Oleksandr Šumskyi
Oleksandr Šumskyi (2. joulukuuta 1890 Žytomyrin kihlakunta, Volynian kuvernementti – 18. syyskuuta 1946 matkalla Saratovista Venäjältä Kiovaan) oli ukrainalainen vallankumouksellinen ja kansallinen kommunistijohtaja.[1]
Puolueaktiivina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Šumskyi liittyi Ukrainan sosialidemokraattiseen liittoon (Spilka) 1908. Vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen hän työskenteli Kiovan kuvernementin semstvo-hallinnossa, ja hänestä tuli Ukrainan sosialistisen vallankumouspuolueen (UPSR) johtohahmo, ja hän edusti puoluetta keskusradassa UPSR:n ryhmä, jossa hän osallistui radan hajottamiseksi tammikuussa 1918 muodostettuun salaliittoon. Neljännessä UPSR:n kongressissa toukokuussa 1918 hän johti borotbistien vasemmistoryhmää, ja syksyllä hän oli borotbistien vallankumouskomitean jäsen, kun ryhmä osallistui kansannousuun hetmanihallintoa vastaan. Yhdessä venäläisten bolsevikkien kanssa hän organisoi tammikuussa 1919 kapinan vasemman rannan Ukrainassa Ukrainan kansantasavallan direktoraattia vastaan. Ukrainan toisen neuvostomiehityksen aikana borotbistit tekivät sopimuksen Ukrainan kommunistisen puolueen CP(B)U:n kanssa, ja Šumskyi nimitettiin koulutuskomissaariksi Christian Rakovskin neuvosto-Ukrainan hallitukseen.[1]
Šumskyi ryhtyi toimiin venäläistämistä vastaan ja edisti ukrainalaisen kulttuurin elpymistä. Maaliskuussa 1920 Šumskyi yhdisti borotbistit CP(B)U:hun, ja huhtikuussa hänet nimitettiin CP(B)U:n keskuskomitean politbyroohon ja järjestelytoimikuntaan sekä Kominternin toimeenpanevaan komiteaan. Samana vuonna hänestä tuli Ukrainan sisäasiain komissaari ja Pultavan kuvernementin toimeenpanevan komitean puheenjohtaja. Osallistuttuaan Riian rauhanneuvotteluihin hän toimi ensimmäisenä ja ainoana neuvosto-Ukrainan Puolan-suurlähettiläänä.[1]
Šumskyi palasi Puolasta Ukrainaan helmikuussa 1923, ja hän toimi sen jälkeen kuukausilehti Tšervonyi sljah’in päätoimittajana marraskuuhun 1926 ja johti CP(B)U:n agitointi- ja propagandaosastoa touko–syyskuun 1924. Hän nousi Volodymyr Zatonskyin tilalle Ukrainan koulutuskomissaariksi (syyskuu 1924 – helmikuu 1927) ja toimi aktiivisesti yhteiskunnallisen ja kulttuurisen ukrainalaistamisen hyväksi. Hän vastusti vuonna 1925 Josif Stalinia CP(B)U:n uuden pääsihteerin Lazar Kaganovitšin nimittämisasiassa ja vaati, että tämän tilalle tulisi nimittää ukrainalainen Vlas Tšubar. Šumskyi vaati tehokkaampaa ukrainalaistamista ja ukrainalaisten nimittämistä CP(B)U:n ja ammattiliittojen johtotehtäviin Ukrainan työväenluokan venäläistämisen torjumiseksi.[1]
Syrjäyttäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Erimielisyydet Kaganovitšin kanssa 1925–1926 synnyttivät CP(B)U:n sisällä kansallisen kommunistisen oppositiosuuntauksen, josta käytetään nimitystä šumskyismi. Šumskyin ajatuksia heijasteli kirjoituksissaan Mykola H'vylovyi, jota Šumskyi ei suostunut tuomitsemaan CP(B)U:n politbyroon kokouksessa. Šumskyin linja sai tukea Länsi-Ukrainan kommunistisen puolueen (KPZU) keskuskomitealta, kunnes Moskova Kominternin kautta onnistui hajottamaan keskuskomitean.[1]
Šumskyi vapautettiin helmikuussa 1927 kaikista tehtävistään Ukrainassa ja siirrettiin Moskovaan. Hänen tilalleen tuli Mykola Skrypnyk. Puolue leimasi sen jälkeen šumskyismin "kansallismielisyydeksi". Šumskyi sai nimityksen Leningradin kansantalouden ja polyteknillisen instituutin johtajaksi syyskuussa 1927 ja eräisiin poliittisiin tehtäviin.[1]
Šumskyi pidätettiin toukokuussa 1927, ja häntä syytettiin puolueenvastaisen vastavallankumouksellisen nationalistisen taistelun johtamisesta ja aseellisen kapinan valmistelusta Ukrainassa. GPU:n tribunaali langetti hänelle kymmenen vuoden mittaisen tuomion Solovetskin saarille. Hän aloitti kamppailun vapautuakseen ja sai 1935 asiansa uuteen käsittelyyn. Vaikka häntä ei puhdistettu, tuomio muutettiin karkotukseksi Krasnojarskiin. Hänet pidätettiin toistamiseen 15. lokakuuta 1937, ja hän sai tekaistun syytteen vastavallankumouksellisesta toiminnasta. Šumskyi suoritti tuomiota Krasnojarskin vankilan sairaalassa marraskuuhun 1939, jolloin uudet syytteet peruttiin, mutta karkotus jäi voimaan vuoteen 1943 asti. Hänen vaimonsa Jevdokia (Honyšarenko) pidätettiin 18. lokakuuta 1937, ja NKVD:n tribunaali tuomitsi hänet kuolemaan 8. joulukuuta. Hänet teloitettiin heti.[1]
Šumskyi suoritti karkotuksen loppuun Krasnojarskissa, mutta hän ei voinut poistua kaupungista huonon terveytensä vuoksi. Hän järjesti heinäkuussa 1946 siirron Saratoviin. Siellä hän tuhosi käsikirjoituksensa Malorosyn, jota hän oli valmistellut vuosia, ja yritti tehdä itsemurhan. Šumskyi päätti lopulta lähteä Ukrainaan, ja 18. syyskuuta 1946 hän nousi Saratovissa junaan. Hän "kuoli yllättäen" matkalla, kertoman mukaan Tambovin alueella Kirsanovissa. Entinen neuvostoaikainen "erikoisoperaatioiden" johtaja Pavel Sudoplatov väittää, että Šumskyi tapettiin Stalinin ja Kaganovitšin käskystä.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Oleksandr Šumskyi Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||
