Monster (manga)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Monster
モンスター
('Monster')
Genre trilleri
Manga
Tekijä Naoki Urasawa
Julkaisija Japanin lippu Shogakukan
Sarjajulkaisulehti Japanin lippu Big Comic Original
Ensimmäinen painatus joulukuu 1994 – joulukuu 2001
Kirjojen lukumäärä 18
TV-anime
Ohjaaja Masayuki Kojima
Studio Madhouse
Lisensoijat Yhdysvaltain lippu Kanadan lippu Viz Media
Lähetyskanavat Japanin lippu Nippon Television
Yhdysvaltain lippu Syfy
Yhdysvaltain lippu FUNimation Channel
Alkuperäinen lähetyskierros 6. huhtikuuta 200427. syyskuuta 2005
Jaksojen määrä 74

Monster (jap. モンスター) on Naoki Urasawan käsikirjoittama ja piirtämä mangasarja. Sarja ilmestyi alun perin kotimaassaan Japanissa Shogakukanin kustantamassa Big Comic Original -lehdessä vuosina 1994–2001. Manga on sittemmin koottu 18 pokkariin. Vuonna 2002 ilmestyi Urasawan kirjoittama täydennystarina nimeltä Another Monster, jossa Monsterin juoni kerrataan sarjan tapahtumia tutkivan itävaltalaisen lehtimiehen näkökulmasta. Viz Median julkaisemat mangapokkarit ilmestyivät Pohjois-Amerikassa vuosina 2006–2008.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Monsterin juoni on monimutkainen ja rikaskudoksinen kokonaisuus, jossa on kymmeniä hahmoja. Tarinan päähenkilö Kenzō Tenma on Länsi-Saksassa työskentelevä japanilainen tohtori, joka 1980-luvulla pelastaa Johan-nimisen pikkupojan varmalta kuolemalta. 1990-luvun puolivälissä Tenmalle paljastuu, että Johanista on kasvanut rikollisnero, joka on vastuussa Saksaa kuohuttavista sarjamurhista. Tenma katuu Johanin hengen säästämistä menneisyydessä, joten hän päättää korjata virheensä jäljittämällä ja tappamalla Johanin. Tenman taival Johanin perässä vie hänet Saksan kaupunkeihin, kuten Heidelbergiin, Berliiniin, Frankfurtiin ja Müncheniin. Osa tapahtumista sijoittuu Tšekkiin, erityisesti Prahaan. Tarinan muihin päähahmoihin kuuluvat muun muassa Johanin kaksossisko, Tenman alkoholistinen ex-kihlattu sekä pakkomielteinen Bundeskriminalamtin etsivä, joka on vakuuttunut Johanin ja Tenman olevan sama sarjamurhaaja.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1: Doctor Tenma
Chapter 1: Herr Doctor Tenma Chapter 5: Murder
Chapter 2: Kill Chapter 6: The BKA Man
Chapter 3: Downfall Chapter 7: Monster
Chapter 4: Brother and Sister Chapter 8: Night of the Execution
2: Surprise Party
Chapter 9: The Girl from Heidelberg Chapter 13: House of Tragedy
Chapter 10: Prince on a White Horse Chapter 14: It's Not Your Fault
Chapter 11: News Article: Missing Child Chapter 15: Pursued
Chapter 12: A Birthday of Terror Chapter 16: The Girl and the Seasoned Soldier
3: Kinderheim 511
Chapter 17: A Past Erased Chapter 21: A Little Experiment
Chapter 18: Lawyer's Rules Chapter 22: Petra and Schumann
Chapter 19: 511 Kinderheim Chapter 23: Petra and Heinz
Chapter 20: Project Chapter 24: Left Behind
4: Ayse's Friend
Chapter 25: The Woman Left Behind Chapter 29 : Wolf's Confession
Chapter 26: Be My Baby Chapter 30: Main Dish
Chapter 27: Professor Geidlitz Chapter 31: Reunion
Chapter 28: Ayse's Friend Chapter 32: Five Sugars
5: After the Carnival
Chapter 33: Monster's Abyss Chapter 38: Gun Barrel Vengeance
Chapter 34: Jurgen's Basement Chapter 39: A Sunny Tomorrow
Chapter 35: After the Carnival Chapter 40: Lunge's Hope
Chapter 36: Journey to Freiham Chapter 41: Lunge's Trap
Chapter 37: Happy Holidays
6: The Secret Woods
Chapter 42: The Confrontation Chapter 47: Tuesday's Boy
Chapter 43: Rock Bottom Chapter 48: Thursday's Boy
Chapter 44: Eva's Confession Chapter 49: The Mystery Remaining
Chapter 45 Of Men and Dining Chapter 50: The Secret Woods
Chapter 46: The Unseen Enemy
7: Richard
Chapter 51: Richard Chapter 56: Execution
Chapter 52: Proof Chapter 57: Decision
Chapter 53: Brought to Light Chapter 58: Reichwein's Days
Chapter 54: Just One Case Chapter 59: In Broad Daylight
Chapter 55: Johan
8: My Nameless Hero
Chapter 60: Can You Prove It? Chapter 65: At the Edge of Darkness
Chapter 61: After the Party Chapter 66: Shine the Light
Chapter 62: Sanctuary Chapter 67: I Am Tenma
Chapter 63: A Child's View Chapter 68: My Nameless Hero
Chapter 64: Mankind's Legacy
9: A Nameless Monster
Chapter 69: A Greater Monster Chapter 74: A Letter From Mother
Chapter 70: The Beast of Chaos Chapter 75: Traces of Heart
Chapter 71: A Nameless Monster Chapter 76: The Hell in His Eyes
Chapter 72: Feast of Ants Chapter 77: The Frogs of Fairyland
Chapter 73: The Demon in My Eyes
10: Picnic
Chapter 78: Grimmer Chapter 83: The Adventures of Magnificent Steiner
Chapter 79: Picnic Chapter 84: Detective Suk
Chapter 80: The Ghost of 511 Chapter 85: The Secret Investigation
Chapter 81: The New Experiment Chapter 86: Something Important
Chapter 82: The Key
11: The Dead Angle
Monster Chronicle Chapter 91: Blind Spot
Chapter 87: Picnic Chapter 92: Memories of the Magnificent Steiner
Chapter 88: The Monster's Afterimage Chapter 93: Memories of Hot Cocoa
Chapter 89: Playback Chapter 94: The Door to Nightmares
Chapter 90: Contact Chapter 95: The Scariest Thing
12: The Rose Mansion
Monster Chronicle Chapter 100: The Rose Mansion
Chapter 96: A Long Vacation Chapter 101: The Unopened Door
Chapter 97: Detective Boys Chapter 102: A Long Farewell
Chapter 98: The Cruelest Thing Chapter 103: Find Helenka
Chapter 99: The Border City Chapter 104: The People Left Behind
13: Escape
Monster Chronicle Chapter 109: Determination
Chapter 105: Monster's Love Letter Chapter 110: The Dirty Sandwiche
Chapter 106: The Prison Escapee Chapter 111: Helene and Gustav
Chapter 107: The Lawyer Chapter 112: The Escape
Chapter 108: The Witness Chapter 113: Room 402
14: That Night
Monster Chronicle Chapter 118: That Night
Chapter 114: Son of a Spy Chapter 119: What Johan Saw
Chapter 115: The Never-ending Journey Chapter 120: Good Memories
Chapter 116: The Puppet Master Chapter 121: I Hate This Job
Chapter 117: The Children of the Recital Chapter 122: The Worst Necktie
15: The Door to Memory
Monster Chronicle Chapter 127: A Sad Reunion
Chapter 123: The Party Is Over Chapter 128: Nina's Memory
Chapter 124: The Man Who Saw the Devil Chapter 129: Memories of the Recital
Chapter 125: The Devil's Friend Chapter 130: The Door to Memories
Chapter 126: The Man Who Knew Too Much Chapter 131: A Pleasant Dinner Table
16: Welcome Home
Monster Chronicle Chapter 137: Footsteps of Terror
Chapter 132: Over the Rooftops Chapter 138: Johan's Footprints
Chapter 133: A Friend's Answer Chapter 139: The Massacre
Chapter 134: Taxi Driver Chapter 140: Mother and Father
Chapter 135: Unrelated Murders Chapter 141: Welcome Home
Chapter 136: The Baby's Depression
17: I'm Home
Monster Chronicle Chapter 147: The Town of Suspicion and Fear
Chapter 142: I'm Back Chapter 148: The Perfect Suicide
Chapter 143: The Place to Be Chapter 149: The Peaceful House
Chapter 144: Ruhenheim Chapter 150: The Town Massacre
Chapter 145: A Quiet Gunshot Chapter 151: Memories Not to Be Forgotten
Chapter 146: The Vampire's House
18: The Scenery of the Doomsday
Monster Chronicle Chapter 157: Pictures That Can't Be Drawn
Chapter 152: A Fabrication Chapter 158: Don't Cry
Chapter 153: The End of the Vacation Chapter 159: Scenery for a Doomsday
Chapter 154: Grimmer's Cry Chapter 160: Those with Their Lives
Chapter 155: The Wrath of the Magnificent Steiner Chapter 161: Tomorrow Will Come
Chapter 156: A Nameless Man Chapter 162: The Real Monster
Another Monster
Preface
Introduction
Part One (1986–1997) Part Two (1997–1998)
Chapter 1: The Beginning (April 2001; Vienna) Chapter 19: Fritz Verdeman (August 2001; Düsseldorf)
Chapter 2: Kenzo Tenma (May 2001; Yokohama, Tokyo, London) Chapter 20: Martin (September 2001; Frankfurt)
Chapter 3: Eva Heinemann (May 2001; Düsseldorf) Chapter 21: Peter Capek (September 2001; Frankfurt)
Chapter 4: Heinrich Runge (May 2001; Brussels) Chapter 22: Grimmer's Notebook (October 2001; Berlin)
Chapter 5: Kinderheim 511 (May 2001; Berlin) Chapter 23: Herman Fuer (November 2001; Vienna)
Chapter 6: Multiple Personalities (June 2001; Frankfurt) Chapter 24: Collapse (November 2001; Düsseldorf)
Chapter 7: Rudi Gillen (June 2001; Paris) Chapter 25: Ruhenheim (November 2001; Ruhenheim)
Chapter 8: Underground Banks (June 2001; Füssen) Chapter 26: Nina Forter, a.k.a. Anna Liebert (November 2001; Vienna)
Chapter 9: Karl Schuwald (June 2001; Munich) Chapter 27: "The Magnificent Steiner" (November 2001; Valletta)
Chapter 10: Lotte Frank (June 2001; Munich) Chapter 28: Anna Part II (December 2001; Brno)
Chapter 11: Julius Reichwein (June 2001; Munich) Chapter 29: Klaus Poppe (December 2001; Jablonec nad Nisou)
Chapter 12: Czech and Germany (July 2001; Prague) Chapter 30: Franz Bonaparta (December 2001; Jablonec nad Nisou)
Chapter 13: Jan Suk (July 2001; Prague) Final Chapter (December 2001; Jablonec nad Nisou)
Chapter 14: Karel Ranke (July 2001; Prague)
Chapter 15: The Red Rose Mansion (July 2001; Prague)
Chapter 16: Anna (August 2001; Prague)
Chapter 17: Sobotka (August 2001; Prague)
Chapter 18: Jaromir Lipsky (August 2001; Prague)

Anime[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjasta on tuotettu 74-jaksoinen animesovitus, jonka ohjasi Masayuki Kojima, käsikirjoitti Tatsuhiko Urahata ja tuotti Madhouse. Sarjan hahmosuunnittellun piirsi Studio Ghiblin animaattori Kitarō Kōsaka. Anime on uskollinen sovitus Urasawan alkuperäistarinasta. Monissa kohtauksissa sommittelu ja kuvakulmat ovat samat kuin mangan ruuduissa.

