Niels Hintermann

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Niels Hintermann (s. 5. toukokuuta 1995) on sveitsiläinen alppihiihtäjä, joka edustaa Hausen am Albis -seuraa. Hän on voittanut kolme maailmancupin osakilpailua, joista ensimmäisen alppiyhdistetyssä ja seuraavat kaksi syöksylaskussa.[1]

Nuorten MM-kilpailuissa 2015 Hintermann saavutti pronssia syöksylaskussa. Hän kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran Lake Louisen syöksylaskussa marraskuussa 2015. Maailmancupin pisteille hän pääsi ensimmäisen kerran Val Gardenan syöksylaskussa joulukuussa 2015 oltuaan 29:s. Ensimmäisen palkintosijansa ja voittonsa hän saavutti vaihtelevissa oloissa käydyssä Wengenin alppiyhdistetyssä tammikuussa 2017. Sitä ennen hän oli ollut parhaimmillaan 21:s Chamonix'n syöksylaskussa helmikuussa 2016. Hän sijoittui kauden 2016–2017 alppiyhdistetyn maailmancupissa toiseksi. Kaudella 2021-2022 Hintermann sijoittui Val Gardenan ja Bormion syöksylaskuissa kolmanneksi. Kvitfjellin syöksylaskuissa hän otti voiton ja kolmannen sijan. Kaudella 2022–2023 hän sijoittui Kitzbüehelin ensimmäisessä syöksylaskussa kolmanneksi. Kaudella 2023–2024 hän voitti Kvittfjellin syöksylaskun.[1]

Hintermann kilpaili aikuisten arvokilpailuissa ensimmäisen kerran Åren MM-kilpailuissa 2019 ja sijoittui syöksylaskussa 21:nneksi sekä alppiyhdistetyssä 23:nneksi. Cortina d’Ampezzon MM-kilpailuissa 2021 hänen syöksylaskunsa päättyi keskeytykseen. Pekingin olympialaisissa 2022 hän sijoittui syöksylaskussa 16:nneksi ja Courchevelin / Méribelin MM-kilpailuissa 2023 12:nneksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Niels Hintermann Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.