Pat Garrett

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Patrick Garrett

Patrick Floyd Jarvis "Pat" Garrett (5. kesäkuuta 185029. helmikuuta 1908) oli yhdysvaltalainen biisoninmetsästäjä, baarinpitäjä, karjatilallinen, tullivirkailija ja oikeudenpalvelija. Hänet tunnetaan siitä, että hän ampui kuuluisan rikollisen Billy the Kidin pimeässä huoneessa 14. heinäkuuta 1881 Fort Sumnerissa New Mexicossa. Pat Garrett oli ennen Lincolnin piirikunnan sheriffiaikojaan ollut Billyn tuttava.

Hän myös kirjoitti ensimmäisen, vakuuttavana totuutena pidetyn kirjan Billy the Kidin elämästä. Toisaalta Garrettin on uskottu liioitelleen Billyn vaarallisuudella, jotta olisi saanut sankarin maineen. Monet kirjoittajat ovat teoksissaan luvanneet antaa koristelemattoman kuvan Billy the Kidistä. Garrettin kirja, jonka Marshall Ashmun Upson suureksi osaksi kirjoitti, vakiinnutti monet epätotuudet pitkiksi ajoiksi.[1]

Lincolnissa hän sai kutsumanimen "Juan Largo", koska oli lähes kaksi metriä pitkä.[2]

Garrettin ensimmäisen puolison henkilöllisyydestä on epäselvyyttä. Elämäkerran kirjoittaja Leon Metz on esittänyt, että Garrettin ensimmäinen puoliso oli nimeltään Juanita Gutiérrez, joka olisi ollut toisen puolison, Apolinaria Gutiérrezin, sisar. Vihkitodistusta ei ole löydetty, mutta todennäköisesti ensimmäisen puolison nimi oli Juanita Martínez, jonka hän nai keväällä 1879. Juanita kuitenkin kuoli pian. Garrett meni toisiin naimisiin Apolinaria Gutiérrezin kanssa 14. tammikuuta 1880. He saivat yhteensä kahdeksan lasta. [3][4] Apolinaria kasvatti lapset enimmäkseen yksin, sillä Garrett oli paljolti menossa ja poissa kotoa.[5]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pat Garrett syntyi Chambersin piirikunnassa Alabamassa. Hän varttui Louisianassa, minne perhe oli muuttanut isän hankkimalle puuvillaplantaasille Patin ollessa 3-vuotias. Äiti Elizabeth Ann Jarvis oli mennyt naimisiin John Lumpkin Garrettin kanssa ilmeisesti Georgiassa, ja heille syntyi yhteensä kahdeksan lasta.[6]

Tarkkoja tietoja ei ole siitä, millä tavalla Pat osallistui vanhempiensa plantaasin liiketoimiin. Tiedetään, että hän oli mukana puuvillapelloilla ja työskenteli plantaasin kaupassa.[7] Pat Garrett kasvoi suhteellisen etuoikeutetussa maailmassa. Isä John Garrett oli orjanomistaja. Orjat huolehtivat tilan taloustöistä, peltojen viljelystä ja sadonkorjuusta.[8]

Pat Garrettiin koulusivistyksestä on vähän tietoja. Osavaltion koulutusjärjestelmä oli liittovaltion huonoimpia. Hän oli kuitenkin luku- ja kirjoitustaitoinen. Garrett ei olisi voinut toimia kahden piirikunnan sheriffinä eikä tullivirkailijana, jos hän olisi ollut lukutaidoton.[9] Jo varhain elämässään hän alkoi kyseenalaistaa vallitsevan uskonnon. Garrettia on luonnehdittu agnostikoksi.[10]

Sisällissodan jälkeen John Garrett menetti orjansa. Federalistit takavarikoivat osan puuvillasta. Tila velkaantui, ja John Garrettin alkoholinkäyttö lisääntyi. Äiti Elizabeth kuoli 38-vuotiaana maaliskuussa 1867 ja isä John noin 46-vuotiaana helmikuussa 1868. Vanhempien kuoleman jälkeen velkaantunut tila myytiin. Pat ja hänen sisaruksensa muuttivat Margaret-sisaren ja tämän miehen luokse asumaan.[11]