Sarja esitettiin alun perin Japanissa Nippon Televisionilla vuosina 2004–2005. 12. lokakuuta 2009 anime teki Yhdysvaltain ensi-iltansa kaapelikanava Syfyllä. Viz Media teki animen esityssopimuksen Yhdysvalloissa myös FUNimationin kanssa. FUNimation Channelin ensimmäinen jakso lähetettiin 3. huhtikuuta 2010. Yhdysvalloissa esitetttyjen jaksojen englanninkielisen dubbauksen ohjasi Patrick Seitz ja tuotti Salami Studios.

Jaksot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Englanninkielinen nimi Japaninkielinen nimi Ensiesitys Japanissa Ensiesitys Yhdysvalloissa
01 "Herr Doktor Tenma" "Heru Dōkuta Tenma" (ヘルDr. テンマ) 6. huhtikuuta 2004 12. lokakuuta 2009
Vuosi 1986. Japanilainen tohtori Kenzō Tenma (Hidenobu Kiuchi/Liam O'Brien) on Länsi-Saksassa asuva lääkäri, joka työskentelee neurokirurgian osaston johtajana sairaalassa Düsseldorfissa. Sairaalan johtajan Heinemannin (Masaru Ikeda/Steve Kramer) tytär Eva (Mami Koyama/Tara Platt) on kihloissa Tenman kanssa. Eräänä päivänä Tenma leikkaa oopperalaulajan, mutta turkkilaisen rakennustyöläisen vaimo syyttää häntä aviomiehensä tappamisesta. Rakennustyöläinen oli kuollut hoidon puutteessa, vaikka saapui leikattavaksi ennen oopperalaulajaa. Tenma käsittää johtaja Heinemannin päästävän ensin hoitoon rikkaat potilaat. Hän alkaa uskoa kaikkien ihmishenkien olevan tasa-arvoisia. Itä-Saksasta länteen loikannut kauppaneuvos Michael Liebert ja hänen vaimonsa murhataan keskellä yötä. Liebertien lapset Johan ja Anna viedään sairaalaan. Johania on ammuttu päähän ja Anna on katatonisessa tilassa. Tenma aikoo leikkaavansa Johanin, mutta sairaalaan tuodaan myös sairauskohtauksen saanut Düsseldorfin pormestari. Tenma päättää pelastavansa ensimmäiseksi Johanin hengen.
02 "Downfall" "Tenraku" (転落) 13. huhtikuuta 2004 12. lokakuuta 2009
Tenman onnistuu poistaa luodin Johanin päästä, mutta pormestari kuolee toisten kirurgien hoidossa. Johtaja Heinemann tekee Tenmasta syyllisen pormestarin kuolemaan. Tohtorit Oppenheim (Nobuaki Fukuda/Kirk Thornton) ja Boyer (Masahiko Tanaka/Michael McConnohie) toruvat Tenmaa virheestä. Tohtori Boyer ottaa Tenman viran. Eva tukee isänsä päätöstä hylkäämällä Tenman ja purkamalla kihlauksena. Kaiken menettänyt Tenma menee koomassa makaavan Johanin vuoteelle ja tunnustaa toivovansa johtaja Heinemannin kuolevan, mutta hän ei huomaa Johanin teeskentelevän tajutonta. Tarkastaja Egon Weisbach (Ryuji Nakagi/David Lodge) yrittää kuulustella Annaa, joka kärsii muistinmenetyksestä.
03 "A Murder" "Satsujin Jiken" (殺人事件) 20. huhtikuuta 2004 19. lokakuuta 2009
Johtaja Heinemann, tohtori Oppenheim ja tohtori Boyer tapetaan myrkytetyillä karamelleilla. Tenmalle kerrotaan kaksosten kadonneen sairaalasta. Johtaja Heinemannin hautajaisissa Tenma tapaa tarkastaja Heinrich Rungen (Tsutomu Isobe/Richard Epcar) Bundeskriminalamtista. Runge epäilee Tenman murhanneen tohtorit kostoksi vastoinkäymisistään.
04 "Night of the Execution" "Shokei no Yoru" (処刑の夜) 27. huhtikuuta 2004 19. lokakuuta 2009
Vuosi 1995. Tenma on sairaalan johtava kirurgi. Hänen potilaakseen tulee auton alle jäänyt pikkurikollinen Adolf Junkers (Takehiro Murozono/Taliesin Jaffe). Junkersin poliisivartija myrkytetään karamellilla sairaalassa. Junkers pakenee rakennustyömaalle, mutta Tenma juoksee hänen perässään. Tenma ja Junkers kohtaavat aikuisen Johan Liebertin (Nozomu Sasaki/Keith Silverstein), joka teloittaa Junkersin. Johan selittää tappaneensa Lieberit, jotka olivat hänen ja Annan adoptiovanhemmat. Hän myös murhasi Heinemannin, Oppenheimin ja Boyerin kiitollisuudenvelassa Tenmalle. Johan on vastuussa Saksaa kuohuttavissa lapsettomien pariskuntien sarjamurhissa. Johan kertoo viettäneensä lapsuutensa adoptiovanhempiensa kanssa, minkä jälkeen hän värväsi Junkersin ja tämän rikostoverit tappamaan pariskunnat. Johan tappoi myös rikolliset hävittääkseen sarjamurhien johtolangat. Johan paljastaa Tenmalle, että hän oli aikonut kuolla yhdeksän vuotta sitten, mutta Tenma elvytti hänet. Johan poistuu rikospaikalta ja Tenma menee poliisiasemalle. Murhatutkimuksia tehnyt Runge ei kuitenkaan usko Tenman silminnäkijäkertomusta. Tenma katuu Johanin hengen pelastamista ja aikoo korjata virheensä tappamalla hänet.
05 "The Girl of Heidelberg" "Heidelberg no Shōjo" (ハイデルベルクの少女) 4. toukokuuta 2004 26. lokakuuta 2009
Tenma yrittää selvittää Johanin kaksossiskon Annan sijainnin. Hän tapaa Kölnissä sokean vanhuksen, joka tunsi Johanin. Vanhuksen mukaan Johan kertoi hakevansa siskonsa Heidelbergistä, kun he täyttävät 20 vuotta. Anna asuu Fortnerin pariskunnan kanssa nimellä Nina Fortner (Mamiko Noto/Karen Strassman). Hän on menettänyt muistot lapsuudestaan ja opiskelee lakioppia Heidelbergin yliopistolla. Häntä pyydetään sähköpostiviestissä Heidelbergin linnalle.
