Päijänne-purjehdus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Päijännepurjehduksen reitti
Päijännepurjehduksen reitti
P Padasjoki
S Säynätsalo
Y Ykskoivu, Ykskoivun Kirkkosalmi
J Judinsalo, väliaikapiste[vanhentunut linkki]
K Kärkinen, väliaikapiste

Päijännepurjehdus on vuosittainen purjehduskilpailu, jossa purjehditaan Päijänne lähes päästä päähän. Ensimmäinen Päijännepurjehdus purjehdittiin vuonna 1973. Enimmillään kilpailussa on ollut mukana noin 260 venekuntaa. Päijännepurjehduksen järjestävät Jyväskylän Veneseura ja Lahden Purjehdusseura. Vuosina 2008–2010 tapahtuma oli nimeltään Volvo Päijännepurjehdus, 2011–2014 Synsam Päijännepurjehdus.

Päijännepurjehdus on yksi suurimmista sisävesien purjehdustapahtumista ja kuuluu Suomen suurimpiin isojen köliveneiden kisoihin Helsinki–Tallinna Racen ja Volvo Suursaari Racen rinnalla. Monista purjehduskilpailuista Päijännepurjehdus eroaa sen kaksijakoisen luonteen vuoksi: tapahtumaan osallistuvista merkittävä osa on retki- tai perhepurjehtijoita, mutta etenkin kilpailun nopeimman veneen Päijänne-ruoria tavoittelevat joka vuosi myös rannikon kilpapurjehtijat. Harvinaista on myös läpi yön kestävä kilpapurjehdus sisävesien kapeilla vesireiteillä.

Yleisön suosimia katselupaikkoja ovat lähtö- ja maalisatamien lisäksi Kärkisten silta Jyväskylän Korpilahdella ja Ykskoivun kapeikko Päijänteen kansallispuistoon kuuluvan Kelventeen harjusaaren eteläpuolella Padasjoella.

Muut purjehduskilpailut tapahtuman aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pre-Päitsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 2006 alkaen on järjestetty Pre-Päitsi ratapurjehduskilpailu Päijännepurjehdusta edeltävänä perjantaina. Pre-Päitsiin voivat osallistua kevyt- ja urheiluveneluokat. Pre-Päitsin myötä Päijännepurjehdus on muuttunut monipäiväiseksi tapahtumaksi joka on houkutellut purjehtijoita myös muilta järvialueilta ja rannikolta.

Päijänne Raid[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 2008–2010 Päijännepurjehduksen yhteydessä järjestettiin myös nopeiden monirunkoveneiden Päijänne Raid -kilpailu[1]. Raid-kilpailun veneluokkana on kahden hengenmiehistöllä purjehdittava Formula 18 -katamaraani. Raid-kilpailun lähtö- ja maalisatamat olivat samat kuin varsinaisessa kilpailussa, mutta reitinvalinta oli vapaa erikseen määriteltyjä kääntöpisteitä lukuun ottamatta.

Reitti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailureitin eteläpää on Padasjoella ja pohjoispää Jyväskylään saaristokaupunginosassa Säynätsalossa.. Noin 64 meripeninkulman pituinen reitti purjehditaan joka toinen vuosi etelästä pohjoiseen ja joka toinen vuosi pohjoisesta etelään. Ensimmäisen Päijännepurjehduksen lähtö oli Vääksyssä ja maali Jyväskylän Äijälänsalmen suulla aivan Päijänteen pohjoispäässä. Kilpailun voitti lahtelainen Juhani Boman H-veneellään, aikaa matkaan kului yli vuorokausi.

Vuosina 2011–2013 Päijännepurjehduksen pohjoinen tukikohta Jyväskylässä siirtyy saaristokaupunginosa Säynätsalosta 20 kilometriä etelään Korpilahdelle. Jotta purjehdittu matka olisi pysynyt yhtä pitkänä kuin aiempina vuosina, reitti teki ylimääräisen lenkin Tehinselällä. Heinäkuussa 2014 Päijännepurjehdus palasi aiemmalle reitille ja pohjoispään tukikohdaksi vaihtui jälleen Jyväskylän saaristokaupunginosa Säynätsalo.[2]