Biisoninmetsästäjänä Texasissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

19-vuotiaana hän muutti Texasiin, ensin Dallasiin ja sieltä Lancasteriin, jossa hän työskenteli maanviljelijänä. Myöhemmin hänestä tuli biisoninmetsästäjä.[12]

Marraskuussa 1876 Fort Griffinin lähistöllä hän riitaantui metsästäjakaverinsa Joe Briscoen kanssa. Välienselvittely päättyi Briscoen kuolemaan Garrettiin ammuttua häntä kiväärillä.[13][14]

Garrett tuhlasi ansioitaan uhkapeleihin muun muassa Dodge Cityssä ja St. Louisissa. Hän kertoi vuosia myöhemmin tavanneensa Bat Mastersonin Dodgessa.[15]

Helmikuussa 1877 comanche-päällikkö Nigger Horse ja hänen soturinsa tuhosivat Garrettin ja hänen metsästäjäkaverinsa Willis Skelton Glennin leirissä olleet 800 biisoninnahkaa ja varastivat hevoset. Kukaan metsästäjistä ei ollut paikalla hyökkäyksen aikana. Kun Glenn näki, mitä oli tapahtunut, hän vannoi kostoa.[16]

Toukokuussa 1877 comanchet hyökkäsivät toisen kerran Garrettin ja Glennin leiriin. Glenn pääsi pakenemaan. Yksi hyökkääjistä oli Herman Lehmann, "valkoinen intiaani", jonka apachet olivat siepanneet lapsena Texasissa ja myyneet comancheille. Comanchet silpoivat ja polttivat leirissä olleet biisoninnahkat. Garrett oli ollut hyökkäyksen aikana metsästämässä. Garrett suhtautui realistisesti intiaanien hyökkäykseen ja halusi unohtaa sen.[17]

Vuonna 1892 Skelton Glenn vaati kuitenkin lähes 15 000 dollarin korvauksia valtiolta. Glennin mukaan comanchet olivat rikkoneet rauhansopimuksen hyökkäämällä leiriin. Glenn pyysi Garrettia todistamaan asiassa. Vuonna 1899 Garrett teki käytännössä lopun Glennin vaatimuksesta todistamalla, että leiriin oli hyökätty, mutta tuhotun tavaran arvo oli ollut alle 1000 dollaria. Asian käsittely pitkittyi. Useita vuosia myöhemmin Glenn halusi osoittaa oikeudelle Garrettin olleen patologinen valehtelija. Lopulta Glennille määrättiin 4150 dollarin vahingonkorvaus.[18]

Työura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lincolnin piirikunnan seriffinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa 1878, 27-vuotiaana, hän muutti Fort Sumneriin Lincolnin piirikuntaan. Vuosi 1878 oli Lincolnin piirikunnan sodan ratkaisevin vuosi. Garrett työskenteli ensin Pete Maxwellin tilalla. Maxwellin sisar Paulita Maxwell muisteli myöhemmin: "Hän oli huoleton, miellyttävä mies, hyvä tarinankertoja ja täynnä kuivaa huumoria. Hän piti seurassa juomisesta ja oli hyvä pelaamaan pokeria ja three-card Montea."[19]

Vuoden päästä hän sai potkut. Hänelle tarjottiin töitä Beaver Smithin omistamasta saluunasta. Baarissa työskennellessään hän tapasi lainsuojattomia miehiä ja epäilemättä myös William H. Bonneyn. Ei ole näyttöä kuitenkaan siitä, että Garrett olisi ollut Billy the Kidin läheinen ystävä.[20] Garrett kertoi ystävälleen James E. Slighille, että kun hän tunsi Kidin, he eivät olleet ystäviä eivätkä vihollisia: "Hän pitää huolta omista asioistaan, ja minä omistani. Hän vierailee vaimoni perheen luona joskus, mutta ei koskaan tule käymään minun luonani. En kerta kaikkiaan halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä, ja hän tietää sen. Hän tietää, että hänen ei tarvitse pelätä minua, kunhan vain ei häiritse minua eikä asioitani."[21]