06 "The Missing" "Shissou Kiji" (失踪記事) 11. toukokuuta 2004 26. lokakuuta 2009
Tenma ja lehtimies Maurer (Yōsuke Akimoto/Kyle Hebert) löytävät Fortnerien asunnon. Pariskunta tunnustaa olevansa Ninan adoptiovanhemmat. He kertovat Ninan olevan Heidelbergin linnassa. Tenma lähtee linnaan ja tapaa Ninan. He taltuttavat puutarhurin, jonka Johan oli värvännyt Ninan kidnappaajaksi. Tenma sitoo puutarhurin kädet solmiolla. Hän kertoo Ninan menneisyydestä, mikä palauttaa Ninan lapsuudenmuistot. Nina muistaa ampuneensa Johanin Liebertin pariskunnan murhan jälkeen.
07 "House of Tragedy" "Sangeki no Kan" (惨劇の館) 18. toukokuuta 2004 2. marraskuuta 2009
Tenma ja Nina palaavat Fortnerien asunnolle, jossa pariskunta ja Maurer on murhattu. Poliisitarkastajat Messner (Katsuhisa Hōki/Dan Woren) ja Müller (Yuji Mikimoto/Mike McFarland) hakevat Tenman ja Ninan. Tenma huomaa poliisien oudon käytöksen: he ovat tahrineet takkinsa verellä ja tulleet Mannheimin poliisiasemalta. Messner mainitsee Tenman nimen, vaikka ei edes kysynyt hänen henkilöllisyyttä. Tenma ja Nina pakenevat Messneriltä ja Mülleriltä, mutta paon päätteeksi he eksyvät toisistaan. Runge tutkii Heidelbergin linnan puutarhurin murhaa ja löytää Tenman solmion.
08 "Pursued" "Owarerumi" (追われる身) 25. toukokuuta 2004 2. marraskuuta 2009
Tenma palaa Düsseldorfiin. Hän torjuu Evan, joka on isänsä kuoleman jälkeen muuttunut alkoholistiksi ja ollut kolmessa avioliitossa. Tenma lopettaa työnteon sairaalassa, mutta hänet julistetaan etsintäkuulutetuksi sarjamurhista.
09 "The Girl and the Seasoned Soldier" "Rouhei to Shōjo" (老兵と少女) 1. kesäkuuta 2004 9. marraskuuta 2009
Tenma menee palkkasotilas Hugo Bernhardtin (Fumito Yamano/Jamieson Price) koulutettavaksi. Bernhardt kertoo Tenmalle tappaneensa myanmarilaisen adoptiotyttärensä äidin. Tenman avulla tytön hymy palaa ensimmäistä kertaa äitinsä kuoleman jälkeen.
10 "A Past Erased" "Kesareta Kako" (消された過去) 8. kesäkuuta 2004 9. marraskuuta 2009
Tenma tutkii Johaniin liittyvää murhatapausta ja tapaa murtovaras Otto Heckelin (Yoshito Yasuhara/Doug Erholtz). He kohtaavat miehen, joka kertoo tehneensä murhan Johanille ja tappaa itsensä. Heckel järjestää Tenmalle terrori-iskuun syyllistyneen rikollisen leikkauksen. Tenma pelastaa rikollisen hengen. Hän kuulee televisiouutisissa potilaansa ja tämän rikostoverin jääneen poliisin pidättämiksi.
11 "511 Kinderheim" "511 Kindāhaimu" (511キンダーハイム) 15. kesäkuuta 2004 16. marraskuuta 2009
Tenma tapaa entisen Itä-Saksan valtion työntekijän Hartmannin (Masaaki Yajima/Joe DiMucci), joka kertoo Johanin tulleen salaisesta orpokodista 511 Kinderheimista. Hartmann syyllistyy adoptiopoikansa Dieterin (Junko Takeuchi/Laura Bailey) pahoinpitelyihin, joten Tenma vie Dieterin turvaan sairaalaan. Tenma tapaa lastenhoitaja Erna Tietzen (Naoko Kouda/Melodee Spevack) toisessa orpokodissa, jossa Nina vietti lapsuutensa. Tietze kertoo Johanin tulleen 511 Kinderheimista Ninan luokse, minkä jälkeen Liebertit adoptoivat kaksoset. Hän paljastaa 511 Kinderheimin olleen Itä-Saksan huippusalainen tutkimusprojekti aivopestä pikkupoika tunteettomiksi tappajiksi.
12 "A Little Experiment" "Sasayaka na Jikken" (ささやかな実験) 15. kesäkuuta 2004 16. marraskuuta 2009
Hartmann hakee Dieterin sairaalasta ja vie hänet 511 Kinderheimin raunioihin. Tenma löytää Hartmannin ja Dieterin. Hartmann selittää 511 Kinderheimin tuhoutuneen Johanin saatua työntekijät ja lapset tappamaan toinen toisensa verilöylyssä. Hartmannin mukaan Johanin motiivina on olla viimeinen eloonjäänyt tappamalla muut ihmiset. Tenma syyttää 511 Kinderheimin aivopesuohjelman vääristäneen Johanin mielen, mutta Hartmann selittää Johanin olleen "hirviö" jo ennen kuin hän saapui orpokotiin. Tenma taivuttaa Dieterin hylkäämään Hartmannin. Dieter alkaa matkustaa Tenman kanssa.
13 "Petra and Schumann" "Petora to Shūman" (ペトラとシューマン) 29. kesäkuuta 2004 23. marraskuuta 2009
Tenma ja Dieter saapuvat pikkukylään, jossa Tenma alkaa paikallisen tohtori Schumannin (Katsuhiko Kobayashi/David Lodge) assistentiksi. Poliisi Heinz (Mitsuru Miyamoto/Troy Baker) ilmoittaa viranomaisille nähneensä Tenman. Tenmapelastaa sairaskohtauksen saaneen vanhan naisen nimeltä Petra (Ikuko Tani/Melora Harte). Heinz peruu ilmoituksen kiitollisuudenvelassa Tenmalle, koska Petra on hänen äitinsä.
14 "Left Behind" "Nokosareta Otoko · Nokosoreta Onna" (残された男·残された女) 6. heinäkuuta 2004 23. marraskuuta 2009
Tarkastaja Rungen aggressiivinen työskentely ajaa rikoksesta epäillyn miehen itsemurhaan. Hän myös laiminlyö perheensä hyvinvoinnin, joten hänen vaimonsa ja tyttärensä jättävät hänet. Eva Heinemann polttaa humalassa kotinsa maan tasalle.
15 "Be My Baby" ''Bī Mai Beibī" (ビー·マイ·ベイビー) 13. heinäkuuta 2004 30. marraskuuta 2009
Nina teeskentelee prostituoitua tavatakseen Frankfurtin uusnatsien johtajan Babyn (Kazuo Kumakura/Kirk Thornton). Baby vie Ninan kaupungista kartanoon professori Geidlitzin (Iemasa Kayumi/Lee Everest) luokse. Geidlitz selittää hänen ja Babyn palvovan Johania Adolf Hitlerin perillisenä. Baby ja Geidlitz uskovat Johanin liittyvän järjestönsä johtajaksi ja yhdistävän Saksan uusnatsit. Kartanoon vangittu turkkilaisnainen Ayse (Kumiko Takizawa/Michelle Ruff) varoittaa Ninaa uusnatsien aikovan tuhota Frankfurtin turkkilaiskorttelin, mutta Geidlitzin henkivartijat murhaavat hänet. Poliisista erotettu Messner antaa Tenmalle vihjeen Frankfurtin uusnatsien kiinnostuneen Johanista. Tenma, Dieter ja Otto saapuvat Frankfurtiin.
16 "Wolf's Confession" "Wolf no Kokuhaku" (ヴォルフの告白) 20. heinäkuuta 2004 30. marraskuuta 2009
Johan saapuu kartanolle, jossa hän murhaa Geidlitzin ja tämän henkivartijat. Frankfurtin uusnatsit vangitsevat Tenman ja Dieterin. Kenraali Helmut Wolf (Kōichi Kitamura/Peter Beckman) kutsuu Tenman kartanolle. Tenman saapuessa rakennukselle Nina on poissa. Wolf paljastaa Tenmalle, että hän löysi kaksoset Itä-Saksan ja Tšekkoslovakian välisellä rajalla ja vei Johanin 511 Kinderheimiin kymmenen vuotta sitten. Hän pyytää Tenmaa tappamaan Johanin, joka murhasi Wolfin perheenjäsenet, sukulaiset ja ystävät. Hän ilmaisee halveksuvansa Babyn ja Geidlitzin suunnitelmalle ja paljastaa uusnatsien aikovan polttaa turkkilaiskorttelin.
17 "Reunion" "Saikai" (再会) 27. heinäkuuta 2004 14. marraskuuta 2009
Uusnatsit yrittävät tuhota turkkilaiskorttelin räjäyttämällä hylätyn kemikaalivaraston. Tenma, Dieter, Otto ja Nina estävät yhdessä uusnatsien tuhopolton. Nina kertoo Tenmalle, että Johanin sisällä asuu "hirviö".
18 "Five Sugars" "Gohaime no Satou" (五杯目の砂糖) 3. elokuuta 2004 14. marraskuuta 2009
Nina matkustaa vierailulle tuttavansa, italialaisen ravintoloitsijan ja entisen salamurhaajan Rosson (Banjō Ginga/Michael McConnohie) luokse.
