa Billy the Kidin elämästä kertovan kirjan. The Authentic Life of Billy the Kid oli suureksi osaksi Upsonin mielikuvituksen tuotetta, ja se vakiinnutti monet epätotuudet pitkiksi ajoiksi.[2]

Garrettin ensimmäisen puolison henkilöllisyydestä on epäselvyyttä. Elämäkerran kirjoittaja Leon C. Metz on esittänyt, että Garrettin ensimmäinen puoliso oli nimeltään Juanita Gutiérrez, joka olisi ollut toisen puolison, Apolinaria Gutiérrezin, sisar. Vihkitodistusta ei ole löydetty, mutta todennäköisesti ensimmäisen puolison nimi oli Juanita Martínez, jonka hän nai keväällä 1879. Juanita kuitenkin kuoli pian. Garrett meni toisiin naimisiin Apolinaria Gutiérrezin kanssa 14. tammikuuta 1880. He saivat yhteensä kahdeksan lasta. [3][4] Apolinaria kasvatti lapset enimmäkseen yksin, sillä Garrett oli paljolti menossa ja poissa kotoa.[5]

Pat Garrett kuoli väkivaltaisesti helmikuussa 1908 Las Crucesin lähistöllä.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pat Garrett syntyi Chambersin piirikunnassa Alabamassa. Hän varttui Louisianassa, minne perhe oli muuttanut isän hankkimalle puuvillaplantaasille Patin ollessa 3-vuotias. Äiti Elizabeth Ann Jarvis oli mennyt naimisiin John Lumpkin Garrettin kanssa ilmeisesti Georgiassa, ja heille syntyi yhteensä kahdeksan lasta.[6]

Tarkkoja tietoja ei ole siitä, millä tavalla Pat osallistui vanhempiensa plantaasin liiketoimiin. Tiedetään, että hän oli mukana puuvillapelloilla ja työskenteli plantaasin kaupassa.[7] Pat Garrett kasvoi suhteellisen etuoikeutetussa maailmassa. Isä John Garrett oli orjanomistaja. Orjat huolehtivat tilan taloustöistä, peltojen viljelystä ja sadonkorjuusta.[8]

Pat Garrettiin koulusivistyksestä on vähän tietoja. Osavaltion koulutusjärjestelmä oli liittovaltion huonoimpia. Hän oli kuitenkin luku- ja kirjoitustaitoinen. Garrett ei olisi voinut toimia kahden piirikunnan sheriffinä eikä tullijohtajana, jos hän olisi ollut lukutaidoton.[9] Jo varhain elämässään hän alkoi kyseenalaistaa vallitsevan uskonnon. Garrettia on luonnehdittu agnostikoksi.[10]

Sisällissodan jälkeen John Garrett menetti orjansa. Federalistit takavarikoivat osan puuvillasta. Tila velkaantui, ja John Garrettin alkoholinkäyttö lisääntyi. Äiti Elizabeth kuoli 37-vuotiaana maaliskuussa 1867 ja isä John noin 46-vuotiaana helmikuussa 1868. Vanhempien kuoleman jälkeen velkaantunut tila myytiin. Pat ja hänen sisaruksensa muuttivat Margaret-sisaren ja tämän miehen luokse asumaan.[11][12]

Biisoninmetsästäjänä Texasissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

19-vuotiaana hän muutti Texasiin, ensin Dallasiin ja sieltä Lancasteriin, jossa hän työskenteli maanviljelijänä. Myöhemmin hänestä tuli biisoninmetsästäjä.[13]

Marraskuussa 1876 Fort Griffinin lähistöllä hän riitaantui metsästäjakaverinsa Joe Briscoen kanssa. Välienselvittely päättyi Briscoen kuolemaan Garrettiin ammuttua häntä kiväärillä.[14][15]

Garrett tuhlasi ansioitaan uhkapeleihin muun muassa Dodge Cityssä ja St. Louisissa. Hän kertoi vuosia myöhemmin tavanneensa Bat Mastersonin Dodgessa.[16]

Helmikuussa 1877 comanche-päällikkö Nigger Horse (Black Horse; Tu-ukumah[17]) ja hänen soturinsa tuhosivat Garrettin ja hänen metsästyskaverinsa Willis Skelton Glennin leirissä olleet 800 biisoninnahkaa ja varastivat hevoset. Kukaan metsästäjistä ei ollut paikalla hyökkäyksen aikana. Kun Glenn näki, mitä oli tapahtunut, hän vannoi kostoa.[18]

Toukokuussa 1877 comanchet hyökkäsivät toisen kerran Garrettin ja Glennin leiriin. Glenn pääsi pakenemaan. Yksi hyökkääjistä oli Herman Lehmann, "valkoinen intiaani", jonka apachet olivat siepanneet lapsena Texasissa ja myyneet comancheille. Comanchet silpoivat ja polttivat leirissä olleet biisoninnahkat. Garrett oli ollut hyökkäyksen aikana metsästämässä. Garrett suhtautui realistisesti intiaanien hyökkäykseen ja halusi unohtaa sen.[19]

