Nikolai Aleksandrovitš
| Nikolai Aleksandrovitš | |
|---|---|
| tsesarevitš ja Venäjän suuriruhtinas | |
 Ivan Tjurinin Helsingin yliopistolle maalaama postuumi muotokuva suuriruhtinas Nikolai Aleksandrovitšistä vuodelta 1878. | |
| Syntynyt |
20. syyskuuta 1843 juliaaninen kalenteri: 8. syyskuuta 1843 Tsarskoje Selo, Venäjä |
| Kuollut |
24. huhtikuuta 1865 (21 vuotta) juliaaninen kalenteri: 12. huhtikuuta 1865 Nizza, Ranska |
| Suku | Romanov |
| Isä | Aleksanteri II |
| Äiti | Maria Aleksandrovna |
Nikolai Aleksandrovitš (ven. Николай Александрович; 20. syyskuuta (J: 8. syyskuuta) 1843 Tsarskoje Selo – 24. huhtikuuta (J: 12. huhtikuuta) 1865 Nizza, Ranska)[1][2] oli venäläinen suuriruhtinas, keisari Aleksanteri II:n vanhin poika ja Venäjän keisarikunnan perintöruhtinas vuodesta 1855 aina ennenaikaiseen kuolemaansa saakka. Hänen kuoltuaan kruununperijäksi tuli hänen nuorempi veljensä Aleksandr Aleksandrovitš, josta myöhemmin tuli keisari Aleksanteri III.
Nikolai Aleksandrovitš oli vanhin keisari Aleksanteri II:n ja tämän ensimmäinen puolison, keisarinna Maria Aleksandrovnan kuudesta pojasta. Häntä kasvatettiin tulevaksi hallitsijaksi huolellisella koulutuksella ja matkoilla valtakunnan eri osiin.[3] Hänen opettajinaan toimivat muun muassa Jakov Grot, Konstantin Pobedonostsev, Sergei Solovjov, Boris Tšitšerin ja Nikolai Bunge.[2] Isänsä noustua valtaistuimelle vuonna 1855 Nikolai Aleksandrovitš nimitettiin 12-vuotiaana tämän tilalle Helsingin yliopiston kansleriksi, missä tehtävässä hän nimellisesti oli kuolemaansa asti, tosin käytännössä virkaa hoiti entiseen tapaan Suomen ministerivaltiosihteeri Alexander Armfelt.[1][4] Nikolai Aleksandrovitš nimettiin myös kasakkajoukkojen atamaaniksi.[2] Suomessa hän kävi ainoan kerran kesällä 1858 ollessaan 14-vuotias.[1]
Nikolai Aleksandrovitš kärsi 18-vuotiaasta alkaen kivuliaasta ja riuduttavasta sairaudesta, jota lääkärit eivät tunnistaneet. Hänet lähetettiin marraskuussa 1863 tervehtymään Välimeren ilmastoon Ranskan Nizzaan, jossa sairaus lopulta tunnistettiin tuberkuloosiksi.[3] Nikolai Aleksandrovitš kihlattiin lokakuussa 1864 Tanskan prinsessa Dagmarin kanssa, mutta he eivät ehtineet solmia avioliittoa.[1][2] Koko keisariperhe saapui Nizzaan suuriruhtinaan kuolinvuoteelle 22. huhtikuuta 1865.[3] Hän kuoli kaksi päivää myöhemmin vain 21-vuotiaana tuberkuloosin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen.[1][2] Nikolain morsian prinsessa Dagmar nai hänen veljensä Aleksandr Aleksandrovitšin, josta tuli uusi perintöruhtinas.[3]
Nikolai Aleksandrovitš haudattiin Pietari-Paavalin linnoitukseen Pietariin. Nizzaan rakennettiin hänelle omistettu ortodoksinen rukoushuone, ja sen viereen myöhemmin suurempi kirkko.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Kristiina Kalleinen ja Matti Klinge: Nikolai Aleksandrovitsh (1843 - 1865) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ a b c d e Николай Александрович Entsiklopeditšeski slovar Brokgauza i Jefrona (1897).
- ↑ a b c d Oiva Turpeinen. Vapauttajasta sortajaksi – Aleksanteri II:n, Aleksanteri III:n ja Nikolai II:n aika, s. 40. Tammi, Helsinki 2004.
- ↑ Matti Klinge et al: Helsingin yliopisto 1640–1990: Helsingin yliopisto 1917–1990, s. 705. Otava, Helsinki 1990.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nikolai Aleksandrovitš Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||