19 "Monster's Abyss" "Kaibutsu no Shinen" (怪物の深淵) 10. elokuuta 2004 21. marraskuuta 2009
Tenma tapaa ystävänsä rikospsykologi Rudi Gillenin (Takayuki Sugo/Derek Stephen Prince), jolle hän antaa keräämänsä todistusaineiston Johanin menneisyydestä ja rikoksista. Gillen ei ole vakuuttunut Tenman todistusaineistosta, kunnes hänen kuulustelemansa sarjamurhaaja Peter Jürgens (Rikiya Koyama/Isaac C. Singleton Jr.) kertoo tapaamisesta Johanin kanssa. Gillen ymmärtää Tenman syyttömyyden ja päästää ystävänsä pakenemaan viranomaisilta.
20 "Road to Freiheim" "Freiham e no Tabi" (フライハムへの旅) 17. elokuuta 2004 21. marraskuuta 2009
Tenma ja Dieter liftaavat Freihamiin matkustavan englantilaisten turistipariskunnan kyytiin.
21 "Happy Holidays" "Shiawase na Kyūjitsu" (幸せな休日) 24. elokuuta 2004 28. marraskuuta 2009
Fortnerien ja herra Maurerin murhaaja Müller on muuttanut perheensä kanssa Etelä-Ranskaan. Yksitysetsivä kertoo hänelle Messnerin kuolleen puukotuksessa. Nina sieppaa Müllerin ja aikoo tappaa hänet kostoksi Fortnerien kuolemasta. Müller tunnustaa katuvansa rikostaan, mutta hänen oli tapettava Ninan adoptiovanhemmat, koska Johan kiristi paljastavan hänen ja Messnerin laittoman toimeentulon huumekaupassa. Müllerin henkivartija Roberto (Nobuyuki Katsube/J. B. Blanc) paljastuu Johanin kätyriksi. Roberto tappaa yksityisetsivän ja uhkaa Müllerin perheen turvallisuutta. Roberton kätyrit sieppaavat Ninan, mutta Müller tappaa Ninan kidnappaajat ja kuolee ampumahaavaan. Roberto pääsee pakoon.
22 "Runge's Trap" "Runge no Wana" (ルンゲの罠) 31. elokuuta 2004 28. marraskuuta 2009
Runge ja Tenma tutkivat murhatapausta, joka vaikuttaa Johanin rikokselta. Runge houkuttelee Tenman ansaan, mutta oikea murhaaja puukottaa häntä kylkeen. Tenma pelastaa Rungen hengen, vaikka Runge on vakuuttunut Tenman olevan sarjamurhaaja ja "Johanin" olevan Tenman murhanhimoinen sivupersoona. Sairaalassa Rungelle kerrotaan oikean murhaajan olevan pidätetty ja tunnustaneen syyllisyytensä.
23 "Eva's Confession" "Eva no Kokuhaku" (エヴァの告白) 7. syyskuuta 2004 4. joulukuuta 2009
Roberto viettää yön Eva Heinemannin kanssa ja paljastaa työskentelevänsä Johanille. Eva tunnustaa olleensa rakennustyömaalla, kun Johan poistui Adolf Junkersin murhan jälkeen. Eva tietää Tenman syyttömyydestä, mutta haluaa tämän joutuvaan vankilaan, koska Eva syyttää Tenmaa isänsä kuolemasta ja muista vastoinkäymisistä.
24 "Of Men and Dining" "Otokotachi no Shokutaku" (男達の食卓) 14. syyskuuta 2004 4. joulukuuta 2009
Roberto lupaa järjestävänsä tapaamisen Evan ja Tenman välillä. Eva kuitenkin huomaa Roberton motiivina olevan Tenman tappaminen. Eva pelastaa Tenman Robertolta, joka pääsee jälleen pakoon.
25 "Thursday's Boy" "Mokuyoubi no Seinen" (木曜日の青年) 28. syyskuuta 2004 11. tammikuuta 2010
Münchenin yliopiston opiskelijat Karl Neumann (Tomokazu Seki/Yuri Lowenthal) ja Lotte Frank (Kyoko Hikami/Julie Ann Taylor) hankkivat tienestejä lukemalla latinankielistä kirjallisuutta miljonääri Hans Georg Schuwaldille (Michio Hazama/Dan Woren). Huhujen mukaan Schuwaldilla on avioton lapsi prostituoitu Helenka Novakovan alias Margot Langerin (Atsuko Tanaka/Brigitte Burdine) kanssa. Karlille ja Lottelle paljastuu Schuwaldiin kohdistuva huijausyritys, jossa opiskelija Edmund Farren teeskentelee Schuwaldin poikaa ja entinen prostituoitu nimeltä Sininen Sophie (Kazuko Yanaga/Wendee Lee) on varastanut Margot Langerin henkilöllisyyden. Karl ystävystyy yliopiston uusimman oppilaan Johan Liebertin kanssa. Farrenin ruumis löytyy kampukselta roikkumassa hirttoköydestä.
26 "The Secret Woods" "Himitsu no Mori" (秘密の森) 5. lokakuuta 2004 11. tammikuuta 2010
Schuwald palkkaa etsivä Richard Braunin (Hiroshi Arakawa/Cam Clarke) Farrenin itsemurhan rikostutkimuksia varten. Johan paljastaa Karlin olevan Schuwaldin oikea jälkeläinen.
27 "Proof" "Shouko no Shina" (証拠の品) 12. lokakuuta 2004 18. tammikuuta 2010
Braun tapaa psykiatrinsa Julius Reichweinin (Ichirō Nagai/Paul St. Peter) ja yrittää sovintoa ex-vaimonsa kanssa. Schuwald tunnustaa Karlin perillisekseen ja Johan pääsee ystävänsä kautta Schuwaldin sisäpiiriin.
28 "Just One Case" "Tada Hitotsu no Jiken" (ただ一つの事件) 19. lokakuuta 2004 18. tammikuuta 2010
Braun päättelee Farrenin kuoleman ja viime aikojen Saksan sarjamurhien syyllisen olevan Johan. Hän havaitsee Schuwaldin tuttavien ja palvelusväen kuolleen murhissa, joiden tarkoitus on estää Schuwaldin kontaktit muihin ihmisiin. Braun lähettää tutkimustuloksensa Reichweinille, joka ottaa yhteyden tohtori Gilleniin.
29 "Execution" "Shokei" (処刑) 26. lokakuuta 2004 25. tammikuuta 2010
Jürgens tekee itsemurhan Gillenin kysyttyä häneltä Johanista. Braun tapaa kaupungilla Johanin, joka houkuttelee hänet rakennuksen katolle ja ojentaa hänelle viskipullon. Poliisit ilmoittavat Reichweinille Braunin tehneen itsemurhan.
30 "Decision" "Aru Ketsui" (ある決意) 2. marraskuuta 2004 25. tammikuuta 2010
Reichwein osallistuu Braunin hautajaisiin tämän vaimon ja tyttären kanssa. Hän alkaa tutkia Braunin kuolemaa. Virallisesti Braun nautti viskiä ja putosi rakennuksen katolta, mutta Reichwein päättelee kuoleman olevan murha, koska Braun ei ikinä juonut viskiä. Johan lähettää Roberton tappamaan Reichweinin, mutta Tenma pelastaa Reichweinin hengen.
31 "In Broad Daylight" "Hakujitsu no moto e" (白日の下へ) 9. marraskuuta 2004 1. helmikuuta 2010
Reichwein järjestää Tenmalle turvapaikan, mutta Tenma jättää Dieterin yksin Reichweinin huostaan.
32 "Sanctuary" "Seiiki" (聖域) 16. marraskuuta 2004 1. helmikuuta 2010
Lotte ystävystyy Ninan kanssa. Tenma epäonnistuu yrityksessä salamurhata Johania metsän siimeksessä.
33 "A Child's View" "Kodomo no Joukei" (子供の情景) 23. marraskuuta 2004 8. helmikuuta 2010
Münchenissä kuolee lapsia Johanin opettamissa vaarallisissa leikeissä. Dieter tapaa leikissä vakavasti loukkaantuneen pojan. Johan taivuttaa Schuwaldin lahjoittamaan kirjakokoelmansa yliopiston kirjastolle. Hän lukee Münchenin yliopiston kirjastossa Emil Scherben satukirjan Nimetön hirviö, jossa hirviö asuu Johan-nimisen pojan sisällä saadakseen tämän nimen. Kirjan lukemisen aiheuttama šokki vie häneltä tajunnan.
34 "At the Edge of Darkness" "Yami no Hate" (闇の果て) 30. marraskuuta 2004 8. helmikuuta 2010
Johan tapaa Sinisen Sophien ja keskustelee heidän suunnitelmista: Farrenin murhan lavastaminen itsemurhaksi, Braunin kuolema ja Schuwaldin huijaaminen. Johan ilmoittaa menettäneen kiinnostuksensa Schuwaldin huijaamisessa, koska hän on satukirjan lukemisen jälkeen päättänyt palauttaa kadotetut muistonsa menneisyytestä. Hän antaa Roberton teloittaa Sophien. Tenma tapaa Münchenin laittomia aasialaissiirtolaisia hoitavan nuoren vietnamilaisnaisen, joka oli ensimmäinen silminnäkijä Sophien murhan jälkeen.
35 "My Nameless Hero" "Nanashi no Hero" (名なしのヒーロー) 7. joulukuuta 2004 15. helmikuuta 2010
Runge tutkii Tenman persoonallisuutta tapaamalla tämän japanilaisia ystäviä. Hän sivuuttaa tapaamisen tyttärensä ja lapsenlapsensa kanssa. Tenma hiiviskelee Münchenin yliopiston kirjastosaliin ennen Schuwaldin kirjojen lahjoitustilaisuutta. Hän aikoo ampua Johanin kiikarikiväärillä.