Nopeimmillaan Päijännepurjehdus on purjehdittu nykyisellä reitillä Jyväskylästä Padasjoelle vuonna 2010. A-Scow luokan vene “Vincit” purjehti reitin kipparinaan amerikkalainen William Crear III huippuajalla 6 tuntia 40 minuuttia 40 sekuntia[3]. Padasjoelta Jyväskylään on purjehdittu ajassa 7 tuntia 24 minuuttia 30 sekuntia. Tämän ajan on saavuttanut Jyväskylän Veneseuran Pentti Paatola "Pohjantähti" -nimisellä, Fleuret 30 -tyyppisellä trimaraanilla. Vanhan, noin 56 meripeninkulman reittiennätys on Melges 24 -tyyppisellä, Turun Pursiseuran Antti Niinirannan Melges 24 -tyyppisellä Patu-veneellä ajalla 6 tuntia 57 minuuttia.

Heinäkuussa purjehdittavalle kisalle on tyypillistä tuulen heikkeneminen tai tyyntyminen yön aikana. Kevyellä tuulella matka-aika on ennätyksiin verrattuna kaksinkertainen. Vuoden 2006 kilpailussa nopein vene, Jyväskylän Veneseuraa edustavan Pentti Paatolan ”Pohjantähti” purjehti reitin 16 tunnissa, 99 venettä keskeytti kisan tai oli vielä reitillä maalilinjan sulkeuduttua 26 tuntia lähdöstä.

Luokat ja palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päijännepurjehduksen perustamiskokouksessa Hotelli Tallukassa kilpailuluokiksi päätettiin seuraavat:

  • Yleiskilpailu SPL:n tasoituskertoimin
  • Hai-luokka
  • H-veneluokka
  • Oma luokka veneille, jos ilmoittautuu 3 samanlaista venettä
  • Lightning-luokka katsottiin pienimmäksi mahdolliseksi luokaksi.

Vuonna 2006 Päijännepurjehdukseen osallistui 14 veneluokkaa, joista seitsemän on LYS-tasoituskertoimin perustuvia luokkia. Yksityyppiluokkina vuoden 2006 Päijännepurjehdukseen osallistuivat Hai-vene, H-vene, Lightning, Melges 24, FE83 ja Albin Express. Vuonna 2007 uusia luokkia ovat Beneteau 25 Platu ja E Scow sekä laajalti käytetyn LYS-tasoitussäännön korvaajaksi purjehduskilpailuissa suunniteltu ORC Club.

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päijännepurjehdus vuonna 2007 Kärkisten sillan luona

Perinteisesti Päijänteellä on kilpailtu Ruori-kiertopalkinnosta, jonka on perinteisesti voittanut nopein yksirunkoinen purjealus. Vuodesta 2006 lähtien nopeimmasta palkinnosta voivat kilpailla kaikki vähintään kolme hengellä miehitetyt purjealukset. Järjestäjien hankkima Päijänne-ruori jaettiin ensimmäisen kerran kilpailun nopeimmalle vuonna 1976.

Kilpailuun 1975 tuotu avoin luokka tarkoitettiin veneille, jotka eivät kuuluneet kilpailun yksityyppiluokkiin ja joilla ei ollut tasoitusmahdollisuutta. Niidenkin piti täyttää turvallisuusvaatimukset ja kuulua SPL:n tunnustamaan seuraan. Ennen Ruori-palkintoa vuosina 1973–1975 on jaettu kunniapalkinto kilpailun nopeimmalle purjealukselle.

Päijänneruorin voittajalle lahjoitti omaksi saatavan muistoruorin Päijät-Hämeen Osuuspankki 1981–1991 ja Hollolan veneseura 1992–1995. Muistoruori jaettu takautuvasti 1981 myös aikaisempien kisojen voittajille.

Tallukka-jahti on hotelli Tallukan lahjoittama kiertopalkinto yleiskilpailun tasoitetuin ajoin voittaneelle. Tasoitusjärjestelmänä on käytössä LYS.[4]

Potkuri-palkinto jaetaan Päijännepurjehduksen viimeiselle ennen maalilinjan sulkeutumista maaliin tulleelle veneelle.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Päijännepurjehduksen veneluokat paijannepurjehdus.fi. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 27.6.2014.
  2. Yle uutiset: Päijännepurjehdus palaa perinteiselle reitille yle.fi.
  3. Päijänne-Ruori tulokset 2010 online.paijannepurjehdus.fi.
  4. Kilpailukutsu Päijännepurjehdus. 22.2.2016. Viitattu 4.1.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Päijänne-purjehdus.