Vuonna 1880 Garrett päätti asettua ehdokkaaksi Lincolnin seriffin virkaan. Hänellä oli ajatuksena saada kuriin seudun karjavarkaat ja hän sai tukea pyrkimyksilleen suurilta karjatilallisilta, mm. John Chisumilta. Hän lähti Roswelliin, jossa hän liehitteli äänestäjiä. Garrettin vastaehdokkaana oli George Kimbrell, joka toimi seriffinä George Peppinin jälkeen. Peppin puolestaan oli ollut seriffi William J. Bradyn seuraaja. Brady oli surmattu väijytyksessä Lincolnissa aprillipäivänä 1878.[22][23]

Roswellissa Garrett teki uutteraa vaalityötä erityisesti alueen espanjalaisperäisen väestön keskuudessa. Näin teki myös Kimbrell. Marraskuun 2. päivänä 1880 Garrett valittiin Lincolnin seriffiksi. Kimbrell nimitti hänet heti apulaisseriffiksi, vaikka seriffin virkaan hän astui virallisesti vasta tammikuussa 1881.[24]

Viikko Billy the Kidin kuoleman jälkeen Garrett uhkasi erota Lincolnin piirikunnan seriffin virasta. Työ oli hänestä huonosti palkattua, ja hän oli kokenut saavansa liian vähän tukea kansalaisilta. Hän kertoi, että oli pysynyt virassaan, koska oli halunnut nähdä Kidin tapauksen loppuun asti. Todennäköisesti tapahtumat Maxwellin makuuhuoneessa, jossa Kid sai surmansa, vaikuttivat Garrettin yllättävään eroilmoitukseen. Virkakautensa lopulla hän ilmoitti tukevansa apulaisensa John W. Poen valintaa seuraajakseen. [25]

Kirja Billy the Kidistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päätettyään kautensa Lincolnin seriffin virassa Garrett muutti Roswelliin ja alkoi pitää karjatilaa. Roswellissa Garrett ystävystyi Marshall "Ash" Upsonin kanssa. Kiertävä journalisti ja lehtimies Upson oli saapunut Roswellin pikkukylään 1870-luvun puolivälissä postikonttorinhoitajaksi. Hän jakoi postia niin lainsuojattomille kuin hyvämaineisillekin seudun asukkaille. Lisäksi Upson oli Roswellin rauhantuomari, ja hän sovitteli riita-asioita.[26]

Garrettin mieltä kirvelsivät syytökset siitä, että hän oli ampunut Billy the Kidin epäoikeudenmukaisesti ilman Kidin mahdollisuutta puolustautua. Eräs Garrettin arvostelijoista oli Deluvina Maxwell, joka oli Pete Maxwellin talouden navajo-palvelija. Deluvina oli erityisesti pitänyt Kidistä. Garrettin elämäkerran kirjoittajan Leon Metzin mukaan Deluvina Maxwell oli haukkunut Garrettin perusteellisesti Billy the Kidin hautajaisissa.[27]

Billy the Kidin kuoleman jälkeen Garrett päätti kirjoittaa kirjan, jossa voi antaa oman käsityksensä polemiikkiin. Kirja ilmestyi maaliskuussa 1882. Garrett saattoi antaa yksityiskohtia Kidin kuolemaan liittyvistä tapahtumista, mutta Ash Upson kirjoitti kertomuksen Garrettin tilalla Roswellissa. Vaikka Garrett ilmoitti kirjan johdannossa, että hänen kertomuksensa oli vastaus Billy the Kidiä käsittelevien vähäpätöisten taskukirjojen virheellisyyksille, kirjan ensimmäinen puolisko erosi niistä hyvin vähän.[28][29]Useimmat tutkijat ovat yleensä sitä mieltä, että ajoittan kamalan melodramaattisen kirjan ensimmäiset 15 kappaletta kirjoitti Upson, kun taas Garrett avusti kirjan lopuissa luvuissa.[30] Kertomusta pidetään Garrettin maineen kiillotuksena.[31] Kirjan nimeksi tuli The Authentic Life of Billy, The Kid, The Noted Desperado of the Southwest, Whose Deeds of Daring and Blood Made His Name a Terror in New Mexico, Arizona and Northern Mexico. Kirja ei myynyt hyvin, päinvastoin. Huonosta menestyksestä huolimatta Garrett oli sanonut sanottavansa.[32]