Vuonna 1892 Skelton Glenn vaati kuitenkin lähes 15 000 dollarin korvauksia valtiolta. Glennin mukaan comanchet olivat rikkoneet rauhansopimuksen hyökkäämällä leiriin. Glenn pyysi Garrettia todistamaan asiassa. Vuonna 1899 Garrett teki käytännössä lopun Glennin vaatimuksesta todistamalla, että leiriin oli hyökätty, mutta tuhotun tavaran arvo oli ollut alle 1000 dollaria. Asian käsittely pitkittyi. Useita vuosia myöhemmin Glenn halusi osoittaa oikeudelle Garrettin olleen patologinen valehtelija. Lopulta Glennille määrättiin 4150 dollarin vahingonkorvaus.[20]

Työura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lincolnin piirikunnan seriffinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa 1878, 27-vuotiaana, hän muutti Fort Sumneriin Lincolnin piirikuntaan. Vuosi 1878 oli Lincolnin piirikunnan sodan ratkaisevin vuosi. Lincolnissa hän sai kutsumanimen "Juan Largo", koska oli lähes kaksi metriä pitkä.[21] Garrett työskenteli ensin Pete Maxwellin tilalla. Maxwellin sisar Paulita Maxwell muisteli myöhemmin: "Hän oli huoleton, miellyttävä mies, hyvä tarinankertoja ja täynnä kuivaa huumoria. Hän piti seurassa juomisesta ja oli hyvä pelaamaan pokeria ja kolmen kortin montea."[22]

Vuoden päästä hän sai potkut. Hänelle tarjottiin töitä Beaver Smithin omistamasta saluunasta. Baarissa työskennellessään hän tapasi lainsuojattomia miehiä ja epäilemättä myös William H. Bonneyn. Ei ole näyttöä kuitenkaan siitä, että Garrett olisi ollut Billy the Kidin läheinen ystävä.[23] Garrett kertoi ystävälleen James E. Slighille, että kun hän tunsi Kidin, he eivät olleet ystäviä eivätkä vihollisia: "Hän pitää huolta omista asioistaan, ja minä omistani. Hän vierailee vaimoni perheen luona joskus, mutta ei koskaan tule käymään minun luonani. En kerta kaikkiaan halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä, ja hän tietää sen. Hän tietää, että hänen ei tarvitse pelätä minua, kunhan vain ei häiritse minua eikä asioitani."[24]

Vuonna 1880 Garrett päätti asettua ehdokkaaksi Lincolnin seriffin virkaan. Hänellä oli ajatuksena saada kuriin seudun karjavarkaat ja hän sai tukea pyrkimyksilleen suurilta karjatilallisilta, mm. John Chisumilta. Hän lähti Roswelliin, jossa hän liehitteli äänestäjiä. Garrettin vastaehdokkaana oli George Kimbrell, joka toimi seriffinä George Peppinin jälkeen. Peppin puolestaan oli ollut seriffi William J. Bradyn seuraaja. Brady oli surmattu väijytyksessä Lincolnissa aprillipäivänä 1878.[25][26]

Roswellissa Garrett teki uutteraa vaalityötä erityisesti alueen espanjalaisperäisen väestön keskuudessa. Näin teki myös Kimbrell. Marraskuun 2. päivänä 1880 Garrett valittiin Lincolnin seriffiksi. Kimbrell nimitti hänet heti apulaisseriffiksi, vaikka seriffin virkaan hän astui virallisesti vasta tammikuussa 1881.[27]

Billy the Kid tuomittiin hirtettäväksi oikeudenkäynnissä huhtikuussa 1881 La Mesillassa. Hänet luovutettiin Pat Garrettille Fort Stantonissa 21. huhtikuuta. Koska Lincolnissa ei ollut kunnon vankilaa, Billy the Kid sijoitettiin entiseen Dolanin kaupparakennukseen, joka toimi oikeustalona. Garrettilla oli toimisto talon toisessa kerroksessa. Kid pakeni oikeustalosta 28. huhtikuuta Garrettin ollessa käymässä Las Tablasissa ja White Oaksissa. Paon jälkeen Garrett sai kuulla lukuisia viestejä Billy the Kidin oleskelusta ja piilopaikoista Fort Sumnerin alueella, mutta hän ei voinut uskoa Kidin jääneen New Mexicoon. Tavanomaiseen järjestelmälliseen tapaansa Garrett tunnusteli maaperää. Hän lähetti tiedustelukirjeen Manuel Brazilille Taibaniin. Manuel Brazilin aavistus siitä, että Kid todella oleskeli Fort Sumnerissa ja apulaisseriffi John W. Poelle kerrotut vihjeet saivat Garrettin lähtemään vanhalle linnakkeelle Poen kanssa. Roswellista mukaan lähti Thomas C. "Kip" McKinney. Toisin kuin Garrett, Poe ja McKinney eivät tunteneet Fort Sumneria eivätkä sen asukkaita. Garret apulaisineen asettuivat hedelmätarhaan tarkkailemaan. Myöhään illalla he kuulivat ääniä ja näkivät miehen nousevan maasta. Vasta myöhemmin Garrett sai tietää, että mies oli Billy the Kid. Garrett jätti apulaisseriffit Pete Maxwellin talon kuistille ja meni keskustelemaan Maxwellin huoneeseen. Kid saapui talolle veitsi kädessään; hän oli noutamassa ruoaksi lihaa Maxwelliltä. Huomattuaan Poen Kid perääntyi talon kuistille pistooli kädessään ja tiedusteli samalla espanjaksi useasti Poen henkilöllisyyttä. Tultuaan Maxwellin huoneeseen Kid kysyi Maxwellilta, keitä ulkona olevat miehet ovat. Samalla hän huomasi huoneessa olevan toisen henkilön. Maxwell tunnisti Kidin ja Garrett ampui kuolettavasti.[28]

