Olof Wibelius

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Olof Wibelius (oik.) kohtaa kreivi Friedrich Wilhelm von Buxhoevdenin. Albert Edelfeltin maalaus vuodelta 1899.

Olof Wibelius (vuodesta 1808 aateloituna af Wibeli; 10. helmikuuta 1752 Södertälje1. heinäkuuta 1823 Karlstad) oli ruotsalainen virkamies, joka toimi Savon ja Karjalan läänin maaherrana vuosina 1803–1808. Suomen sodan aikana hän kieltäytyi noudattamasta laittomina pitämiään venäläisten ylipäällikön, kenraali von Buxhoevdenin määräyksiä. Wibelius tunnetaan parhaiten J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden runosta Maaherra, jossa hänet on kuvattu rohkeana siviilinä.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wibeliuksen vanhemmat olivat Södertäljen kirkkoherra Nils Wibelius ja Ulrika Lindqvist. Hän kävi Strängnäsin lukiota ja pääsi ylioppilaaksi Uppsalassa 1774. Wibelius suoritti tuomarintutkinnon 1776 ja hän sai varatuomarin arvon 1780.

Wibelius toimi Uppsalan lääninkanslian kirjurina 1774–1777, Turun hovioikeuden ylimääräisenä kanslistina ja varanotaarina 1777–1783 sekä Turun ja Porin läänin lääninsihteerinä 1783–1794. Hän oli Karjalan laamannikunnan laamannina 1794–1803, toimi samalla Turun ja Porin läänin virkaatekevänä maaherrana 1801–1802 ja oli sen jälkeen Savon ja Karjalan läänin maaherrana Kuopiossa vuodesta 1803. Wibelius oli mukana perustamassa Suomen Talousseuraa ja toimi seuran ensimmäisenä sihteerinä 1797–1800. Wibelius oli myös koskenperkausjohtokunnan jäsenenä vuodesta 1799 alkaen. Wibeliusta pidettiin tarmokkaana ja aikaansaavana virkamiehenä mutta hänen huonoina puolinaan nähtiin itsevaltaisuus sekä pykälien ja muotoseikkojen ylenmääräinen korostaminen.

Suomen sodan aikainen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen sodan aikana Wibelius jäi virkapaikalleen kun venäläiset miehittivät Kuopion 15. maaliskuuta 1808 ja hän kehotti lääninsä asukkaita pidättymään aseellisesta vastarinnasta. Kun venäläisten joukkojen ylipäällikkö Friedrich Wilhelm von Buxhoevden antoi maaherroille käskyn takavarikoida niiden upseerien virkatalot jotka vielä taistelivat Ruotsin armeijan riveissä Wibelius lähetti 14. huhtikuuta 1808 von Buxhoevdenille kirjeen jossa hän piti määräystä lainvastaisena ja vetosi von Buxhoevdeniin sen perumiseksi. Tästä tapauksesta J. L. Runeberg sai aiheen Maaherra-runoonsa. Pian tämän jälkeen Johan August Sandelsin ruotsalaiset joukot kuitenkin valtasivat Kuopion takaisin toukokuun puolivälissä. Sandelsin joukoissa taisteli myös vapaaehtoisia talonpoikia ja tämän vuoksi Venäjän sotaministeri A. A. Araktšejev väitti Wibeliuksen nostattaneen kansaa kapinaan läänissään ja käski tuomaan hänet vangittuna Pietariin. Wibelius poistuikin tämän vuoksi Kuopiosta Sandelsin joukkojen mukana pohjoiseen ja hänen mukanaan lähti suuri osa lääninhallituksen virkamiehistä.

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen sodan jälkeen Wibelius siirtyi Ruotsiin jossa hän sai kuninkaalta eläkkeen ja toimi vielä Värmlannin läänin maaherrana 1809–1813. Hänestä tuli Ruotsin tiedeakatemian jäsen 1812.

Albert Edelfelt maalasi Wibeliuksen ja venäläisen kenraalin tapaamisesta kuuluisan taulun, jonka jäljennös on sittemmin ollut hyvin suosittu: erityisesti tuomarin tehtävässä toimivat juristit ovat mielellään ripustaneet sellaisen virkahuoneensa seinälle.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Ernst Gustaf von Willebrand
Turun ja Porin läänin maaherra
1801–1802 (vt.)
Seuraaja:
Knut von Troil
Edeltäjä:
Eric Johan von Fieandt
Savon ja Karjalan läänin maaherra
1803–1808
Seuraaja:
Simon Vilhelm Carpelan