Elokuussa 1882, viisi kuukautta kirjan ilmestymisen jälkeen, Garrett tapasi Albuquerquessa Armijo Hotelin biljardihuoneessa Billy the Kidin veljen Joseph Antrimin, joka oli uhkapelien ammattilainen. Puhuttiin, että Antrim halusi kostaa veljensä kuoleman. Garrett ja Antrim keskustelivat pitkään. Seuraavana aamuna Garrett kertoi sanomalehden reportterille, että Antrimilla ei ollut pahaa tahtoa lainvalvojaa kohtaan. Garrett ilmoitti tehneensä Billy the Kidin tapauksessa vain velvollisuutensa, joka oli "edellyttänyt surmaamisen". Garrett kertoi, että hän ei ymmärtänyt, miksi Antrim olisi edes halunnut vihata häntä. Keskustelun jälkeen Antrim ja Garrett olivat eronneet, eivätkä he koskaan enää tavanneet.[33]

Ratsupoliisina Pannunvarressa, maanviljelijänä Roswellissa ja hevostilallisena Uvaldessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoteen 1884 mennessä Garrettin karjaluku oli määrältään kasvanut. Hän osti karjatilan Lincolnin piirikunnasta. Samana vuonna hän otti vastaan suurten karjatilallisten tarjouksen organisoida ryhmä ratsupoliiseja. Toiminnan laillisuus varmistettiin Texasin kuvernööriltä. Noin yhdeksän miestä käsittävän ryhmän tarkoituksena oli työskennellä karjafarmareiden suojelijoina Texasin ja New Mexicon rajalla Pannunvarressa (Panhandle). Tänä aikana Garrett myös toimeenpani Texasin kuvernöörin kuulutuksen, joka kielsi siviilihenkilöiltä revolvereiden kannon. Garrett kiersi miestensä kanssa karjan kokoonajoleireissä riisumassa karjapaimenia aseista.[34]

Kesällä 1885 hän pääsi varakkaan skotlantilaisen Brandon C. Kirbyn asiamieheksi auttamaan Kirbyä maiden ja karjan hankinnassa. Kirby hankki itselleen useita karjatiloja, myös Garrettin tilan. Garrettista tuli Kirbyn omistaman Angus VV -nimisen tilan päällikkö viiden vuoden sopimuksella, mutta hän erosi jo seuraavana vuonna.[35]

Garrett vetäytyi Roswellin kotiinsa ja panosti maanviljelyyn. Kuivan ilmaston takia hän osti olemassaolevia kastelukanavia ja rakennutti uusia. Hän uskoi, että strategisesti sijoitetuilla padoilla, vesikouruilla ja kanavilla koko Pecos Valley voitaisiin muuttaa "Eedenin puutarhaksi". Garrettin tila oli yksi laakson arvokkaimmista. Koko 1200 eekkerin (noin 485 hehtaarin) maa-alasta viljeltyä maata oli 400 eekkeriä (noin 162 hehtaaria).[36]

Pat Garrettin seuraava aikomus oli päästä Chavesin piirikunnan ensimmäiseksi seriffiksi vuonna 1890. John W. Poe päätti kuitenkin valita virkaan oman ehdokkaansa. Garrett, jonka välit Poen kanssa olivat jo pitkään olleet viileät, koki tulleensa nöyryytetyksi.[37]