Viikko Billy the Kidin kuoleman jälkeen Garrett uhkasi erota Lincolnin piirikunnan seriffin virasta. Työ oli hänestä huonosti palkattua, ja hän oli kokenut saavansa liian vähän tukea kansalaisilta. Hän kertoi, että oli pysynyt virassaan, koska oli halunnut nähdä Kidin tapauksen loppuun asti. Todennäköisesti tapahtumat Maxwellin makuuhuoneessa, jossa Kid sai surmansa, vaikuttivat Garrettin yllättävään eroilmoitukseen. Virkakautensa lopulla hän ilmoitti tukevansa apulaisensa John W. Poen valintaa seuraajakseen. [29]

Kirja Billy the Kidistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Authentic Life of Billy the Kid (1882)

Päätettyään kautensa Lincolnin seriffin virassa Garrett muutti Roswelliin ja alkoi pitää karjatilaa. Roswellissa Garrett ystävystyi Marshall Ashmun "Ash" Upsonin kanssa. Journalisti ja kirjanpainaja Upson oli saapunut Roswellin pikkukylään 1870-luvun puolivälissä postikonttorinhoitajaksi. Hän oli kokenut ja lahjakas kirjoittaja. Ash Upson oli tuntenut Billy the Kidin, vaikka tuskin hyvin läheisesti, ja tiesi Kidin edesottamuksista.[30][31]

Garrettin mieltä kirvelsivät syytökset siitä, että hän oli ampunut Billy the Kidin epäoikeudenmukaisesti ilman Kidin mahdollisuutta puolustautua.[32] Eräs Garrettin arvostelijoista oli Deluvina Maxwell, joka oli Pete Maxwellin talouden navajo-palvelija. Deluvina oli erityisesti pitänyt Kidistä. Garrettin elämäkerran kirjoittajan Leon Metzin mukaan Deluvina Maxwell oli haukkunut Garrettin perusteellisesti Billy the Kidin hautajaisissa.[33]

Billy the Kidin kuoleman jälkeen Garrett päätti kirjoittaa kirjan, jossa voi antaa oman käsityksensä polemiikkiin. Kirja ilmestyi maaliskuussa 1882. Vaikka Garrett ilmoitti kirjan johdannossa, että hänen kertomuksensa oli vastaus Billy the Kidiä käsittelevien vähäpätöisten taskukirjojen virheellisyyksille, kirjan ensimmäinen puolisko erosi niistä hyvin vähän.[34]Useimmat tutkijat ovat yleensä sitä mieltä, että ajoittain kamalan melodramaattisen kirjan ensimmäiset viisitoista kappaletta kirjoitti Ash Upson. Kirjan lopuissa kappaleissa kuvataan niitä tapahtumia, joihin Garrett itse osallistui, ja niitä pidetään Garrettin kirjoittamina.[35][36][37] Kertomusta pidetään Garrettin maineen kiillotuksena.[38] Kirjan nimeksi tuli The Authentic Life of Billy, The Kid, The Noted Desperado of the Southwest, Whose Deeds of Daring and Blood Made His Name a Terror in New Mexico, Arizona and Northern Mexico. Kirja ei myynyt hyvin, päinvastoin. Huonosta menestyksestä huolimatta Garrett oli sanonut sanottavansa.[39]

Elokuussa 1882, viisi kuukautta kirjan ilmestymisen jälkeen, Garrett tapasi Albuquerquessa Armijo Hotelin biljardihuoneessa Billy the Kidin veljen Joseph Antrimin, joka asui Trinidadissa Coloradossa ja oli uhkapelien ammattilainen. Trinidadilainen sanomalehti oli aiemmin kirjoittanut artikkelissaan, että Antrim uhkasi tappaa Garrettin viivyttelemättä kostoksi veljensä kuolemasta. Tapaaminen ei johtanut aseelliseen yhteenottoon. Garrett ja Antrim keskustelivat pitkään. Seuraavana aamuna Garrett kertoi sanomalehden reportterille, että Antrimilla ei ollut pahaa tahtoa lainvalvojaa kohtaan. Garrett ilmoitti tehneensä Billy the Kidin tapauksessa vain velvollisuutensa, joka oli edellyttänyt surmaamisen. Garrett kertoi, että hän ei ymmärtänyt, miksi Antrim olisi edes halunnut vihata häntä. Keskustelun jälkeen Antrim ja Garrett olivat eronneet, eivätkä he koskaan enää tavanneet.[40][41]