36 "The Monster of Chaos" "Konton no Kaibutsu" (混沌の怪物) 14. joulukuuta 2004 15. helmikuuta 2010
Gillen antaa Rungelle Tenman keräämän todistusaineiston Johanista, mutta Runge ei usko Tenman olevan syytön. Reichwein antaa Schuwaldille varoituksen Johanin aikeista. Lotte esittelee Ninalle Johanin pyörtymisen aiheuttaneen kirjan.
37 "A Nameless Monster" "Namae no nai Kaibutsu" (なまえのないかいぶつ) 11. tammikuuta 2005 22. helmikuuta 2010
Nina lukee Scherben satukirjan ja päättää kohtaavansa Johanin yliopiston kirjastossa. Kesken lahjoitustilaisuuden Tenma epäröi Johanin ampumista ja Roberto ottaa häneltä kiikarikiväärin pois. Kirjasto leimahtaa liekkeihin, koska tilaisuus on Johanin ansa Schuwaldin ja yleisön tappamiseksi.
38 "The Demon in My Eyes" "Waga me no Akuma" (我が目の悪魔) 18. tammikuuta 2005 22. helmikuuta 2010
Tenma ottaa Roberton pistoolin ja ampuu häntä kahdesti. Roberton putoaa alas parvekkeelta liekkeihin. Tenma pelastaa ihmiset ampumalla kirjaston teljetyn oven saranat. Hän ja Nina epäonnistuvat Johanin tappamisessa. Nina ja Schuwald joutuvat sairaalahoitoon. Karl lukee Schuwaldin palkkaaman etsivätoimiston asiakirjoja, joissa kerrotaan Margot Langerin menneisyydestä. Asiakirjoissa vihjataan Johanin olleen vastuussa Langerin kuolemasta.
39 "The Hell in His Eyes" "Me no Naka no Jigoku" (目の中の地獄) 25. tammikuuta 2005 1. maaliskuuta 2010
Viranomaisten tutkiessa tulipalon syttymissyytä Runge näkee kiikarikiväärin kärventyneet jäännökset ja päättelee virheellisesti Tenman yrittäneen salamurhata Schuwaldin. Schuwald lähettää Karlin välityksellä Tenmalle vihjeen, jonka mukaan Margot Langer oli kaksosten äidin ystävätär Prahassa. Nina jättää sairaalan ja osallistuu Reichweinin ja Gillenin psykiatriseen hoitoon. Hänelle alkaa palata muistoja, jotka johdattavat hänet Dieterin kanssa Tšekkiin.
40 "Grimmer" "Gurimaa" (グリマー) 1. helmikuuta 2005 1. maaliskuuta 2010
Matkalla Tšekkiin Tenma tapaa entisen Itä-Saksan ihmisoikeusrikkomuksia tutkivan juornalistin Wolfgang Grimmerin (Shiho Kawaragi/Patrick Seitz).
41 "The Ghost of 511" "511 no Bourei" (511の亡霊) 8. helmikuuta 2005 8. maaliskuuta 2010
Grimmer saapuu Prahaan ja tapaa 511 Kinderheimin entisen johtajan Reinhard Biermannin (Chikao Ōtsuka/Steve Kramer), joka teeskentelee venäläistä maahanmuuttajaa nimeltä Mihail Ivanovitš Petrov. Grimmer paljastaa Petrovin ylläpitävän laitonta orpokotia pikkupojille. Nina Fortnerin kaksoisolento murhaa Petrovin, joka viimeisillä voimillaan antaa Grimmerille pankin tallelokeron avaimen.
42 "The Adventures of the Magnificent Steiner" "Choujin Shutainaa no Bouken" (超人シュタイナーの冒険) 15. helmikuuta 2005 8. maaliskuuta 2010
Prahan poliisiaseman tarkastaja Filip Zeman (Hirohiko Kakegawa/Steve Cassling) kuulustelee Grimmeriä Petrovin murhasta. Zeman kuuluu Tšekkoslovakian entisen salaisen poliisin StB:n jäsenten rikollisjärjestön jäseneksi, joten hän sieppaa Grimmerin kahden rikostoverinsa kanssa. Grimmer viedään hylätylle teollisuusalueelle, jossa Zeman kiduttaa Grimmeriä luovuttamaan tallelokeron avaimen. Ninan kaksoisolento ampuu Zemanin rikostoverin ja Grimmer menettää tajuntansa. Grimmer herää ja näkee salaisen poliisin jäsenten ruumiit. Hän päättelee syyllisen olevan "Mahtava Steiner".
43 "Detective Suk" "Suuku Keiji" (スーク刑事) 22. helmikuuta 2005 15. maaliskuuta 2010
Zemanin oppilas etsivä Jan Suk (Hisayoshi Suganuma/Michael Sinterniklaas) tekee rikostutkinnan opettajansa kuolemasta. Hänelle paljastuu Zemanin olevan salaisen poliisin jäsen. Suk kertoo tutkimuksestaan komisario Hamrlikille, joka on salaa poliisilaitoksen korruptiovyyhdissä. Prahan poliisiasemalla komisario Hamrlik, poliisipäällikkö Batella ja etsivä Janacek myrkytetään karamelleilla. Toisaalla kaupungilla Suk tapaa baarissa Ninan kaksoisolennon.
44 "Double Darkness" "Futatsu no Yami" (二つの闇) 1. maaliskuuta 2005 15. maaliskuuta 2010
Prahan poliisiaseman murhat kuohuttavat Tšekin poliisivoimia. Suk kuulustelee Petrovin orpokodin lapsia. Hän tapaa uudelleen Ninan kaksoisolennon, joka on todellisuudessa valepukuinen Johan.
45 "The Monster's Afterimage" "Kaibutsu no Zanzou" (怪物の残像) 8. maaliskuuta 2005 22. maaliskuuta 2010
Suk tapaa Petrovin murhasta etsintäkuulutetun Grimmerin, joka kertoo Petrovin tallelokerosta. He noutavat pankista Petroville kuuluneen ääninauhan, johon on äänitetty 511 Kinderheimissa huumatun Johanin kuulustelu. Johan lavastaa Sukin syylliseksi murhiin Prahan poliisiasemalla. Komisario Nepela (Katsunosuke Hori/Bill Kessler) lähettää etsivät Novakin ja Jandan Sukin perään, mutta Johan murhaa heidät.
46 "Contact" "Setten" (接点) 15. maaliskuuta 2005 22. maaliskuuta 2010
Tenma kuulee poliisiaseman murhista ja kiiruhtaa pelastaakseen Sukin. Suk piilottaa nauhan dementiasta kärsivälle äidilleen sairaalassa. Suk ja Grimmer joutuvat salaisen poliisin väijytykseen autiotalossa. Grimmer nujertaa salaisen poliisin agentit paljain nyrkein raivon vallassa. Tenma hoitaa haavoittuneen Sukin haavoja. Grimmer paljastaa viettäneensä lapsuutensa 511 Kinderheimissa ja "Mahtavan Steinerin" olevan hänen aggressiivinen sivupersoonansa, joka syntyi orpokodin aivopesukokeiden tuloksena.
47 "The Door to Nightmares" "Akuma no Tobira" (悪魔の扉) 22. maaliskuuta 2005 29. maaliskuuta 2010
Nina ja Dieter saapuvat Prahaan. He löytävät kaksosten ja heidän äitinsä entisen kodin. Tenma ja Grimmer jättävät Sukin sairaalahoitoon ja pääsevät tapaamiselle salaisen poliisin johtajan Karel Ranken (Yoshisada Sakaguchi/Peter Lurie) kanssa. Ranke selittää hänellä olevan maksava asiakas, joka on pyytänyt Petrovin ääninauhaa. Hän mainitsee lastenpsykologi Franz Bonapartan, joka oli myös salaisen poliisin jäsen. Bonaparta omisti Prahan Ruusukartanon, jossa hän piti lukutilaisuuksia lapsille. Ranke kertoo myös sisarenpojastaan Adolf Reinhartista, jonka hän luovutti 511 Kinderheimin hoidettavaksi. Grimmer tunnistaa Reinhartin leikkitoverikseen orpokodissa. Grimmer muistot viittaavat Reinhartin ja Roberton olevan sama henkilö.
48 "The Scariest Thing" "Ichiban Kowaimono" (番怖いもの) 29. maaliskuuta 2005 29. maaliskuuta 2010
Tenma antaa Ranken kuunnella Petrovin ääninauhan. Vastapalvelukseksi Ranken on peruttava nauhan myyminen ja varmistettava Sukin turvallisuus. Tenma, Grimmer ja Ranke hakevat ääninauhan Sukin äidiltä, mutta Johan on poistanut nauhasta loppupuoliskon. Tarkastaja Runge jäljittää Tenman Prahaa, mutta hän kiinnostuu Emil Scherben Nimettömästä hirviöstä.
49 "The Cruelest Thing" "Ichiban Zankokuna koto" (一番残酷なこと) 5. huhtikuuta 2005 5. huhtikuuta 2010
Petrovin orpokodin lapset yrittävät todistaa Grimmerin syyttömyyden Petrovin murhaan. Yksi pojista, Milosh (Mari Mashiba/Jessica Straus), tapaa Johanin Ninan valepuvussa. Johan lähettää Miloshin punaisten lyhtyjen kortteliin näyttääkseen, että Milosh on orpokodissa, koska hänen äitinsä ei rakastanut häntä. Milosh järkyttyy kierroksella korttelissa ja yrittää itsemurhaa, mutta Tenma ja Grimmer saavat hänet toipumaan šokista.