Vuotta aiemmin 1889 Garrett oli Uvaldessa, Texasissa, onnistunut eräässä keinokastelukanavaan liittyvässä kaupassa. Hän kertoi puolisolleen, että tienaisi 20 000 dollaria sopimuksesta. Koska Garrett halusi päästä eroon New Mexicosta, hän otti perheensä mukaansa ja muutti Uvaldeen 13. huhtikuuta 1891. Ash Upson jäi Roswelliin hoitamaan yhteisiä intressejä. Uvaldessa Garrettin pääasiallinen liiketoimi oli hevosten kasvatus. Hän suosi ravihevosia ja kilpaili New Orleansissa asti. Uvalden vuosinaan Garrett kärsi sekä henkilökohtaisia että taloudellisia tappioita.[38]

Albert J. Fountainin murha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

New Mexicon poliitikoilta kantautui viestejä, joissa Garrettia kehotettiin ottamaan vastaan Doña Anan piirikunnan seriffin virka. Tuomari Albert J. Fountain, joka oli toiminut myös Billy the Kidin asianajajana, ja hänen 8-vuotias poikansa olivat kadonneet. Heidät oli luultavasti murhattu White Sandsin ympäristössä. Garrett palasi näin ollen New Mexicoon helmikuussa 1896 tarkoituksenaan saada kiinni syylliset. Garrettin yrityksistä huolimatta tapausta ei koskaan selvitetty.[39][40][41]

Välikohtaus Bill Coxin tilalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 1899 Greerin piirikunnan seriffi George Blalock pyysi Garrettilta apua karkulaisen kiinniotossa. Norman Newman oli vuotta aiemmin tappanut seriffi Blalockin kumppanin. Newman käytti nimeä Billy Reed ja piilotteli W. W. "Bill" Coxin karjatilalla, jossa hän työskenteli kokkina. Molemmat seriffit ja Garrettin apulainen José Espalín lähtivät suorittamaan pidätystä Coxin tilalle. Newman ja seriffit ajautuivat käsirysyyn. Lopulta Espalín ampui Newmania selkään. Kuolemansyyntutkimus vapautti kaikki kolme lainvalvojaa rikkomuksesta. Tapahtuma ei lähentänyt Garrettia ja Coxin perhettä. Coxin raskaana oleva puoliso oli ollut läsnä tappelun aikana. Puolison veli Print Rhode uhkasi tappaa Garrettin siihen paikkaan.[42]

Tullivirkailijana El Pasossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Garrett olisi mahdollisesti saanut pitää Doña Anan piirikunnan seriffin työnsä loppuelämänsä ajan, mutta hän päätti olla pyrkimättä jatkoon. Hänen virkakautensa päättyi 31. joulukuuta 1900.[43]

Seriffin viran jälkeen hän vietti hiljaiseloa Las Crucesissa vuoden verran, kunnes kiinnostui El Pason tullinkantajan avoinna olevasta virasta Teksasissa. Garrettin valintaa vastustettiin, koska hän oli kiinnostunut kilpahevosista ja pokerin pelaamisesta. Presidentti Theodore Roosevelt kuitenkin nimitti hänet 20. joulukuuta 1901 Valkoisessa talossa pidetyssä tapaamisessa. Hänestä tuli yksi El Pason tunnetuimmista ihmisistä. Tyylikkään pukeutumisensa takia hän sai kutsumanimen "dandy sheriff".[44][45]

Tullivirkailijana hänellä ei ollut samanlaista autonomiaa kuin aiemmin seriffinä toimiessaan. Poliittisesti herkät Washingtonin virkamiehet seurasivat hänen jokaista liikettään. Garrettin nimitys, toimintatavat ja käyttäytyminen tullivirkailijana herättivät paljon arvostelua. Huhtikuussa 1905 Garrett osallistui presidentti Rooseveltin kutsumana kokoukseen San Antoniossa. Mukaansa hän otti hyvän ystävänsä Tom Powersin, joka omisti El Pasossa saluunan ja peliluolan. Garrett ei kertonut presidentille Powersin olevan uhkapelien ammattilainen. Kun Roosevelt sai myöhemmin tietää asiasta, hän oli suunniltaan. Kahdeksan kuukautta myöhemmin Garrett sai tietää, että presidentti Roosevelt oli päättänyt olla nimittämättä häntä uudelleen. Päätettyään virkansa tullinkantajana Garrett ilmoitti palaavansa New Mexicon tilalleen.[46]

