Nevis

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nevis
Nevisin itärantaa
Nevisin itärantaa

LocationNevis.PNG

Maantiede
Sijainti 17°09′N, 62°35′W
Saariryhmä Pienet Antillit, Leewardsaaret
Merialue Atlantti
Vesialue Karibianmeri
Pinta-ala 93 km²
Korkein kohta Nevis Peak, 985 m
Valtio
Valtio Saint Kitts ja Nevis
Alue Nevis
Kunta 5 kuntaa
Väestö
Väkiluku 12 106
Suurin kaupunki Charlestown

Nevis [ˈniːvɪs] on Pieniin Antilleihin kuuluva saari Karibianmerellä. Se muodostaa yhdessä Saint Kittsin kanssa Saint Kitts ja Nevisin liittovaltion. Saari sijaitsee 350 kilometriä Puerto Ricosta kaakkoon ja 80 kilometriä Antiguasta länteen.

Nevisin lippu

Nevisillä oli ihmisasutusta Kristoffer Kolumbuksen saavuttua sinne vuonna 1493. Karibit kutsuivat saarta nimellä Oualie ja britit nimellä Dulcina. Saaren nykyinen nimi tulee espanjankielisestä alkuperäisnimestä (Nuestra Señora de las Nieves), jonka Kolumbus antoi sille löydettyään sen ja todettuaan saaren pilvien verhoamien vuorenhuippujen muistuttavan Espanjan lumihuippuisia vuoria (esp. nieves = lumet).[1]

Nevis itsenäistyi yhdessä Saint Kittsin kanssa vuonna 1983. Ehdotus irtautua Saint Kittsistä ei mennyt läpi vuonna 1998.lähde?

Nevisin pinta-ala on 93 km² ja väkiluku 12 106 (2006).lähde? Sen pääkaupunki on Charlestown. Lukutaitoisuus on 98 %. Ainoa virallinen kieli on englanti. Suurin osa saaren asukkaista on afrikkalaisperäistä.

Nevisin pohjoiskärjessä lähellä Newcastlen kylää sijaitsee Vance W. Amoryn kansainvälinen lentoasema.[1]

Matkailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nevisin saaren vanhoille sokeriplantaaseille perustetut siirtomaatyyliset hotellit ovat pitkään olleet vauraiden brittiläisten suosiossa, ja uudemmat loistohotellit ovat tuoneet saarelle paljon amerikkalaisia golfturisteja. Saaren parhaat hiekkarannat ovat länsirannalla, kun taas Atlantin puoleiset rannat ovat kivikkoisempia.[1]

Kunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nevis jakautuu viiteen hallinnolliseen alueeseen, kuntaan:

Gingerland on nimensä mukaisesti tunnettu inkiväärin, muskotin ja kanelin kasvatuksesta sekä erikoisesta kahdeksankulmion muotoisesta metodistikirkostaan vuodelta 1830.[1]

Tunnettuja Nevisillä syntyneitä tai vaikuttaneita henkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Cameron, Sarah: ”St Kitts and Nevis”, Caribbean Islands, 17th edition, s. 620. Footprint, 2007. ISBN 978 1 904777 97 7.  (englanniksi)
Tämä saariin tai saaristoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.