50 "The Rose Mansion" "Bara no Yashiki" (バラの屋敷) 12. huhtikuuta 2005 5. huhtikuuta 2010
Runge tekee vierailun Sukille ja pääsee tapaamiselle Ranken kanssa. Ranke paljastaa lastenkirjailijat Emil Scherben, Jakob Vyrobekin, Helmuth Vossin ja Klaus Poppen Franz Bonapartan salanimiksi. Runge löytää hylätystä Ruusukartanosta muuratun seinän takana juhlasalin oven. Hän päättelee juhlasalin olevan joukkomurhan rikospaikka. Tenma tapaa Bonapartan entisen kustantajan Zobackin (Shozo Iizuka/Doug Stone), mutta joka tunnistaa Tenman etsintäkuulutetuksi henkilöksi ja soittaa poliisille. Grimmer ja Tenma hyvästelevät toisensa, mutta poliisit pidättävät Tenman ja lähettävät hänet Saksaan oikeudenkäyntiä varten.
51 "The Monster's Love Letter" "Kaibutsu no Love Letter" (怪物のラブレター) 19. huhtikuuta 2005 12. huhtikuuta 2010
Runge löytää Ruusukartanosta Bonapartan kirjoittaman rakkauskirjeen, joka on osoitettu Johanin ja Ninan äidille. Etsivät Bradec ja Stransky ilmoittivat Sukille, että hänet on todettu syyttömäksi poliisiaseman murhiin. Hans Georg Schuwald muistelee menneisyyttänsä Margot Langerin kanssa. Schuwald, Reichwein, Schumann, Petra, vietnamilainen tohtori ja Tenman entiset potilaat järkyttyvät uutisista Tenman pidätyksestä. Vain Eva Heinemann on tyytyväinen Tenman kohtaloon. Tenma tuodaan Düsseldorfiin.
52 "The Lawyer" "Bengoshi" (脱獄囚·弁護士) 26. huhtikuuta 2005 12. huhtikuuta 2010
Hans Georg Schuwald palkkaa lakimies Fritz Vardemannin (Ryūsuke Ōbayashi/Kyle Hebert) Tenman puolustajaksi oikeudenkäynnissä. Vardemann lähettää Tenman luokse kollegansa Alfred Baulin, joka on todellisuudessa Münchenin yliopiston tulipalosta selvinnyt Roberto. Roberto kertoo Evan tietävän Tenman syyttömyydestä ja aikovan tappaa hänet kostoksi vastoinkäymisistään.
53 "Determination" "Ketsui" (決意) 3. maaliskuuta 2005 19. huhtikuuta 2010
Tenma valehtelee olevansa syyllinen sarjamurhiin päästäkseen kuljetukselle Günther Milchin (Shigeru Chiba/Kirk Thornton) kanssa. Tenma ja Milch ovat suunnitteleet paon kuljetuksen aikana.
54 "The Escape" "Dassou" (脱走) 10. maaliskuuta 2005 19. huhtikuuta 2010
Tenma ja Milch pääsevät pakoon, mutta paossa auttanut Milchin veli Gustav (Wataru Takagi/Vic Mignogna) jää auton alle. Tenma opastaa Gustavin puolison Helenen (Romi Paku/Hunter McKenzie Austin) ajamaan aviomiehensä hoitoon sairaalaan Düsseldorfissa. Eva päättää todistavansa oikeudenkäynnissä Tenman syyttömyyden, mutta hän kuulee Roberto äänen ja pakenee hotellihuoneeseen.
55 "Room 402" "402 Goushitsu" (402号室) 17. maaliskuuta 2005 26. huhtikuuta 2010
Tenma kiiruhtaa saavuttakseen Evan ennen kuin Roberto ehtii tappaa hänet. Hän huomaa Evan poistuneen hotellista. Runge palaa Düsseldorfiin ja paljastaa Vardemannin edesmenneen isän menneisyyden Bonapartan kanssa. Rungen lähdettyä Tenma tapaa Vardemannin, joka vakuuttaa syyttömyyttään Roberon suunnitelmissa. Vardemann antaa Tenmalle isänsä muistikirjan, jota Roberto on yrittänyt tavoitella. Vardemann lähtee sairaalaan näkemään vaimonsa ja vastasyntyneen lapsensa.
56 "The Neverending Journey" "Owaranai Tabi" (終わらない旅) 24. maaliskuuta 2005 26. huhtikuuta 2010
Nina ja Dieter menevät Ruusukartanoon, jossa Nina pyörtyy järkyttävän muiston seurauksena. Dieter vie Ninan nukkemestarille Jaromir Lipskyn (Hiroaki Hirata/Troy Baker) hoitoon. Lipskyllä on kokoelma Emil Scherben, Jakob Vyrobekin, Helmuth Vossin ja Klaus Poppen satukirjoja. Dieter ja Nina ystävystyvät Lipskyn kanssa. Johan sytyttää Ruusukartanon liekkeihin.
57 "That Night" "Ano hi no Yoru" (あの日の夜) 31. maaliskuuta 2005 3. toukokuuta 2010
Nina muistaa kymmenen vuoden takaisen yön, jona Johan murhasi Liebertit. Viranomaiset tutkivat Ruusukartanon tuhopolttoa, mutta he löytävät puutarhasta luurankojen joukkohaudan. Tenma tapaa sairaalassa kuolinvuoteellaan makaavan kenraali Wolfin, joka kertoo Babyn järjestön vieneen Evan Frankfurtiin. Wolf kertoo nimenneen Johanin Emil Scherben Nimettömän hirviön mukaan, kun hän löysi Johanin ja Ninan rajalta. Hän varoittaa Tenmaa Babyn järjestön vieneen Evan Frankfurtiin. Wolf kuolee. Nina ja Dieter lähtevät takaisin Saksaan. Runge tapaa Jaromir Lipskyn ja paljastaa hänet Bonapartan pojaksi.
58 "I Hate This Job" "Iyana Shigoto" (いやな仕事) 7. kesäkuuta 2005 3. toukokuuta 2010
Järjestön johtaja Petr Čapek (Nobuo Tanaka/Dave Mallow) ja Baby laittavat Evan henkivartijaksi Martin-nimisen miehen.
59 "The Man Who Saw the Devil" "Akuma wo mita Otoko" (悪魔を見た男) 14. kesäkuuta 2005 10. toukokuuta 2010
Eva ja Martin tapaavat juhlassa Christof Sievernich (Masashi Hironaka/Travis Willingham), joka on edesmenneen Saksan suurimman pankkiyrityksen johtajan Ernest Sievernichin perillinen.
60 "The Man Who Knew Too Much" "Shirisugita Otoko" (知りすぎた男) 21. kesäkuuta 2005 10. toukokuuta 2010
Čapek antaa Martinille käskyn tappaa Eva, mutta Martin ampuu Evan perään lähetetyt palkkatappajat. Hän pääsee Tenman luokse varoittamaan Petr Čapekista ja Christof Sievernichista, minkä jälkeen hän menehtyy ampumahaavaan. Tenma tapaa Evan Frankfurtin päärautatieasemalla ja kertoo hänelle Martinin kuolemasta. Eva alkaa hautoa kostoa Martinin murhaajille.
61 "The Door to Memories" "Kioku no Tobira" (記憶の扉) 28. kesäkuuta 2005 17. toukokuuta 2010
Nina ja Nina ja Dieter palaavat Müncheniin. Karl ja Lotte tekevät vierailun Reichweinin kodissa. Nina suostuu Gillenin hypnoosiin muistaakseen lapsuutensa, mutta hän hyökkää Gillenin kimppuun transsissa. Nina poistuu yksin Reichweinin taloista ja aikoo pysäyttää Johanin. Fritz Vardemann ja Jan Suk tutkivat Bonapartan lukutilaisuuksia Ruusukartanolla 1960-luvulla. He selvittävät Bonapartan motiivina olleen lasten aivopeseminen kirjoittamiensa lastenkirjojen avulla.
62 "A Pleasant Dinner Table" "Tanoshii Shokutaku" (楽しい食卓) 5. heinäkuuta 2005 17. toukokuuta 2010
Tenma jahtaa Čapekia Frankfurtissa, mutta hän jää auton alle ja herää turkkilaiskorttelissa Milan Kolacshin (Akio Ōtsuka/Beau Billingslea) asunnolla. Milan tunnistaa Tenman mieheksi, joka pelasti turkkilaiskorttelin uusnatseilta vuotta aikaisemmin. Milan kertoo aikovansa salamurhata Čapekin, joka on vastuussa hänen poikansa itsemurhasta. Hän paljastaa kutsuneen Čapekin Tšekkoslovakiasta Saksaan, koska he olivat entisiä ystäviä. Milan torjuu Tenman pyynnön luopua salamurhasta ja yrittää tappaa Čapekin messuilla. Turvamiehet ampuvat Milanin, mutta Nina näkee televisiolähetyksen salamurhayrityksestä ja tunnistaa Čapekin.