Oikeudenpalvelijana Meksikossa ja kiinteistönvälittäjänä El Pasossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuussa 1906 hän oli Santa Rosalíassa (nykyinen Camargo) Meksikossa tutkimassa raakaa tappoa. Meksikon viranomaiset uskoivat, että amerikkalainen tilallinen O. E Finstad oli murhannut lankonsa ja toisen miehen. Finstad, tai todennäköisesti hänen puolisonsa, oli palkannut Garrettin auttamaan puolustuksessa. Garrett päätti omien tutkimustensa perusteella, että meksikolaiset bandiitit olivat hyökänneet Finstadin ja tämän seuralaisten kimppuun. Garrett pyysi suoraan presidentti Rooseveltilta amerikkalaisen hallinnon apua tapauksen selvittämisessa. Meksikon viranomaiset kuitenkin tuomitsivat Finstadin kahdeksitoista vuodeksi kuritushuoneeseen.[47]

Garrett etsi aina kauppaa, jolla hän tienaisi tuhansia dollareita yhdellä kerralla. Garrett ajatteli löytäneensä seuraavan tuottoisan yrityksen: hopeakaivoksen Chihuahuassa. Garrett pyysi ystäväänsä Emerson Houghia mukaan. Hough kuitenkin tiesi Garrettin olevan veloissa lähestulkoon kaikille. Jotkut veloista olivat olleet hoitamatta vuosien ajan. Tullivirkailijan palkkaansa hän oli käyttänyt keinotteluun, uhkapelaamiseen ja rahapulassa olevien ystävien auttamiseen.[48]

Elokuun lopulla 1907 Garrettista tuli osakas kiinteistönvälitysfirmassa El Pasossa. Ei ole tiedossa, kuinka Garrett oli ujuttautunut yhtiötoveriksi. Koko tullivirkailijakautensa ajan Garrett oli pitänyt perheensä New Mexicossa, joko Las Crucesin talossa tai Black Mountainin tilalla, ja perhe pysyi siellä edelleen. Puoliso Apolinaria vietti pitkiä aikoja yksin kahdeksan lapsen kanssa. Nuorin lapsista, Jarvis, oli vasta kaksivuotias. Garrett tarjosi toistuvasti juomia kaikille käydessään El Pason suosikkisaluunassaan. Öisin hän kulutti aikaa prostituoidun kanssa. Garrett oli omistautunut perheelleen, mutta hän vietti myös toisenlaista elämää.[49]

Kiista Bear Canyonin tilasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jesse Wayne Brazel oli vuokrannut maaliskuussa 1907 Bear Canyonin tilan Garrettin 25-vuotiaalta pojalta. Tila sijaitsi muutaman mailin päässä Garrettin Black Mountainin tilasta. Garrett piti Bear Canyonin tilaa omanaan. Kun Brazel toi tilalle 1200 vuohta nautojen sijasta, Garrett raivostui. Garrettin naapuri Bill Cox oli antanut rahaa vuohien tuomiseen. Print Rhode oli Brazelin liikekumppani. Garrett yritti oikeudessa mitätöntää vuokrasopimuksen, mutta oikeus hylkäsi Garrettin aloitteen. Pian puhuttiin, että Garrett, Brazel ja Rhode uhkailivat toisiaan. Garrettista tuli entistä raaempi ja riidanhaluisempi. Hän osallistui muutamiin nyrkkitappeluihin Las Crucesissa.[50]

