Nikolai Aleksandrovitš

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Aleksanteri II:n pojasta. Myös keisari Nikolai II tunnettiin ennen valtaannousuaan nimellä Nikolai Aleksandrovitš.
Suuriruhtinas Nikolai Aleksandrovitš, Ivan Tjurinin Helsingin yliopistolle maalaama postuumi muotokuva vuodelta 1878.

Nikolai Aleksandrovitš (ven. Николай Александрович; 20. syyskuuta (J: 8. syyskuuta) 184324. huhtikuuta (J: 12. huhtikuuta) 1865 Nizza, Ranska)[1] oli venäläinen suuriruhtinas, keisari Aleksanteri II:n vanhin poika ja Venäjän keisarikunnan perintöruhtinas vuodesta 1855 aina ennenaikaiseen kuolemaansa saakka. Hänen kuoltuaan kruununperijäksi tuli hänen nuorempi veljensä Aleksandr Aleksandrovitš, josta myöhemmin tuli keisari Aleksanteri III.

Nikolai Aleksandrovitš oli vanhin keisari Aleksanteri II:n ja tämän ensimmäinen puolison, keisarinna Maria Aleksandrovnan kuudesta pojasta. Häntä kasvatettiin tulevaksi hallitsijaksi huolellisella koulutuksella ja matkoilla valtakunnan eri osiin.[2] Hänen opettajinaan toimivat muun muassa Jakov Grot, Konstantin Pobedonostsev, Sergei Solovjov, Boris Tšitšerin ja Nikolai Bunge.[1] Isänsä noustua valtaistuimelle vuonna 1855 Nikolai Aleksandrovitš nimitettiin 12-vuotiaana tämän tilalle Helsingin yliopiston kansleriksi, missä tehtävässä hän nimellisesti oli kuolemaansa asti.[3] Hänet nimettiin myös kasakkajoukkojen atamaaniksi.[1]

Nikolai Aleksandrovitš kärsi 18-vuotiaasta alkaen kivuliaasta ja riuduttavasta sairaudesta, jota lääkärit eivät tunnistaneet. Hänet lähetettiin marraskuussa 1863 tervehtymään Välimeren ilmastoon Ranskan Nizzaan, jossa sairaus lopulta tunnistettiin tuberkuloosiksi.[2] Nikolai Aleksandrovitš kihlattiin lokakuussa 1864 Tanskan prinsessa Dagmarin kanssa, mutta he eivät ehtineet solmia avioliittoa.[1] Koko keisariperhe saapui Nizzaan suuriruhtinaan kuolinvuoteelle 22. huhtikuuta 1865.[2] Hän kuoli kaksi päivää myöhemmin vain 21-vuotiaana.[1] Nikolain morsian, prinsessa Dagmar nai hänen veljensä Aleksandr Aleksandrovitšin, josta tuli uusi perintöruhtinas.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Николай Александрович Entsiklopeditšeski slovar Brokgauza i Jefrona (1897).
  2. a b c d Oiva Turpeinen. Vapauttajasta sortajaksi – Aleksanteri II:n, Aleksanteri III:n ja Nikolai II:n aika, s. 40. Tammi, Helsinki 2004.
  3. Matti Klinge et al: Helsingin yliopisto 1640–1990: Helsingin yliopisto 1917–1990, s. 705. Otava, Helsinki 1990.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]