Ratsupoliisina Pannunvarressa, maanviljelijänä Roswellissa ja hevostilallisena Uvaldessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoteen 1884 mennessä Garrettin karjaluku oli määrältään kasvanut. Hän osti karjatilan Lincolnin piirikunnasta. Samana vuonna hän otti vastaan suurten karjatilallisten tarjouksen organisoida ryhmä ratsupoliiseja. Toiminnan laillisuus varmistettiin Texasin kuvernööriltä. Noin yhdeksän miestä käsittävän ryhmän tarkoituksena oli työskennellä karjafarmareiden suojelijoina Texasin ja New Mexicon rajalla Pannunvarressa (Panhandle). Tänä aikana Garrett myös toimeenpani Texasin kuvernöörin kuulutuksen, joka kielsi siviilihenkilöiltä revolvereiden kannon. Garrett kiersi miestensä kanssa karjan kokoonajoleireissä riisumassa karjapaimenia aseista.[42]

Kesällä 1885 hän pääsi varakkaan skotlantilaisen Brandon C. Kirbyn asiamieheksi auttamaan Kirbyä maiden ja karjan hankinnassa. Kirby hankki itselleen useita karjatiloja, myös Garrettin tilan. Garrettista tuli Kirbyn omistaman Angus VV -nimisen tilan päällikkö viiden vuoden sopimuksella, mutta hän erosi jo seuraavana vuonna.[43]

Garrett vetäytyi Roswellin kotiinsa ja panosti maanviljelyyn. Kuivan ilmaston takia hän osti olemassaolevia kastelukanavia ja rakennutti uusia. Hän uskoi, että strategisesti sijoitetuilla padoilla, vesikouruilla ja kanavilla koko Pecos Valley voitaisiin muuttaa "Eedenin puutarhaksi". Garrettin tila oli yksi laakson arvokkaimmista. Koko 1200 eekkerin (noin 485 hehtaarin) maa-alasta viljeltyä maata oli 400 eekkeriä (noin 162 hehtaaria).[44]

Pat Garrettin seuraava aikomus oli päästä Chavesin piirikunnan ensimmäiseksi seriffiksi vuonna 1890. John W. Poe päätti kuitenkin valita virkaan oman ehdokkaansa. Garrett, jonka välit Poen kanssa olivat jo pitkään olleet viileät, koki tulleensa nöyryytetyksi.[45]

Vuotta aiemmin 1889 Garrett oli Uvaldessa Texasissa onnistunut eräässä keinokastelukanavaan liittyvässä kaupassa. Hän kertoi puolisolleen, että tienaisi 20 000 dollaria sopimuksesta. Koska Garrett halusi päästä eroon New Mexicosta, hän otti perheensä mukaansa ja muutti Uvaldeen 13. huhtikuuta 1891. Ash Upson jäi Roswelliin hoitamaan yhteisiä intressejä. Leon C. Metzin mukaan Ash Upson seurasi Garrettia Uvaldeen ja asui samassa taloudessa. Uvaldessa Garrettin pääasiallinen liiketoimi oli hevosten kasvatus. Hän suosi ravihevosia ja kilpaili New Orleansissa asti. Uvalden vuosinaan Garrett kärsi sekä henkilökohtaisia että taloudellisia tappioita.[46][47]

Vuonna 1890 Garrettilla oli neljä lasta. Garrettin suhteista lapsiinsa tiedetään vähän. Vuonna 1885 syntynyt Elizabeth oli sokea. Hän kiinnitti eniten huomiota Elizabethiin. Elizabethista tuli Garrettin tunnetuin ja kuuluisin lapsi. Elizabethista tuli myöhemmin Helen Kellerin läheinen ystävä. Elizabeth Garrett sävelsi ja sanoitti New Mexicon osavaltiolaulun "Oh Fair New Mexico".[48]

Albert J. Fountainin murha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

New Mexicon poliitikoilta kantautui viestejä, joissa Garrettia kehotettiin ottamaan vastaan Doña Anan piirikunnan seriffin virka. Tuomari Albert J. Fountain, joka oli toiminut myös Billy the Kidin asiamiehenä, ja hänen 8-vuotias poikansa Henry olivat kadonneet. Heidät oli luultavasti murhattu White Sandsin ympäristössä. Kuvernööri William T. Thorntonin kutsumana Garrett palasi näin ollen New Mexicoon helmikuussa 1896 tarkoituksenaan saada kiinni syylliset. Piirikunnan silloinen seriffi teki hyvin vähän tapauksen selvittämiseksi, eikä hän suostunut luovuttamaan paikkaansa Garrettille. Epäiltyinä olivat Oliver Lee, William McNew ja Jim Gililland, jotka olivat Albert J. Fountainin poliittisia vastustajia.[49][50]

Republikaani Albert J. Fountain oli tammikuussa 1896 toiminut syyttäjänä oikeustapauksessa, jossa Lincolnin piirikunnan suuri valamiehistö syytti 32 karjatilallista karjavarkaudesta. Syytettyjen tilallisten joukossa oli demokraattisen puolueen edustajan ja entisen lainsäätäjän Albert Bacon Fallin useita liittolaisia. Fall oli Fountainin poliittinen vihollinen, ja he olivat olleet toistensa vastaehdokkaita 1888 ja 1890. Fountain oli puolustanut vahvasti New Mexicon asemaa itsenäisenä osavaltiona ja ajanut ehdotusta läpi. Fall oli vastustanut ja johtanut ehdotetun osavaltion perustuslain vastaista kamppailua. Vuonna 1890 äänestäjät olivat hylänneet perustuslain.[51][52]