Garrett halusi päästä eroon karjatilastaan. James B. "Jim" Miller ja Carl Adamson tarjoutuivat ostamaan Garrettin tilan, jonne Miller suunnitteli tuovansa ostamansa tuhatpäisen karjan. Garrettin pyynnöstä Wayne Brazel suostui luopumaan vuokrasopimuksestaan, kunhan vuohille löytyy ostaja. Miller löysi ostajan ja suostui yhdessä Carl Adamsonin kanssa ottamaan kaikki 1200 vuohta. Koska vuohia olikin useita satoja enemmän, sopimusta ei saatu aikaan. Adamson suostui tapaamaan Garrettin ja Brazelin jonkinlaista sopimusta varten.[51]

Adamson matkusti Garrettin tilalle 28. helmikuuta 1908. Seuraavana aamuna Garrett ja Adamson lähtivät tapaamiseen Las Crucesiin. Matkalla Garrett kysyi hevosten juottopaikalla eräältä 15-vuotiaalta pojalta, oliko tämä nähnyt Brazeliä. Poika kertoi Brazelin juuri lähteneen paikalta.[52]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukuhauta Las Crucesissa

Helmikuun 29. päivänä seriffi Felipe Luceron toimistoon syöksyi Jesse Wayne Brazel, joka ilmoitti tappaneensa Pat Garrettin. Brazel pyysi päästä telkien taakse. Lukittuaan Brazelin selliin seriffi sai vahvistuksen tapahtuneesta Carl Adamsonilta, joka oli ollut Brazelin mukana. Lucero, Adamson ja seitsemän kuolemansyyntutkijaa ratsastivat noin seitsemän mailin päähän Las Crucesista ja löysivät Garrettin ruumiin.[53]

Wayne Brazel ja Carl Adamson kertoivat seriffille ja kuolemansyyntutkijoille, että Brazel oli ampunut Garrettin itsepuolustukseksi. Adamson kertoi, että hän ja Garrett olivat kohdanneet Brazelin ratsastaessaan Alameda Arroyossa Organ Mountainsin lähellä. He jatkoivat matkaa kolmistaan. Garrett alkoi sättiä Brazeliä vuohista, joita Brazel oli aiemmin tuonut kiistanalaiselle Bear Canyonin tilalle. Adamson oli noussut ratsailta virtsaamaan. Adamsonin mukaan Garrett oli uhannut "tainnuttaa" Brazelin. Heti sen jälkeen Adamson oli säpsähtänyt meteliä, jota oli seurannut haulikonlaukaus. Tämän jälkeen Adamson näki Brazelin, pistooli kädessä, ampuvan toisen laukauksen. Pat Garrett oli kuollut. Brazel oli kysynyt Adamsonilta, mitä pitäisi tehdä, jolloin Adamson oli pyytänyt häntä antautumaan.[54]

Garrettin ampujan henkilöllisyys ei ole täysin selvinnyt. Oikeudenkäynti kesti vain yhden päivän toukokuussa 1909. Ainoaa silminnäkijää Carl Adamsonia ei kutsuttu todistajaksi. Wayne Brazel todettiin syyttömäksi. Brazel antoi itse ristiriitaisia tietoja osallisuudestaan: joillekin hän vakuutti, että ei ollut tappanut Garrettia, toisille hän väitti painaneensa liipaisinta.[55]

Vuonna 1954 Oliver M. Lee Jr. myönsi, että hänen setänsä Print Rhode oli tappanut Garrettin. Oliver Leen mukaan Garrettin ystävä ja tilanomistaja Bill Cox oli palkannut tappajaksi Jim Millerin. Garrettilla oli ollut velkoja Coxille. Ennen kuin Miller ehti suorittaa tehtäväänsä, Print Rhode ampui Garrettin. Huhupuheiden mukaan Brazel oli tavannut Rhoden reitin varrella ennen kuin hän oli jatkanut matkaansa Adamsonin ja Garrettin kanssa. Koska Rhode oli perheellinen, Brazel otti syyn niskoilleen.[56]

Jeff Ake, joka oli työskennellyt sekä Garrettille että Bill Coxille uskoi, että Cox oli palkannut Wayne Brazelin tappamaan Garrettin. Aken mukaan Cox "pelkäsi kuollakseen Garrettia".[57]

