Otto Mäkilä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Otto Mäkilä (9. elokuuta 1904 Turku[1]19. kesäkuuta 1955 Turku[2]) oli suomalainen taidemaalari. Mäkilän tunnetuimpia teoksia olivat He näkevät mitä me emme näe 1939 ja Poésie 1938.

Mäkilä aloitti taideopintonsa 16-vuotiaana Turun piirustuskoulussa ja opiskeli siellä vuosina 1920–1924 Ragnar Ungernin johdolla. Hän jatkoi opintojaan Pariisin Académie de la Grande Chaumièressä ja Académie Colarossissa vuosina 1930–1931. Oleskelu ulkomailla innoitti Mäkilän syventymään sisäiseen maailmaan ja sen ilmentämiseen. Myös runous oli Mäkilälle tärkeä inspiraation lähde. Hän toimi 1950–1955 Turun piirustuskoulun opettajana ja rehtorina[3].

Mäkilän työt ovat unenomaisia, mystisiä ja runollisia. Myöhemmässä tuotannossaan hän etääntyi esittävyydestä ja koki abstraktin muotokielen itselleen aidoimmaksi. Mäkilän tunnettuimpa teoksia He näkevät, mitä me emme näe (1939), joka kuuluu Turun taidemuseon kokoelmiin. Hän maalasi samasta aiheesta pienemmän version, joka oli ensi kertaa esillä Turun taidemuseon näyttelyssä keväällä 2011. Se on yksityisessä omistuksessa, ja sen aitous on varmistettu omistushistorialla.[3]. Muita tunnettuja teoksia ovat Satu (1933) ja Vaellus ((Kolmijalkainen mies, 1940)

1950-luvulla Mäkilän siirtyi uuteen tyyliin ja teki erikoisia "konesommitelmia". Ennen kuolemaansa hän teki muutamia abstrakteja maalauksia.[3]

Mäkilä on tunnetuimpia suomalaisia surrealisteja ja Turun surrealistisen koulukunnan, Ryhmä 9:n perustaja. Häntä on pidetty suomalaisen surrealismin ensimmäisenä edustajana 1930-luvulla.[4] Mäkilä oli vuonna 1934 perustamassa myös Pro Arte -taiteilijaryhmää, joka pyrki edistämään modernistista taidetta.

Mäkilä toimi myös taidekriitikkona sekä Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulun opettajana ja johtajana vuosina 1950–1955. Mäkilällä oli ulkomailla näyttelyitä muun muassa Tukholmassa, Oslossa, Kööpenhaminassa, Pariisissa ja Firenzessä.

Mäkilän isä oli turkulainen puutarhuri Joakim Mäkilä. Hän asui lähes koko ikänsä synnyinkodissaan Ruissalon Villa Romassa. Mäkilän puoliso oli vuodesta 1936 Toimi Mattsén. Heillä on kaksi lasta.[3]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ystävykset 1931
  • Satu 1933
  • Kesäyö (maalaus) 1938
  • Poésie 1938
  • He näkevät mitä me emme näe, 1939
  • Naisia rannalla 1939
  • Vaellus 1941
  • Kevät 1945
  • Maahinen 1945
  • Omega I 1945
  • Ukkospilvi 1949
  • Torni 1950
  • Konesommitelma 1951

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pia Andell: Havahtuminen – Otto Mäkilän uneksittu ja ajateltu maailma 2011. Dokumenttielokuva.[5]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mia Haltia, Anna-Mari Rosenlöf, Ulla Vihanta, Juha-Heikki Tihinen: Punainen levoton kipinä

Turun taidemuseo, 2011.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Somersalo, Heikki ym.: Kuvataiteilijat. Suomen kuvataiteilijoiden henkilöhakemisto 1972. Porvoo : WSOY, 1972. ISBN 951-0-00794-3.
  • Tuhka, Aukusti, Tolvanen, Jouko (toim.): Suomen taide. Porvoo : WSOY, 1956.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuvataiteilijat 1972; Suomen taide, 35
  2. Kokoelmat, Kansallisgalleria
  3. a b c d Anu Uimonen: Mitä voi nähdä kuilun reunalla. Helsingin Sanomat, 2.2.2011, s. C1.
  4. Seppä, Soile: Surrealismi, sisimmän peili Pohjolan Sanomat. 19.12.2010. Viitattu 19.12.2010.
  5. Turun taidemuseo

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.