Kuvernööri pyysi Garrettin avuksi Pinkertonin etsivätoimiston. Yksityisetsivä John Fraser matkusti Denveristä Las Crucesiin. Garrett piti Pinkertonin toimia enemmän haitallisina kuin hyödyllisinä, ja Fraser turhautui. Toukokuussa kuvernööri Thornton kutsui Pinkertonin pois tutkinnasta. Garrett nimitettiin lopulta elokuussa 1896 Doña Anan piirikunnan seriffiksi. Fountainin tapauksen tutkinta ei edistynyt. Toukokuussa 1899 Oliver Lee ja Jim Gililland olivat oikeudessa syytettyinä murhasta. Garrett uskoi vakaasti, että he olivat syyllisiä, mutta heidät vapautettiin. Oliver Leestä tuli myöhemmin senaattori. Albert ja Henry Fountainin ruumiita ei ole koskaan löydetty.[53][54]

Välikohtaus Bill Coxin tilalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 1899 Greerin piirikunnan seriffi George Blalock pyysi Garrettilta apua karkulaisen kiinniotossa. Norman Newman oli vuotta aiemmin tappanut seriffi Blalockin kumppanin. Newman käytti nimeä Billy Reed ja piilotteli W. W. "Bill" Coxin karjatilalla, jossa hän työskenteli kokkina. Molemmat seriffit ja Garrettin apulainen José Espalín lähtivät suorittamaan pidätystä Coxin tilalle. Newman ja seriffit ajautuivat käsirysyyn. Lopulta Espalín ampui Newmania selkään. Kuolemansyyntutkimus vapautti kaikki kolme lainvalvojaa rikkomuksesta. Tapahtuma ei lähentänyt Garrettia ja Coxin perhettä. Coxin raskaana oleva puoliso oli ollut läsnä tappelun aikana. Puolison veli Print Rhode uhkasi tappaa Garrettin siihen paikkaan.[55]

Tullijohtajana El Pasossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Garrett olisi mahdollisesti saanut pitää Doña Anan piirikunnan seriffin työnsä loppuelämänsä ajan, mutta hän päätti olla pyrkimättä jatkoon. Hänen virkakautensa päättyi 31. joulukuuta 1900.[56]

Seriffin viran jälkeen hän vietti hiljaiseloa Las Crucesissa vuoden verran, kunnes kiinnostui El Pason tullijohtajan avoinna olevasta virasta Texasissa. Garrettin valintaa vastustettiin, koska hän oli kiinnostunut kilpahevosista ja pokerin pelaamisesta. Presidentti Theodore Rooseveltilla oli heikkoutena nimittää taitavia aseenkäyttäjiä ja lännen ihmisiä tärkeisiin hallinnollisiin asemiin.[57] Garrett nimitettiin tullijohtajaksi 20. joulukuuta 1901 Valkoisessa talossa pidetyssä tapaamisessa. El Pasossa, joka sijaitsi noin 40 mailin päässä Las Crucesista, hän oli prameileva hahmo ja hänestä tuli yksi paikkakunnan tunnetuimmista ihmisistä. Tyylikkään pukeutumisensa takia hän sai kutsumanimen "dandy sheriff".[58][59]

Tullijohtajana hänellä ei ollut samanlaista autonomiaa kuin aiemmin seriffinä toimiessaan. Poliittisesti herkät Washingtonin virkamiehet seurasivat hänen jokaista liikettään. Garrettin nimitys, toimintatavat ja käyttäytyminen tullijohtajana herättivät paljon arvostelua. Huhtikuussa 1905 Garrett osallistui presidentti Rooseveltin kutsumana kokoukseen San Antoniossa. Mukaansa hän otti hyvän ystävänsä Tom Powersin, joka omisti El Pasossa saluunan ja peliluolan. Garrett ei kertonut presidentille Powersin olevan uhkapelien ammattilainen. Kun Roosevelt sai myöhemmin tietää asiasta, hän oli suunniltaan. Kahdeksan kuukautta myöhemmin Garrett sai tietää, että presidentti Roosevelt oli päättänyt olla nimittämättä häntä uudelleen. Päätettyään virkansa tullissa Garrett ilmoitti palaavansa New Mexicon tilalleen.[60]

Oikeudenpalvelijana Meksikossa ja kiinteistönvälittäjänä El Pasossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuussa 1906 hän oli Santa Rosalíassa (nykyinen Camargo) Meksikossa tutkimassa raakaa tappoa. Meksikon viranomaiset uskoivat, että amerikkalainen tilallinen O. E Finstad oli murhannut lankonsa ja toisen miehen. Finstad, tai todennäköisesti hänen puolisonsa, oli palkannut Garrettin auttamaan puolustuksessa. Garrett päätti omien tutkimustensa perusteella, että meksikolaiset bandiitit olivat hyökänneet Finstadin ja tämän seuralaisten kimppuun. Garrett pyysi suoraan presidentti Rooseveltilta amerikkalaisen hallinnon apua tapauksen selvittämisessa. Meksikon viranomaiset kuitenkin tuomitsivat Finstadin kahdeksitoista vuodeksi kuritushuoneeseen.[61]

