Parranajo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mies ajamassa partaansa partaveitsellä.

Parranajo on parta- ja viiksikarvojen leikkaamista terän avulla. Parranajo on monen miehen säännöllinen aamutoimi, sillä partakarvat kasvavat nopeasti takaisin ja muodostavat sängen, ellei niitä ajeta päivittäin. Parranajoon käytetään nykyään partahöylää, -veistä ja sähkökäyttöistä -konetta, mutta varhaisissa luolamaalauksissa parranajo suoritettiin piikivellä, simpukankuorilla ja hainhampailla.

Partahöylällä ja -veitsellä ajettaessa käytetään vettä tai yleensä jotain ihon pehmentämiseksi valmistettua voidemaista ainetta. Parranajon jälkeen käytetään ihon rauhoittamiseen esimerkiksi partavettä. Varomattomasta parranajosta voi aiheutua haavoja ja ihon ärtymistä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen partaterän keksimistä miehet ajoivat partaansa erilaisilla käytettävissä olevilla terävillä esineillä. Luolamaalauksissa on kuvia parranajosta piikivellä, simpukankuorilla ja hainhampailla. Muinaiset egyptiläiset valmistivat parran ajamiseen tarkoitettuja pyöreitä teriä kullasta ja kuparista 3000-luvulla eaa. Toiset kulttuurit tekivät partateriä obsidiaanista. Rooman keisarin Lucius Tarquinius Priscusin kerrotaan ottaneen partaterän Roomassa käyttöön 500-luvulla eaa. Roomalaiset käyttivät parranajoon myös hohkakiveä, ja Julius Caesarin kerrotaan nyppineen partakarvansa. Aleksanteri Suuren sotilaat käyttivät parranajoonsa teroitettua rautakappaletta.[1]

Partahöylä keksittiin vuoteen 1762 mennessä, ja siitä tuli suosittu 1820-luvulla. Vuonna 1847 William Henson keksi nykyaikaisen kuokan muotoisen partahöylän, ja vuonna 1895 King Camp Gillette kehitti kertakäyttöisen kaksiteräisen partahöylän. Vuonna 1928 Jacob Schick patentoi sähköisen partakoneen, joka tuli markkinoille vuonna 1931 ja saavutti heti suuren suosion.[1]

Parranajon tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyrialainen parturi työssään

Parran ajamiseen voidaan käyttää partahöylää, partaveistä tai sähkökäyttöistä partakonetta. Käytettäessä partakonetta tarvitaan lisäksi vain sähkövirtaa; käytettäessä partahöylää tai partaveistä tarvitaan vettä ja yleensä myös jotain voidemaista ainetta, joka pehmentää ihon. Yleisimmin käytettäviä ihoa parranajoon valmistavia aineita ovat partavaahto, partavoide, partageeli ja partasaippua. Vaahtoutuvan aine voidaan levittää iholle partasudilla. Parranajo voi onnistua jopa paljaalla iholla, kunhan iho on riittävän kostea.[2] Pitkän parran ajaminen aloitetaan lyhentämällä partaa kuivana saksilla.[3] Parranajon jälkeen iholle voidaan hieroa hoitoainetta tai partavettä, jotka rauhoittavat tai pehmentävät ihoa, tai estävät mahdollisten haavojen tulehtumisen. Partaveden alkoholi saa ihon joskus kirvelemään.[2]

Parran voi ajaa itse, tai sen voi ajattaa parturilla. Oma parranajo tapahtuu yleensä kylpyhuoneen peilin edessä seisten. Parturissa asiakas istuu puolittain makaavassa asennossa parturintuolilla, ja palveluun kuuluu usein myös kasvohieronta ja öljyjen käyttö iholle.[4]

Ennen partaveitsellä tai höylällä suoritettavaa parranajoa kasvot kosteutetaan vedellä tai pyyhkeellä, jotta parta pehmenee ja ihohuokoset avautuvat. Vaahto, voide tai geeli levitetään iholle. Partaterä puhdistetaan ennen käyttöä ja tarpeen mukaan ajon aikana. Parta ajetaan lyhyillä vedoilla myötäkarvaan, ja ihoa venytetään tarpeen vaatiessa. Lopuksi iholle levitetään taas hoitoainetta.[5]

Partakone on yleensä käytännöllisempi kuin partaveitsi tai partahöylä, koska sen käytössä ei tarvita vettä ja se aiheuttaa harvemmin haavoja. Toisaalta partaveitsi ja partahöylä ovat tarkempia ja tarjoavat samalla iholle hyödyllisen kuorinnan sekä usein nautinnollisemman ajokokemuksen.[6]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varomaton parranajo voi aiheuttaa haavoja tai ihon ärtymistä, mikä näkyy punertavina läikkinä. Paksun ja kiharan parran ajaminen huolimattomasti voi aiheuttaa sisäänkasvaneita partakarvoja ja tulehduksen.[7] Parranajolla ei ole vaikutusta myöhempään parrankasvuun.[8]

Parranajo uskonnoissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useat uskonnot suosivat partaa ja kieltävät tai rajoittavat parranajoa. Joidenkin teologien mukaan parran suosiminen johtuu käsityksestä, että parta on Jumalan tapa erottaa mies ja nainen.[9] Juutalainen laki kieltää partaveitsen käytön, mutta sallii saksien ja kaksiteräisen partakoneen käyttämisen. Kolmas Mooseksen kirja kieltää poskiparran ajamisen.[10] Kristinuskossa suhtautuminen partaan ja parranajoon on vaihdellut: vielä keskiajalla pappien oli ajeltava partansa, mutta nykyisin etenkin vanhoilliset suuntaukset suosivat partaa. Joidenkin islaminoppineiden mukaan parranajo on kiellettyä tai epäsuositeltavaa, sillä profeetta Muhammadillakin oli parta. Sikhit eivät aja partaansa. Amisseille parta on aikuisuuden ja miehisyyden merkki.[9] Parran ajamista väkisin on myös käytetty joissain kulttuureissa nöyryytyksen keinona.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ethan Trex: A Brief History of Shaving 11.9.2009. Mental Floss. Viitattu 15.6.2013.
  2. a b Roetzel, s. 14–15.
  3. How Men Should Shave Beard? 10.7.2012. BoldSky. Viitattu 14.6.2013.
  4. Roetzel, s. 16–17
  5. Parranajo partahöylällä. 2005. Miehen tyyli. Viitattu 5.6.2012.
  6. Roetzel, s. 19.
  7. Raimo Suhonen: Pseudofolliculitis barbae 2012. Duodecim Terveyskirjasto. Viitattu 5.6.2012.
  8. Gibson, Lawrence E.: Is it true that shaving unwanted body hair makes it grow back thicker and darker? 26.10.2011. Mayo Clinic. Viitattu 5.6.2012.
  9. a b c Palmer, Brian: Why Does God Love Beards? 18.10.2011. Slate. Viitattu 14.6.2013.
  10. Ariel Scheib: Beards Jewish Virtual Library. Viitattu 14.6.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]