Garrettin ystävät ja omaiset epäilivät salaliittoa. Heidän mukaansa Garrettin kuolema ei ollut tapahtunut Wayne Brazelin ja Carl Adamsonin kuvaamalla tavalla. Ensiksi oli ilmeistä, että myös Garrett oli ollut tapahtumahetkellä virtsaamassa. Toiseksi ampuja, Brazel tai joku muu, oli ampunut Garrettin takaapäin. Garrettin ystävä J.J. Bush ei pitänyt Jim Milleriä syyllisenä, vaikka kutsuikin tätä "vehkeilijöiden päälliköksi ja pimeiden töiden sunnittelijaksi". Bushin mukaan Miller oli kuitenkin varmasti tietoinen siitä, että Garrett tultaisiin tappamaan.[58]


Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pat Garrett.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Robert Marshall Utley. Billy the Kid: A Short and Violent Life (1989), s. 199
  2. Michael Wallis: Billy the Kid; The Endless Ride (2007), s. 234
  3. Frederick Nolan. The West of Billy the Kid (1998), s. 230
  4. Mark L. Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Bill the Kid and Pat Garrett (2011), s. 84, 192, 275
  5. Ray John de Aragón: Lincoln (Images of America), s. 70 (2013)
  6. Leon C. Metz. Pat Garrett: The Story of a Western Lawman (1973), s. 5
  7. Leon C. Metz. Pat Garrett: The Story of a Western Lawman (1973), s. 6
  8. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 27
  9. Leon C. Metz. Pat Garrett: The Story of a Western Lawman (1973), s. 6
  10. Leon C. Metz. Pat Garrett: The Story of a Western Lawman (1973), s. 7, 37
  11. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 27-28
  12. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 28
  13. Bill O'Neal: Encyclopedia of Western Gunfighters (1991), s. 116
  14. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 28
  15. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 31
  16. Leon C. Metz. Pat Garrett: The Story of a Western Lawman (1973), s. 18
  17. Leon C. Metz. Pat Garrett: The Story of a Western Lawman (1973), s. 18-20
  18. Leon C. Metz. Pat Garrett: The Story of a Western Lawman (1973), s. 18-20, 38
  19. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 34-35
  20. Michael Wallis: Billy the Kid; The Endless Ride (2007), s. 234-35
  21. Mark Lee Gardner; To Hell on a Fast Horse (2011), s. 276-77
  22. Michael Wallis (2007), s. 201-02, 225, 235-36
  23. http://spartacus-educational.com/WWpeppin.htm
  24. Michael Wallis (2007), s. 236
  25. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 185-86
  26. William A. Keleher: The Fabulous Frontier, 1846-1912 (2008), s. 77, 144-45
  27. Marc Simmons: Stalking Billy he Kid (2006), s. 112
  28. William A. Keleher: The Fabulous Frontier, 1846-1912
  29. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 182
  30. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 182, 263
  31. Michael Wallis: Billy the Kid; The Endless Ride (2007), s. xv
  32. Mark Lee Gardner: To Hell on a Fast Horse (2011), s. 184
  33. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 184-85
  34. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 188-89
  35. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 189-90
  36. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 190
  37. William A. Keleher, s. 84-85, 146
  38. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 191-93
  39. William A. Keleher, s. 85-86
  40. Bill O'Neal: Encyclopedia of Western Gunfighters, s. 116
  41. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 194-201, 212
  42. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 213-15
  43. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 217-18
  44. William A. Keleher, s. 86
  45. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 218-19
  46. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 220, 222-23, 224
  47. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 225
  48. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 225-26
  49. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 227-28
  50. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 228-31
  51. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 231-32
  52. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 231-32
  53. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 232-33
  54. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 229, 234-35
  55. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 240-41
  56. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 241-42
  57. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 238
  58. Mark Lee Gardner. To Hell on a Fast Horse: The Untold Story of Billy the Kid and Pat Garrett (2011), s. 236-37