Nikolai Marr

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nikolai Marr

Nikolai Jakovlevitš Marr (ven. Никола́й Я́ковлевич Марр, georg. ნიკოლოზ (ნიკო) იაკობის ძე მარი, Nikolos (Niko) Iakobis dse Mari; 6. tammikuuta 1865 (J: 25. joulukuuta 1864) Kutaisi20. joulukuuta 1934 Leningrad) oli filologi, arkeologi ja kielitieteilijä. Hänet tunnetaan Neuvostoliiton kielitiedettä 1930–1940-luvuilla hallinneen marrismin (”jafetidologia” tai ”uusi oppi kielestä”) kehittäjänä.

Nikolai Marrin isä oli Kutaisin kasvitieteellisen puutarhan perustaja, skotlantilainen James Marr, joka yli 80-vuotiaana meni uudestaan naimisiin nuoren georgialaisnaisen kanssa. Nikolai vietti lapsuutensa Georgiassa ja kiinnostui vieraista kielistä opiskellessaan Kutaisin lukiossa. Vuonna 1888 hän valmistui Pietarin yliopiston itämaisesta tiedekunnasta, vuodesta 1891 lähtien työskenteli siellä lehtorina, vuodesta 1902 professorina ja vuodesta 1911 tiedekunnan dekaanina. Vuonna 1912 Marrista tuli Venäjän tiedeakatemian akateemikko. Vuosina 1918–1934 hän toimi Aineellisen kulttuurin historian akatemian johtajana, vuosina 1921–1934 perustamansa tiedeakatemian Jaafettisen instituutin (vuodesta 1931 Kielen ja ajattelun instituutti) johtajana, vuosina 1926–1930 nykyisen Venäjän kansalliskirjaston johtajana ja vuosina 1930–1934 Neuvostoliiton tiedeakatemian varapresidenttinä.[1]

Uransa alkuvaiheessa Marr toimi armenian ja georgian kielten kirjallisten muistomerkkien tutkijana. Hän tutki menestyksekkäästi myös muita kaukasialaisia kieliä sekä Kaukasian kansojen historiaa, arkeologiaa ja kansatiedettä. Kartvelilaisia kieliä tutkiessaan Marr kehitti tieteellisesti perusteettoman hypoteesin kaukasialaisten, seemiläisten, baskin ja monien Välimeren alueen muinaisten kielten sukulaisuudesta (ns. jaafettilaiset kielet). Samalla hän hylkäsi vertailevan indoeurooppalaisen kielentutkimuksen metodit ja julisti kaiken perinteisen kielitieteen vanhentuneeksi ja marksismin vastaiseksi.[2]

Marrin vuonna 1923 esittämä ”uusi oppi kielestä” oli ristiriitainen ja muuttui jatkuvasti. Sen tärkeimpiä periaatteita olivat: 1) Kantakieliin perustuvan kielisukulaisuuden hylkääminen. Kielet risteytyvät keskenään ja kehittyvät kohti tulevaisuuden kommunistisen yhteiskunnan yhteistä kieltä; 2) ”Stadiaaliteoria”: kaikki kielet käyvät läpi samat kehitysvaiheet yhteiskunnan taloudellisessa kehityksessä tapahtuvien muutosten vaikutuksesta; 3) ”Kielellinen paleontologia”: jokaisesta kielestä voidaan löytää aikaisempien kehitysvaiheiden jäänteitä, jotka pohjimmiltaan perustuvat neljään alkuperäiseen elementtiin sal, ber, jon ja roš.[1]

1920-luvun lopulla Marrin oppi julistettiin Neuvostoliitossa ainoaksi oikeaksi ja marksilaiseksi kielitieteen muodoksi. Sen pohjalta muodostunut ideologinen ja hallinnollinen rakennelma vaikeutti monien lingvistien toimintaa ja teki historiallis-kielitieteellisen tutkimuksen käytännössä mahdottomaksi.[1] Marrin kuoleman jälkeen hänen oppilaansa palasivat akateemikko Ivan Meštšaninovin johdolla perinteisempiin tutkimusmenetelmiin, mutta marrismi säilyi kielitieteen virallisena ideologiana. Vuosien 1948–1950 kosmopolitismin vastaisen kampanjan aikana se johti uusiin kielitieteilijöiden vainoihin.[3]

Marrismi hylättiin Stalinin johdolla Pravdassa vuonna 1950 käydyssä ”kielitieteellisessä keskustelussa”.[3] Sen jälkeen neuvostoliittolaisessa kielitieteessä palattiin klassisen vertailevan kielentutkimuksen metodeihin. Nykyään tieteellistä merkitystä on lähinnä Marrin varhaisilla filologisilla ja arkeologisilla tutkimuksilla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Entsiklopedija Krugosvet: Marr, Nikolai Jakovlevitš Viitattu 26.5.2009. (venäjäksi)
  2. Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija: Marr, Nikolai Jakovlevitš Viitattu 26.5.2009. (venäjäksi)
  3. a b Entsiklopedija Krugosvet: Marrizm Viitattu 26.5.2009. (venäjäksi)

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Izbrannyje raboty, tt. 1–5. Leningrad, 1933–1937

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alpatov, V.M. Istorija odnogo mifa: Marr i marrizm. 2-e izd., dop. Moskva: URSS, 2004.
  • Thomas, Lawrence L. The linguistic theories of N. Ja. Marr. Berkeley: Univ. of California press, 1957.