Ortamo Mattila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ortamo Mattila (8. lokakuuta 1911 Hollola24. syyskuuta 1966 Lahti) oli suomalainen taiteilija ja kuvaamataidon opettaja.

Ortamo Mattila on yksi sodanjälkeisen lahtelaisen kuvataiteen keskeisistä hahmoista. 1930-luvun jälkipuoliskolla hän opiskeli Taideteollisessa keskuskoulussa Helsingissä (Ateneum) graafisella osastolla. 1938 hän voitti ensimmäisen palkinnon Juhannuskeinu-julisteellaan Ateneumin julistekilpailussa. Taideteollisen korkeakoulun arkistossa on kaksi hänen opiskeluaikaista harjoitustyötään, puupiirros Savonlinna[1] ja akvarelli Ornamentti[2]. Sodasta palattuaan hän toimi vapaana taiteilijana Jyväskylässä ja Lahdessa.[3][4][5]

Näyttelyissä Mattilan teokset saivat hyvän vastaanoton sekä arvostelijoilta että yleisöltä. Erityisesti hänen taitonsa akvarellistina ja rohkeana värien käyttäjänä[6] sai tunnustusta. Jyväskylässä hänen 48 työtä sisältänyt näyttelynsä 1945 myytiin loppuun.[7] Hänen työnsä sijoittuivat hyvin lahtelaisten taiteilijoiden sommittelukilpailussa 1948.[8] Lahden taiteilijayhdistyksen kevätnäyttely 1949: Tuntureita IV palkinto.[9] Hän oli mukana myös Lahden taidehallin avajaisnäyttelyssä vuonna 1949.[10]

Jyväskylässä Mattila kuului Jyväskylän taiteilijaseuraan.[11] Vuonna 1947 hän oli perustamassa Lahden Kuvaamataiteilijain Kerhoa, joka 1954 muutettiin Lahden Taiteilijaseuraksi.[12]

Maalaustaiteen ohella Mattila toimi myös graafikkona. Hän on laatinut kansikuvia Kustannusosakeyhtiö Mietteen julkaisemiin teoksiin.[13][14][15][16]

1940-luvun lopulla Mattila kiinnostui Lapin maisemista,[17] mikä vei hänet 1950 kansakoulunopettajaksi Kittilän Tepsaan. Opettaminen vei voiton taiteilijan urasta, ja hän toimi kuvaamataidon opettajana Suolahden, Leppävirran ja Kangasniemen yhteiskouluissa. Opettajantyönsä ohella hän talletti teoksiinsa Keiteleen, Leppävirran ja Puulaveden maisemia. Lahteen Mattila palasi 1961 ja opetti kuolemaansa asti 1966 kuvaamataitoa Lahden yhteiskoulussa[18] ja graafikkona myös somistusta Lahden kauppaoppilaitoksessa.

Mattilan haastattelu ja toimittajan vierailu hänen ateljeessaan on kuvattu artikkelissa Taiteilijaidylliä Möysässä: Käynnillä Ortamo Mattilan ateljeessa.[19]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Arkistotunnus TaiKP 1936-1937:1:07
  2. Arkistotunnus TaiKP 1937-38:2:09
  3. A. M.: Taide ja kirjallisuus: Ortamo Mattilan taidenäyttely. Kajaani, 13.12.1947.
  4. I. J.: Ortamo Mattilan ja Pentti Melasen taidenäyttely. Etelä-Suomen Sanomat 1947, 20.5.1947.
  5. Olli Mustonen sekä E-n.: Lahtelaista taidetta Riihimäellä, Taidenäyttely. Riihimäen Sanomat, 4.12.1948.
  6. E. J. V.: Taidepalsta: Lahden taideyhdistyksen näyttely. Uusi Suomi, 30.4.1949.
  7. D. H.: Ortamo Mattilan näyttely myytiin loppuun. Työn Voima, 25.11.1945.
  8. Lahtelaisten taiteilijoiden sommitelmakilpailu. Etelä-Suomen Sanomat, 20.4.1948.
  9. i. J.: Lahtelaisen taideyhdistyksen kevätnäyttely. Etelä-Suomen Sanomat, 28.4.1949.
  10. Sorvari, Irma: [kirjava.fng.fi (Lahden) Taidehallin avajaisnäyttely: 27.11.-8.12.1949] Suomen kuvataiteen bibliografia.
  11. E.J.Vehmas, Y.A.Jäntti toim.: Suomen taiteen vuosikirja 1946, s. 248. WSOY, WSOY:n kirja ja laakapaino, Porvoo, 1946.
  12. Historia – Lahden Taiteilijaseura www.lahdentaiteilijaseura.fi. Viitattu 10.9.2017.
  13. Guy de Maupassant: Tunnustus. Kustannusosakeyhtiö Miete, 1945.
  14. Arthur Schnitzler: Rakkauden virvatulia. Kustannusosakeyhtiö Miete, Tampere, 1945.
  15. Yrjö Hämäläinen: Kuolema vierailee ensi-illassa. Kustannusosakeyhtiö Miete, Tampere, 1945.
  16. Madame du Barry – Historiallinen elämäkertaromaani. Kustannusosakeyhtiö Miete, Tampere, 1946.
  17. Ortamo Mattila: Neljän tuulen tiellä. Etelä-Suomen Sanomat, 7.8., 10.8.,20.8. ja 26.8.1949. Mediatalo ESA.
  18. Matrikkelitoimikunta: Lahden Yhteiskoulu 1896–1981, s. 220. Lahden kirjapaino ja sanomalehti Oy, 1981.
  19. Violet: Taiteilijaidylliä Möysässä. Käynnillä Ortamo Mattilan ateljeessa. Etelä-Suomen Sanomat, 11.6.1949.