63 "Unrelated Murders" "Mukankei na Satsujin" (無関係な殺人) 12. heinäkuuta 2005 24. toukokuuta 2010
Tarkastaja Egon Weisbach viettää viimeistä työpäiväänsä. Hän tutkii sarjamurhaajia, joiden tekemä yksittäinen murha ei täsmää näiden modus operandin kanssa. Sarjamurhaajat ovat tappaneet Frida Schellingin, liikemies Fritz Oberthin ja ihmiskauppias Erich Klempenerin. Kaikki sarjamurhaajat tunnustavat murhanneen uhrinsa tilauksesta. Weisbach lähettää tutkimuksensa Gillenille, joka päättelee Johanin tilanneen murhat.
64 "The Baby's Depression" "Akanbou no Yuuutsu" (赤ん坊の憂鬱) 19. heinäkuuta 2005 24. toukokuuta 2010
Prostituoitu murhaa Babyn. Geidlitzin, Wolfin ja Babyn kuolemat synnyttävät valtatyhjiön Čapekin järjestössä. Čapek alkaa kärsiä vainoharhaisuudesta ja ampuu vahingossa henkivartijansa, jota hän luuli Johanin salamurhaajaksi.
65 "Johan's Footprints" "Yohan no Ashiato" (ヨハンの足跡) 26. heinäkuuta 2005 21. kesäkuuta 2010
Eva tapaa Christofin, joka kertoo olleensa ainoa 511 Kinderheimin verilöylyssä selvinnyt lapsi Johanin kanssa. Erich Klempener myi Christofin Itä-Saksasta länteen Ernest Sievernichille, Frida Schelling oli hänen aviottoman lapsensa äiti ja Fritz Oberth aikoi paljastaa hänen isyytensä, joten Johanin murhasi heidät peittääkseen Christofin menneisyyden. Eva epäonnistuu Christofin tappamisessa, mutta Tenma pelastaa hänet ampumalla Christofia. Čapek järjestää tapaamisen Ninan ja Johanin välillä.
66 "Welcome Home" "Okaeri" (おかえり) 2. elokuuta 2005 21. kesäkuuta 2010
Čapek kertoo Ninalle kaksosten syntymän taustat. 1970-luvulla Franz Bonaparta oli Tšekkoslovakian kommunistihallituksen huippusalaisessa eugeniikkaprojektissa, jossa jalostettiin fyysisesti ja älyllisesti ylivertaisia ihmisiä. Kaksosten vanhemmat yrittivät karata projektin järjestäjiltä, mutta heidät pidätettiin kesken paon. Isä teloitettiin ja äiti synnytti kaksoset, mutta Bonaparta kielsi äidiltä nimenannon lapsille. Äiti vannoi lastensa kostavan perheen kokemat kärsimykset Bonapartalle. Christof paljastaa Johanin sijainnin Tenmalle, joka kutsuu ambulanssin hakemaan hänet.
67 "I'm Back" "Tadaima" (ただいま) 9. elokuuta 2005 28. kesäkuuta 2010
Nina kohtaa hylätyssä rakennuksessa Johanin, jota hän syyttää Fortnerin pariskunnan ja muiden ihmisten tappamisesta. Johan kertoo kaksosten lapsuudesta. Äiti ja kaksoset elivät Prahassa, kunnes Bonaparta ja Čapek hakivat Johanin Ruusukartanolle. Bonaparta murhasi myrkytetyllä viinillä eugeniikkaprojektin järjestäjät juhlasalissa. Joukkomurhan todistaminen vääristi Johanin mielen ja teki hänestä psykopaattisen "hirviön". Hän kertoo olleen lopun silminnäkijä monet kerrat: Ruusukartanon joukkomurhassa, Tšekkoslovakian ja Itä-Saksan rajalla kaksosten karattua Prahasta, 511 Kinderheimin verilöylyssä ja Liebertin pariskunnan murhassa. Nina ja Johan kuitenkin oivaltavat Ruusukartanon lapsen olleen Nina, joka kertoi Bonapartan teosta Johanille. Ninan silminnäkijäkertomuksen takia Johanille syntyi valemuisto, jossa hän todisti joukkomurhaa Ruusukartanolla. Nina ymmärtää olevansa vastuussa veljensä hulluudesta ja rikoksista. Nina yrittää tappaa itsensä, mutta Tenma estää itsemurhan. Čapek kertoo Tenmalle Bonapartan pojan asuvan Prahassa. Čapekin järjestön jäsenet löytävät kuolleen henkivartijan ruumiin ja tappavat Čapekin.
68 "Ruhenheim" "Ruuenhaimu" (ルーエンハイム) 16. elokuuta 2005 28. kesäkuuta 2010
Jaromir Lipskyn postikortti vie Rungen Ruhenheimin pikkukaupunkiin Etelä-Saksassa. Hän alkaa selvittää Bonapartan asuinpaikkaa Grimmerin kanssa. Grimmer ystävystyy paikallisen pikkupojan Wim Knaupin (Akio Yajima/Colleen O'Shaughnessey) kanssa. Wim työskentelee Ruhenheimin majatalon ylläpitäjälle, mutta hänen alkoholistinen isänsä Herbert Knaup (Eiji Hanawa/Doug Erholtz) pahoinpitelee häntä. Kiusaajat piilottavat Wimin polkupyörän taloon, josta Runge ja Grimmer löytävät Bonapartan luonnoksia kaksosia. Ruhenheimissa asuvat Henich ja Franka Hennig voittavat lotossa. Hennigit pelkäävät ihmisten tavoittelevan voittorahoja, joten Henich ostaa pistooleja ja kiväärejä.
69 "A Peaceful Home" "Yasuragi no Ie" (安らぎの家) 23. elokuuta 2005 31. kesäkuuta 2010
Rankkasateet estävän ihmisiltä saapumisen ja poistumisen Ruhenheimista. Pyssymiehet hyökkäävät Ruhenheimin väestön kimppuun. Tenma päättelee Čapekin viimeisten sanojen perusteella Prahassa asuvan Bonapartan pojan olevan Ninan ystävä Jaromir Lipsky. Hän matkustaa Lipskylle ja päättelee Johanin saapuneen Ruheinheimiin Bonapartan perässä.
70 "The Town of Slaughter" "Satsuriku no Machi" (殺戮の町) 30. elokuuta 2005 31. kesäkuuta 2010
Ruhenheimin raakuudet yltyvät joukkomurhaksi. Wim löytää kiusaajiensa ruumiit, mutta Grimmer lohduttaa häntä. Runge ja Grimmer päättelevät majatalon ylläpitäjän olevan Franz Bonaparta (Nachi Nozawa/Michael McConnohie), jonka oikea nimi on Klaus Poppe. Grimmer syyttää Poppea lasten aivopesemisestä ja paljastaa 511 Kinderheimin ohjelman perustuneen Bonapartan Ruusukartanon lukutilaisuuksiin, joiden tutkimustulokset toimitettiin Itä-Saksaan. Bonaparta kuitenkin osoittaa katumusta rikoksistaan. Runge ja Grimmer ottavat kiinni majataloon majoittuneen vanhan pariskunnan, joka osallistui joukkomurhan laatimiseen käsiaseiden jakamisella ja Johanille kirjoitettujen kirjeiden lähettämisellä. Ninan paljastuksen jälkeen Johan on menettänyt elämänhalunsa, joten hän on päättänyt tappavansa Bonapartan ja Ruhenheimin asukkaat ennen kuin tekee itsemurhan. Hennigit luovuttavat aseensa Rungelle. Reichwein ja Gillen näyttävät Ninalle sähköpostiviestin, jossa Johan pyytää hänet Ruhenheimiin. Reichweinin pyynnöstä Gillen lähtee Ninan kanssa. Tenma saapuu Ruhenheimiin ja auttaa ihmisiä poistumaan kaupungista
71 "The Magnificent Steiner's Rage" "Choujin Shutainaa no Ikari" (超人シュタイナーの怒り) 6. syyskuuta 2005 31. kesäkuuta 2010
Runge poistuu majatalosta löytääkseen pyssymiesten johtajan. Grimmer, Bonaparta, Wim, Hennigit ja vanha pariskunta jäävät majataloon. Hennigit haavoittuvat ja vanha pariskunta kuolee pyssymiesten avattua tulen majataloon viereisestä hotellista. Tenma tapaa Rungen, joka antaa pahoittelunsa rikossyytteistä. Grimmer menee kadulle ja yrittää neuvotella pyssymiesten kanssa. Pyssymiehet ampuvat kadulla juoksevan nuoren naisen, jonka kanssa Grimmer oli ystävystynyt. Hän muuttuu Mahtavaksi Steineriksi ja tappaa pyssymiehet hotellissa, mutta haavoittuu kuolettavasti ampumahaavaan. Tenma, Bonaparta ja Wim todistavat Grimmerin kuolemaa.
72 "Man Without A Name" "Namae no nai Otoko" (名前のない男) 13. syyskuuta 2005 31. kesäkuuta 2010
Runge ja Roberto haavoittuvat kaksintaistelussa hotellissa. Nina ja Gillen saapuvat Ruhenheimiin ja kuulevat pakenevilta ihmisiltä, että heidät pelasti japanilainen mies. Nina ja Gillen löytävät Bonapartan kodin. Nina muistaa Bonapartan motiivit Ruusukartanon joukkomurhassa. Bonaparta oli rakastanut kaksosten äitiin ja päättänyt pelastavansa perheen tappamalla eugeniikkaprojektin järjestäjät. Nina muistaa myös joukkomurhan jälkeen Bonapartan pyytäneen häneltä, ettei Ninan ja Johanin tule muuttua "hirviöiksi". Nina kuitenkin rikkoi Bonapartan pyynnön ja antoi silminnäkijäkertomuksen Johanille, mikä aiheutti hänen veljensä hulluuden. Nina päättää antavansa anteeksi Johanin kaikki rikokset. Bonaparta kertoo Tenmalle, että kymmenen vuotta sitten hän teki vierailun Liebertin pariskunnan asunnolla, mutta hänen tekonsa provosoi Johanin tappamaan Liebertit.