Garrett etsi aina kauppaa, jolla hän tienaisi tuhansia dollareita yhdellä kerralla. Garrett ajatteli löytäneensä seuraavan tuottoisan yrityksen: hopeakaivoksen Chihuahuassa. Garrett pyysi ystäväänsä Emerson Houghia mukaan. Hough kuitenkin tiesi Garrettin olevan veloissa lähestulkoon kaikille. Jotkut veloista olivat olleet hoitamatta vuosien ajan. Tullijohtajan palkkaansa hän oli käyttänyt keinotteluun, uhkapelaamiseen ja rahapulassa olevien ystävien auttamiseen.[62]

Elokuun lopulla 1907 Garrettista tuli osakas kiinteistönvälitysfirmassa El Pasossa. Ei ole tiedossa, kuinka Garrett oli ujuttautunut yhtiötoveriksi. Koko tullijohtajakautensa ajan Garrett oli pitänyt perheensä New Mexicossa, joko Las Crucesin talossa tai Black Mountainin tilalla, ja perhe pysyi siellä edelleen. Puoliso Apolinaria vietti pitkiä aikoja yksin kahdeksan lapsen kanssa. Nuorin lapsista, Jarvis, oli vasta kaksivuotias. Garrett tarjosi toistuvasti juomia kaikille käydessään El Pason suosikkisaluunassaan. Öisin hän kulutti aikaa prostituoidun kanssa. Garrett oli omistautunut perheelleen, mutta hän vietti myös toisenlaista elämää.[63]

Kiista Bear Canyonin tilasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jesse Wayne Brazel, joka työskenteli Bill Coxille, oli vuokrannut maaliskuussa 1907 Bear Canyonin tilan Garrettin 25-vuotiaalta pojalta. Tila sijaitsi muutaman mailin päässä Garrettin Black Mountainin tilasta. Garrett piti Bear Canyonin tilaa omanaan. Kun Brazel toi tilalle 1200 vuohta nautakarjan sijasta, Garrett raivostui. Garrettin naapuri Bill Cox oli antanut rahaa vuohien tuomiseen. Print Rhode oli Brazelin liikekumppani. Garrett yritti oikeudessa mitätöntää vuokrasopimuksen, mutta oikeus hylkäsi Garrettin aloitteen. Pian puhuttiin, että Garrett, Brazel ja Rhode uhkailivat toisiaan. Garrettista tuli entistä raaempi ja riidanhaluisempi. Hän osallistui muutamiin nyrkkitappeluihin Las Crucesissa.[64]

Garrett halusi päästä eroon karjatilastaan. Carl Adamson ja James B. "Jim" Miller, joka oli Adamsonin lanko, tarjoutuivat ostamaan Garrettin tilan, jonne Miller suunnitteli tuovansa ostamansa tuhatpäisen karjan. Garrettin pyynnöstä Wayne Brazel suostui luopumaan vuokrasopimuksestaan, kunhan vuohille löytyy ostaja. Miller löysi ostajan ja suostui yhdessä Carl Adamsonin kanssa ottamaan kaikki 1200 vuohta. Koska vuohia olikin useita satoja enemmän, yhteensä 1800, sopimusta ei saatu aikaan. Adamson suostui tapaamaan Garrettin ja Brazelin Las Crucesissa ongelman ratkaisemista varten.[65][66]

Adamson matkusti Garrettin tilalle 28. helmikuuta 1908. Seuraavana aamuna Garrett ja Adamson lähtivät tapaamiseen Las Crucesiin. Matkalla Garrett kysyi hevosten juottopaikalla eräältä 15-vuotiaalta pojalta, oliko tämä nähnyt Brazeliä. Poika kertoi Brazelin juuri lähteneen paikalta.[67]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukuhauta Las Crucesissa

Helmikuun 29. päivänä seriffi Felipe Luceron toimistoon syöksyi Jesse Wayne Brazel, joka ilmoitti tappaneensa Pat Garrettin. Brazel pyysi päästä telkien taakse. Lukittuaan Brazelin selliin seriffi sai vahvistuksen tapahtuneesta Carl Adamsonilta, joka oli ollut Brazelin mukana. Lucero, Adamson ja seitsemän kuolemansyyntutkijaa ratsastivat noin seitsemän mailin päähän Las Crucesista ja löysivät Garrettin ruumiin.[68][69]

Wayne Brazel ja Carl Adamson kertoivat seriffille ja kuolemansyyntutkijoille, että Brazel oli ampunut Garrettin itsepuolustukseksi. Adamson kertoi, että hän ja Garrett olivat kohdanneet Brazelin ratsastaessaan Alameda Arroyossa Organ Mountainsin lähellä. He jatkoivat matkaa kolmistaan. Garrett alkoi sättiä Brazeliä vuohista, joita Brazel oli aiemmin tuonut kiistanalaiselle Bear Canyonin tilalle. Adamson oli noussut ratsailta virtsaamaan. Adamsonin mukaan Garrett oli uhannut tainnuttaa Brazelin. Heti sen jälkeen Adamson oli säpsähtänyt meteliä, jota oli seurannut haulikonlaukaus. Tämän jälkeen Adamson näki Brazelin, pistooli kädessä, ampuvan toisen laukauksen. Pat Garrett oli kuollut. Brazel oli kysynyt Adamsonilta, mitä pitäisi tehdä, jolloin Adamson oli pyytänyt häntä antautumaan.[70]

