Paavo Ilmola
Paavo Ilmola (vuoteen 1918 Ivkov;[1] 21. toukokuuta 1911 Terijoki – 31. tammikuuta 1986 Helsinki)[2] oli suomalainen kenraaliluutnantti, joka jatkosodan aikaan toimi viestitehtävissä ja sodan jälkeen niin ikään eri tehtävissä erityisesti Pääesikunnassa. Hän oli aktiivisesti mukana käynnistämässä valtakunnallisia maanpuolustuskursseja 1960-luvulla.
Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ilmola kävi Kadettikoulun 1938 sekä sodan jälkeen Sotakorkeakoulun 1948 ja nimitettiin yleisesikuntaupseeriksi 1950. Ennen sotaa Ilmola oli sijoitettuna mm. Pohjan sekä Karjalan kaartin rykmentteihin. Talvisodan hän aloitti joukkueenjohtajana mm. 2. Prikaatissa. Jatkosodassa vuosina 1941-1944 hän toimi Viestipataljoona 32:n komentajana sekä vuonna 1944 11. divisioonan esikunnan viestikomentajana.
Rauhan tultua Ilmola toimi ensiksi Savonlinnan sotilaspiirin esikunnassa toimistoupseerina. Sotakorkeakoulun käymisen jälkeen Ilmola oli Viestikoulun upseerilinjan johtajana 1949 ja tämän jälkeen hän siirtyi Pääesikuntaan. Siellä hän toimi vuosina 1949–1953 toimistoesiupseerina ja 1953–1957 toimistopäällikkönä. Vuosina 1957-1958 vuorossa oli Hämeen jääkäripataljoonan komentajuus. Tämän jälkeen hän toimi puolustusneuvoston yleissihteerinä 1958–1962 ja pääsihteerinä 1962–1966. Puolustusneuvoston yleissihteerinä hän kehitti ja käynnisti valtakunnalliset maanpuolustuskurssit. Vuosina 1962–1966 hän toimi myös pääesikunnassa päämajamestarina. Hän toimi 1966 Panssariprikaatin komentajana, minkä jälkeen hänestä tehtiin Etelä-Suomen sotilasläänin komentaja vuosiksi 1966–1969. Uransa lukuisten esikuntatehtävien huipentumana hänet nimitettiin 1969 pääesikunnan päälliköksi, jossa tehtävässä hän toimi vuoteen 1971 asti eli eläkkeelle jäämiseen asti.
Ilmolan isoisä oli venäläinen Ivan Ivkov (1840–1926), joka toimi varusmestarina Haminan kadettikoulun palveluksessa. Ilmolan vuonna 1881 syntynyt isä Nikolai muutti perheensä sukunimen Ilmolaksi heti Suomen itsenäistymisen jälkeen 1918.[1]
Ilmola oli Akateemisen Karjala-Seuran valajäsen.[1]
Myös Paavo Ilmolan poika Ilkka Ilmola yleni kenraaliluutnantiksi.
Ylennykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Vänrikki 1938
- Luutnantti 1939
- Kapteeni 1941
- Majuri 1944
- Everstiluutnantti 1954
- Eversti 1958
- Kenraalimajuri 1963
- Kenraaliluutnantti 1966.[3][2]
Kunniamerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen Leijonan ritarikunnan suurristi
- Vapaudenristin ritarikunnan 2. luokan Vapaudenristi
- Vapaudenristin ritarikunnan 3. luokan Vapaudenristi
- Vapaudenristin ritarikunnan 4. luokan Vapaudenristi miekkojen kera
- Valtion virka-ansiomerkki[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan” Helsingin Sanomat. 5.12.2016. Viitattu 29.6.2019.
- ↑ a b Myllyniemi, Urho: Ilmola, Paavo (1911 - 1986) kansallisbiografia.fi. 13.10.2004. Helsinki: Biografiakeskus. Viitattu 11.4.2013.
- ↑ https://runeberg.org/kuka/1978/0278.html
- ↑ 278 (Kuka kukin on (Aikalaiskirja) : Who's who in Finland / 1978) runeberg.org. Viitattu 5.12.2020.
| ||||||||||||||
