Pakistan Broadcasting Corporation

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karachin vanha radiotalo.
Abdur Rahman Chughtain suunnittelema Radio Pakistanin tunnus.

Pakistan Broadcasting Corporation, toiminimeltään Radio Pakistan, on Pakistanin kansallinen radioyhtiö.

Yleisradiotoiminta nykyisen Pakistanin alueella sai alkunsa vuonna 1928 Nuorten Miesten Kristillisen Yhdityksen 100 watin keskiaaltoasemasta Lahoressa. Luoteisen rajamaakunnan hallinto hankki vuonna 1935 Peshawariin 250 watin lähettimen. Vuodesta 1937 lähtien toiminnasta vastasi All India Radio.[1]

Intian jaon seurauksena Pakistanin alueelle jäivät Lahoren, Peshawarin ja Dhakan keskiaaltoasemat, joiden yhteisteho oli 20 kilowattia. Uuden valtion ja Radio Pakistanin (nimenä oli aluksi Pakistan Broadcasting Service) perustamista juhlistettiin erikoislähetyksissä keskiyön jälkeen 14. elokuuta 1947. Radion ensimmäisiä haasteita olivat henkilöstön jakautuminen maiden välillä, uutistoiminnan käynnistäminen ja yhteyden luominen Itä-Pakistaniin. Jälleenrakennusvaihe päättyi vuonna 1949, jolloin maan pääkaupunkiin Karachiin oli saatu 10 kilowatin keskiaaltoasema ja kaksi 50 kilowatin lyhytaaltolähetintä. Samaan aikaan alkoivat lähialueille suunnatut vieraskieliset ohjelmat sekä lähetykset Rawalpindistä Kashmiriin.[2] Ohjelmapolitiikassa korostettiin uuden kansakunnan rakentamista, islamilaisia arvoja ja urdun merkitystä yhteisenä kielenä[3].

Radio Pakistan toimi suoraan valtion alaisuudessa vuoteen 1972, jolloin perustettiin julkisen palvelun yleisradioyhtiö Pakistan Broadcasting Corporation (PBC). Suunniteltu radion ja television yhdistäminen[4] ei toteutunut, ja vuonna 1967 perustettu Pakistan Television Corporation jäi erilliseksi valtionyhtiöksi[5][6]. PBC saa rahoituksensa valtiolta ja vuonna 1961 alkaneesta radiomainonnasta. Radiolupamaksusta luovuttiin vuonna 1999.[7]

PBC:llä oli vuonna 1972 yhdeksän keskiaaltoasemaa Hyderabadissa, Karachissa, Lahoressa, Multanissa, Peshawarissa, Quettassa ja Rawalpindissa. Ne lähettivät yhteensä 137 tuntia ohjelmaa päivässä.[8] Uuden pääkaupungin Islamabadin radioasema perustettiin vuonna 1977, mutta se välitti vuoteen 1984 saakka etupäässä Rawalpindin ohjelmaa[9]. ULA-lähetykset alkoivat vuonna 1989[10] ja satelliittilähetykset vuonna 1994[11]. Internet-sivusto avattiin vuonna 1997, ja seuraavana vuonna sen kautta alettiin välittää suoria radiolähetyksiä[12].

Vuonna 2000 asemien määrä oli kasvanut 24:ään ja kotimaanlähetysten tuntimäärä 365:een. Valtakunnallisten urdun- ja vähemmässä määrin englanninkielisten ohjelmien lisäksi asemat välittivät paikallisohjelmia baltin, belutšin, brahuin, burušaskin, gudžaratin, gudžarin, hazaran, hindkon, kašmirin, khowarin, kohistanin, paharin, paštun, pothoharin, pandžabin, saraikin, šinan, sindhin ja vahanin kielillä ja murteilla. Hyderabadin, Karachin, Lahoren, Peshawarin ja Quettan asemilla oli kaksi kaksi kanavaa ja Islamabadilla, Karachilla ja Lahorella myös erillinen ULA-ohjelma.[13]

Radion ulkomaanpalvelu (External Services) laajeni 1970-luvun alussa, kun Islamabadiin hankittiin kaksi 250 kilowatin lyhytaaltolähetintä. Vuonna 1997 se lähetti päivittäin 20 tuntia ohjelmaa arabiaksi, bengaliksi, burmaksi, dariksi, gudžaratiksi, hazaraksi, hindiksi, indonesiaksi, persiaksi, ranskaksi, swahiliksi, sylhetiksi, tamiliksi, Keski-Aasian turkkilaisilla kielillä ja turkiksi. Peshawarin keskiaaltoasema välitti Afganistaniin suunnattua paštunkielistä ohjelmaa. Vuonna 1973 perustettiin ulkomailla asuville pakistanilaisille suunnattu urdun- ja englanninkielinen World Service.[14]

PBC:n radiomonopoli murtui vuonna 2002, mutta yhtiöllä on edelleen yksinoikeus koti- ja ulkomaisten radiouutisten välitykseen[15]. Sillä on nykyään 72 kanavaa 32 paikkakunnalla. Ne välittävät päivittäin yhteensä 1 140 tuntia ohjelmaa 22 kotimaisella ja kuudella ulkomaisella kielellä. Lähetykset tapahtuvat ULA-alueella, keski- ja lyhytaalloilla sekä satelliitin, Internetin ja matkapuhelinten välityksellä. Keskitetyt tuotantoyksiköt sijaitsevat Islamabadissa, Karachissa ja Lahoressa. Valtakunnallisia ohjelmia ovat uutis- ja ajankohtaiskanava NCAC, uskonnollinen Saut-ul-Quran, yleiskanava FM 93, nuorisolle suunnattu viihdekanava FM 101 ja kulttuurikanava FM 94 Dhanak. Ulkomaanlähetyksiä voi kuunnella enää vain striimattuna.[16][17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahmad, Nihal: A History of Radio Pakistan. Oxford: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-597870-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ahmad, s. 7–10.
  2. Ahmad, s. 11–23.
  3. Ahmad, s. 28–31.
  4. Ahmad, s. 43–51.
  5. Asian Communication Handbook 2008, s. 376–377. Singapore: Asian Media Information and Communication Centre, 2008. ISBN 978-981-4136-10-5.
  6. Encyclopedia of Radio, s. 165. New York: Fitzroy Dearborn, 2004. ISBN 1-57958-431-4.
  7. Ahmad, s. 204–209.
  8. Ahmad, s. 52, 136.
  9. Ahmad, s. 253.
  10. Ahmad, s. 71.
  11. Ahmad, s. 147.
  12. Ahmad, s. 126.
  13. Ahmad, s. 52–53.
  14. Ahmad, s. 108–115.
  15. Pakistan Media Landscapes. Viitattu 29.7.2022.
  16. Pakistan Broadcasting Corporation (PBC) Ministry of Information and Broadcasting. Viitattu 29.7.2022.
  17. PBC Family Radio Pakistan. Viitattu 29.7.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]