Garrettin ampujan henkilöllisyys ei ole täysin selvinnyt. Oikeudenkäynti kesti vain yhden päivän toukokuussa 1909. Ainoaa silminnäkijää Carl Adamsonia ei kutsuttu todistajaksi. Wayne Brazel todettiin syyttömäksi. Brazel antoi itse ristiriitaisia tietoja osallisuudestaan: joillekin hän vakuutti, että ei ollut tappanut Garrettia, toisille hän väitti painaneensa liipaisinta.[71] Wayne Brazel katosi vuonna 1915 jälkiä jättämättä. Kukaan hänen sukulaisistaan ja ystävistään ei tarkalleen tiedä, mitä hänelle tapahtui. Brazelin pojan Jessen toimeksiannosta asianajaja H.L. McCune teki 1930–luvulla selvityksen, jonka mukaan Brazel kuoli Etelä-Amerikassa Butch Cassidyn ja Sundance Kidin luoteihin.[72][73]

Vuonna 1954 Oliver M. Lee Jr. myönsi, että hänen setänsä Print Rhode oli tappanut Garrettin. Oliver Leen mukaan Garrettin ystävä ja tilanomistaja Bill Cox oli palkannut tappajaksi Jim Millerin. Garrettilla oli ollut velkoja Coxille. Ennen kuin Miller ehti suorittaa tehtäväänsä, Print Rhode ampui Garrettin. Huhupuheiden mukaan Brazel oli tavannut Rhoden reitin varrella ennen kuin hän oli jatkanut matkaansa Adamsonin ja Garrettin kanssa. Koska Rhode oli perheellinen, Brazel otti syyn niskoilleen.[74] Print Rhode muutti Garrettin kuoleman jälkeen Arizonaan, ja hänestä tuli maanviljelijä. Rhode riitaantui naapurissa asuneen sukulaismiehen kanssa ja ampui tämän kuoliaaksi heinäkuussa 1910. Bill Cox ja Oliver Lee tarjoutuivat antamaan rahallista ja oikeudellista apua. Rhode tuomittiin kuitenkin 20 vuodeksi vankeuteen. Bill Coxin vaikutusvalta poliittisissa piireissä johti Rhoden vapauttamiseen vuonna 1913 ja armahtamiseen kolme vuotta myöhemmin. Print Rhode kuoli Texasissa lokakuussa 1942.[75]

Jeff Ake, joka oli työskennellyt sekä Garrettille että Bill Coxille uskoi, että Cox oli palkannut Wayne Brazelin tappamaan Garrettin. Aken mukaan Cox "pelkäsi kuollakseen Garrettia".[76]

Garrettin ystävä J.J. Bush ei pitänyt Jim Milleriä syyllisenä, vaikka kutsuikin tätä "vehkeilijöiden päälliköksi ja pimeiden töiden suunnittelijaksi".[77] Miller oli palkkamurhaaja ja häntä epäiltiin ainakin paristakymmenestä murhasta. Bushin mukaan Miller oli kuitenkin varmasti tietoinen siitä, että Garrett tultaisiin tappamaan. Miller ei elänyt niin kauan, että olisi voinut sanoutua irti huhupuheista. Hänet hirtettiin Adassa Oklahomassa huhtikuun lopulla 1909. [78][79][80]