73 "The Landscape of the End" "Owari no Fuukei" (終わりの風景) 20. syyskuuta 2005 31. kesäkuuta 2010
Tenma ja Poppe kohtaavat Johanin. Bonaparta yrittää ampua Johanin, mutta Roberto tappaa hänet. Roberto kuolee Rungen aiheuttamiin vammoihin. Johan vaatii Tenmaa ampumaan häntä päähän. Nina kertoo Johanille antaneensa anteeksi veljensä teot, mutta Johan uhkaa tappavansa Wimin. Herbet näkee hallusinaatiossa Ilmestyskirjan Pedon ja ampuu Johania päähän. Ruhenheimin raakuudet päättyvät ja viranomaiset saapuvat kaupungille. Gillen yrittää selittää joukkomurhan motiivit viranomaisille, mutta nämä eivät ymmärrä Johan-nimisestä nuorukaisen määränneen kaupungin tuhottavaksi tehdäkseen itsemurhan. Hennigit huomaavat lottokupongin kadonneen, mutta päättävät jatkaa tavallista elämää. Wim yrittää selittää isänsä pelastaneen hänen henkensä, mutta poliisit vievät Herbertin kuulusteluihin. Haavoittunut Runge viedään sairaalakopteriin, jossa hän näkee tajuttoman Johanin. Rungen pyynnöstä Tenma poistaa luodin Johanin päästä.
74 "The Real Monster" "Hontou no Kaibutsu" (本当の怪物) 27. syyskuuta 2005 31. kesäkuuta 2010
Epilogissa paljastetaan päähahmojen kohtalot. Tenma on todistettu syyttömäksi ja liittynyt Lääkäreihin ilman rajoja. Johanin henkilöllisyys ja rikoset ovat päässeet sanomalehtien otsikoihin. Reichwein on parantanut alkoholismista Evan, joka luopunut pakkomielteistään Tenmaan ja Martiniin. Eva kertoo saaneensa työpaikan sisustusarkkitehtinä. Dieter elää Reichweinin holhouksessa ja opiskelee peruskoulussa. Nina valmistuu Heidelbergin yliopistosta. Karl lukee latinankielistä kirjallisuutta Schuwaldille, joka sanoo poikansa lausumistaidon kehittyneen. Runge on alkanut poliisikouluttajaksi ja päässyt puheväleihin tyttärensä kanssa. Runge, Suk, Vardemann tekevät vierailun Grimmerin haudalle. Otto toimittaa Tenmalle varastettuja asiakirjoja, joissa paljastuu kaksosten äidin asuvan Etelä-Ranskassa. Tenma tapaa äidin, joka kertoo rakastaneen perhettään, mutta ei pysty antamaan anteeksi Bonapartan rikoksia. Äiti paljastaa Tenmalle kaksosten oikeat syntymänimet. Tenma palaa Saksaan ja menee poliisisairaalassa koomassa makaavan Johanin luokse. Tenman hallusinaatiossa Johan herää koomasta ja pohtii äidin motiivia lähettää Nina Ruusukartanolle. Hän uskoo äidin aikoneen lähettävän hänet, mutta antoi vahingossa väärän lapsen Bonapartalle. Tenma havahtuu hallusinaatiosta ja näkee tajuttoman Johanin makaamassa vuoteella. Viimeisessä kohtauksessa Johanin vuode on tyhjä ja ikkuna on jätetty auki.

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monsterin animesovituksen soundtrackin on säveltänyt Kuniaki Haishima. Sarjan lopputeksteissä kuullaan David Sylvianin "For the Love of Life" (jaksot 1–32) ja Fujiko Hemmingin "Make It Home" (jaksot 33–74).

Soundtrackin CD-levyt Monster Original Soundtrack (jap. MONSTER オリジナルサウンドトラック, MONSTER Orijinaru Saundotorakku) ja Monster Original Soundtrack 2 (jap. MONSTER オリジナルサウンドトラック2, MONSTER Orijinaru Saundotorakku 2) ilmestyivät Japanissa 23. kesäkuuta ja 22. joulukuuta 2004.

Monster Original Soundtrack
01 For the Love of Life (Ending Theme Full Version) 13 Bush
02 Grain 14 Drift
03 Drift Mind 15 Medium Shot
04 Part 16 Rest
05 Float Flower 17 Sweeper
06 Collage Man 18 Be Lit Up
07 Sweet Home 19 Decola
08 Gingerly 20 Mid Point
09 Nacht Tour 21 Twin
10 Xenia 22 Gossip
11 Room 23 Red Line
12 Idle Wheel 24 Angel Hand
Monster Original Soundtrack 2
01 Make It Home 12 Cannot Hear
02 What Do I See 13 S'alright
03 The Seeds of Time 14 Faith
04 Before You Go To Sleep 15 Than
05 Hold On 16 Present
06 Close Your Eyes 17 The More I See
07 Our Destination Call 18 It's a Long Way to Go
08 Right and Wrong 19 We'll Be Waiting for the Night
09 Cast Upon the Wind 20 Make It Home (Instrumental)
10 Catch 21 Changes
11 You Are the Move You Make

Viiittaukset todellisuuteen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mangan ja animen tapahtumat ovat fiktiivisiä, mutta ne sijoittuvat todelliseen ympäristöön. Saksan ja Tšekin kaupunkien nähtävyydet esiintyvät sarjassa, muun muassa Düsseldorfin Rheinturm, Münchenin Frauenkirche ja Prahan Týnin kirkko esiintyvät kaupunkeihin sijoittuvissa kohtauksissa. Monet tarinan tapahtumista sijoittuvat merkittäviin rakennuksiin, kuten Heidelbergin linnaan, Frankfurtin päärautatieasemaan ja Münchenin yliopistoon. Sarjassa näkyy paljon saksalaista ja tšekkiläistä kirjoitusta, joka on kieliopillisesti korrektia. Tarinan tapahtumat sijoittuvat enimmäkseen 1990-luvulle, minkä takia kulkuneuvot ja tekniset laitteet, kuten autot ja tietokoneet, on piirretty vuosikymmenen hengen mukaiseksi. Saksan, Tšekin ja entisen Tšekkoslovakian historialla, kulttuurilla ja yhteiskunnalla on näkyvä rooli sarjassa.

Tarinaan on ripoteltu Saksaan liittyviä yksityiskohtia. Berliiniin sijoittuvassa jaksossa Tenma ohittaa kävellessään Itä-Berliinissä graffiteilla töhrityn rakennuksen seinän, johon on maalattu Einstürzende Neubautenin logo. Englantilaiselle turistipariskunnalle Tenma tilaa viinilajikkeen nimeltä Forster Ungeheuer, joka oli Otto von Bismarckin suosikkiviini. Tohtori Reichweinin potilasluettelossa näkyvät Saksan elokuvateollisuuden ohjaajien ja näyttelijöiden Wolfgang Beckerin, Werner Herzogin, Nastassja Kinskiin, Wim Wendersin ja Bruno Ganzin nimet, kun hän tarkistaa Richard Braunin potilastiedot. Tarinan kuvitteellinen Ruhenheimin pikkukaupunki sijaitsee eteläsaksalaisessa Obermaiselsteinin kunnassa Baijerissa. Ruhenheimissa asuva Franka Hennig nähdään lukemassa sanomalehteä nimeltä Oberösterreichische Nachrichten, joka on todellisuudessa Ylä-Itävallassa ilmestyvä sanomalehti.

Tarinan pikkutarkkuudesta ja yksityiskohtaisuudesta huolimatta Monsterin animesovituksessa esiintyy liikennevaloihin liittyvä epätarkkuus. Animessa saksalaisten liikennevalojen värit ovat puna-kelta-siniset kolmannen jakson kohtauksessa, jossa Adolf Junkers jää auton alle. Liikennevalot on kuitenkin piirretty ja väritetty japanilaiseen tyyliin. Todelisuudessa Saksan liikennevalojen värit ovat puna-kelta-vihreät.

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monster palkittiin vuonna 1997 Excellence Prizella Japan Media Arts Festival -tapahtumassa ja vuonna 2001 Shogakukan Manga Awardilla.[1] Young Adult Library Services Association laittoi mangan vuoden 2007 teinien suurten sarjakuvaromaanien luetteloon.[2] Vuoden 2008 kaunokirjallisuuden Pulitzer-palkinnolla palkittu kirjailija Junot Díaz on ylistänyt mangaa Urasawan jännittävästä ja omaperäisestä käsikirjoituksesta.[3]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 小学館漫画賞: 歴代受賞者 Shogakukan. Viitattu 18. kesäkuuta 2010. (japaniksi)
  2. 2007 Great Graphic Novels for Teens Young Adult Library Services Association. Viitattu 28. kesäkuuta 2010. (englanniksi)
  3. Junot Díaz: The Psychotic Japanese Mastermind Time. Viitattu 23. heinäkuuta 2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]