Garrettin ystävät ja omaiset epäilivät salaliittoa. Heidän mukaansa Garrettin kuolema ei ollut tapahtunut Wayne Brazelin ja Carl Adamsonin kuvaamalla tavalla. Ensiksi oli ilmeistä, että myös Garrett oli ollut tapahtumahetkellä virtsaamassa. Toiseksi ampuja, Brazel tai joku muu, oli ampunut Garrettin takaapäin.[81]Garrettin poika Jarvis, joka oli isänsä kuoleman aikaan kolmevuotias, uskoi Bill ja Emmett Isaacsin teoriaan, jonka mukaan Carl Adamson oli ampuja. Emmett Isaacs ei pitänyt Brazelia murhaajana, koska hänen mukaansa "Wayne ei ollut mikään tappaja". Isaacsin veljesten mukaan seuraava looginen epäilty oli Adamson.[82]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gardner, Mark Lee: To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett. New York: HarperCollins, 2011. ISBN 978-0-06-136829-5. (englanniksi)
  • Metz, Leon C.: Pat Garrett: The Story of a Western Lawman. Norman: University of Oklahoma Press, 1983. ISBN 978-0806118383. (englanniksi)
  • Nolan, Frederick: The West of Billy the Kid. Norman: University of Oklahoma Press, 1998. ISBN 0-8061-3082-2. (englanniksi)
  • Utley, Robert: Billy the Kid: A Short and Violent Life. Lincoln and London: University of Nebraska Press, 1989. ISBN 0-8032-9558-8. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Robert M. Utley: Billy the Kid: A Short and Violent Life (1989), s. 136, 193
  2. Robert M. Utley (1989), s. 199, 269
  3. Frederick Nolan: The West of Billy the Kid (1998), s. 230
  4. Mark L. Gardner: To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Bill the Kid and Pat Garrett (2011), s. 84, 192, 275
  5. Ray John de Aragón: Lincoln (Images of America) 2013, s. 70
  6. Leon C. Metz: Pat Garrett: The Story of a Western Lawman (1973), s. 5
  7. Leon C. Metz (1973), s. 6
  8. Mark Lee Gardner (2011), s. 27
  9. Leon C. Metz (1973), s. 6
  10. Leon C. Metz (1973), s. 7, 37
  11. Mark Lee Gardner (2011), s. 27-28
  12. Leon C. Metz (1973)
  13. Mark Lee Gardner (2011), s. 28
  14. Bill O'Neal: Encyclopedia of Western Gunfighters (1991), s. 116
  15. Mark Lee Gardner (2011), s. 28
  16. Mark Lee Gardner (2011), s. 31
  17. Paul I. Wellman: Death in the Desert: The Fifty Year's War for the Great Southwest (1987), s. 212-14
  18. Leon C. Metz (1973), s. 18
  19. Leon C. Metz (1973), s. 18-20
  20. Leon C. Metz (1973), s. 18-20, 38
  21. Michael Wallis: Billy the Kid: The Endless Ride (2007), s. 234
  22. Mark Lee Gardner (2011), s. 34-35
  23. Michael Wallis (2007), s. 234-35
  24. Mark Lee Gardner (2011), s. 276-77
  25. Michael Wallis (2007), s. 201-02, 225, 235-36
  26. http://spartacus-educational.com/WWpeppin.htm
  27. Michael Wallis (2007), s. 236
  28. Frederick Nolan (1998), s. 266-83
  29. Mark Lee Gardner (2011), s. 185-86
  30. Mark L. Gardner (2011), s. 182-83
  31. Robert M. Utley (1989), s. 198
  32. William A. Keleher (2008), s. 146
  33. Marc Simmons: Stalking Billy the Kid (2006), s. 112
  34. Mark Lee Gardner (2011), s. 182
  35. Mark Lee Gardner (2011), s. 182, 263
  36. Robert M. Utley (1989), s. 199
  37. Frederick Nolan (1998), s. 320
  38. Michael Wallis (2007), s. xv
  39. Mark Lee Gardner (2011), s. 184
  40. Mark Lee Gardner (2011), s. 184-85
  41. Howard Bryan: Albuquerque Remembered (2006), s. 130-31
  42. Mark Lee Gardner (2011), s. 188-89
  43. Mark Lee Gardner (2011), s. 189-90
  44. Mark Lee Gardner (2011), s. 190
  45. William A. Keleher (2008), s. 84-85
  46. Mark Lee Gardner (2011), s. 191-93
  47. Leon C. Metz (1983), s. 156
  48. Leon C. Metz (1983), s. 157-58
  49. Bill O'Neal: Encyclopedia of Western Gunfighters (1979), s. 116
  50. Mark Lee Gardner (2011), s. 20, 194-198
  51. http://www.santafenewmexican.com/news/local_news/new-mexico-is-no-stranger-to-crimes-committed-by-officials/article_13bd63e8-1284-5b37-9cd1-f760c337718f.html
  52. Mark Lee Gardner (2011), s. 194-195
  53. http://www.santafenewmexican.com/news/local_news/new-mexico-is-no-stranger-to-crimes-committed-by-officials/article_13bd63e8-1284-5b37-9cd1-f760c337718f.html
  54. Mark Lee Gardner (2011), s. 198-201, 209-12
  55. Mark Lee Gardner (2011), s. 213-15
  56. Mark Lee Gardner (2011), s. 217-18
  57. William A. Keleher (2008), s. 86
  58. Mark Lee Gardner (2011), s. 218-19
  59. William A. Keleher (2008), s. 86
  60. Mark Lee Gardner (2011), s. 220, 222-23, 224
  61. Mark Lee Gardner (2011), s. 225
  62. Mark Lee Gardner (2011), s. 225-26
  63. Mark Lee Gardner (2011), s. 227-28
  64. Mark Lee Gardner (2011), s. 228-31
  65. Mark Lee Gardner (2011), s. 231-32
  66. American Cowboy (September/October 2004), s. 68
  67. Mark Lee Gardner (2011), s. 231-32
  68. Mark Lee Gardner (2011), s. 232-33
  69. Leon C. Metz (1973), s. 292-93
  70. Mark Lee Gardner (2011), s. 229, 234-35
  71. Mark Lee Gardner (2011), s. 240-41
  72. Mark Lee Gardner (2011), s. 243-44
  73. Leon C. Metz (1973), s. 304
  74. Mark Lee Gardner (2011), s. 241-42
  75. Mark Lee Gardner (2011), s. 244
  76. Mark Lee Gardner (2011), s. 238
  77. Mark Lee Gardner (2011), s. 236-37
  78. Mark Lee Gardner (2011), s. 236-37
  79. American Cowboy (September/October 2004), s. 69
  80. Leon C. Metz (1973), s. 300
  81. Mark Lee Gardner (2011), s. 236
  82. Leon C. Metz (1973), s. 301

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]