Miranda Otto

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Miranda Otto
Miranda Otto vuonna 2012.
Miranda Otto vuonna 2012.
Syntymäaika 16. joulukuuta 1967 (ikä 48)
Syntymäpaikka Brisbane, Queensland, Australia
Aktiivisena 1986–
Merkittävät roolit Éowyn
Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia
Kuninkaan paluu
Aiheesta muualla
IMDb

Miranda Otto (s. 16. joulukuuta 1967 Brisbane, Queensland) on australialainen elokuva -ja teatterinäyttelijä.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miranda Otton vanhemmat ovat näyttelijät Barry ja Lindsay Otto, ja hänen sisarensa on näyttelijä Gracie Otto. Miranda kasvoi teatteriympäristössä. Lapsena hän harrasti ystäviensä kanssa näytelmien kirjoittamista sekä roolipukujen ja lentolehtisten suunnittelua. Vuonna 1974 Otton vanhemmat erosivat. Eroa seurasi väliaikainen muutto Hongkongiin, muutoin Otto vietti lapsuutensa Newcastlessa ja Brisbanessa. Viikonloput ja lomat hän asui Sydneyssä isänsä luona, jonka kautta hän löysi kiinnostuksensa näyttelemiseen. Otto olisi alun perin halunnut balettitanssijaksi, mutta joutui luopumaan haaveestaan skolioosin takia.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Otto teki ensiesiintymisensä elokuvassa Emman taistelu vuonna 1986, jossa hän näytteli nimiroolin. Sittemmin hän näytteli pienen budjetin elokuvissa The Girl Who Came Late ja Ennen kuin kaikki päättyy sekä elokuvassa Nostradamus Kid.

1990-luvun puolessa välissä Otto alkoi saada useita päärooleja, kuten elokuvassa The Well, joka sai positiivista palautetta Cannesin filmifestivaaleilla vuonna 1997. Elokuvassa Doing Time for Patsy Cline vuodelta 1997 hän näytteli jälleen nimiroolin. Vuoden 1998 elokuvat Dead Letter Office ja In the Winter Dark saivat kiitosta kriitikoilta, mutta eivät saavuttaneet suurta yleisöä.

Läpimurron Otto teki vuonna 2002 elokuvassa Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia, jossa hänen roolihahmonsa on Éowyn. Otto valittiin rooliin monien lahjakkaiden näyttelijöiden joukosta. Ohjaaja Peter Jackson vakuuttui heti Otton olevan paras mahdollinen rooliin katsoessaan tämän koe-esiintymisnauhan ensimmäisen kerran. Otto näytteli myös trilogian viimeisessä osassa, Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu.

Nähtyään Otton roolissaan Éowynina ohjaaja Steven Spielberg otti häneen yhteyttä ja tarjosi roolia Maailmojen sota -elokuvassa. Siihen aikaan Otto oli raskaana, joten hän uskoi joutuvansa kieltäytymään roolista. Spielberg kuitenkin muokkasi käsikirjoitusta ottaen huomioon Otton raskauden ja niinpä Otto saattoi ottaa työn vastaan. Maailmojen sota oli suuri menestys ja se oli vuoden 2005 neljänneksi tuottoisin elokuva.

Otton ja hänen aviomiehensä Peter O'Brienin tytär Darcey syntyi vuonna 2005. Siitä lähtien Otto on keskittynyt äitiyteensä ja teatteriuraansa Australiassa, mutta tekee edelleen myös rooleja elokuvissa.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1986 Emman taistelu Emma's War Emma Grange
1988 The 13th Floor The 13th Floor Rebecca
1991 The Girl Who Came Late The Girl Who Came Late Nell Tiscowitz
1992 Heroes II: The Return Heroes II: The Return Roma Page
Ennen kuin kaikki päättyy The Last Days of Chez Nous Annie
1993 The Nostradamus Kid The Nostradamus Kid Jennie O'Brien
1995 Sex Is a Four Letter Word Sex Is a Four Letter Word Viv
1996 Love Serenade Love Serenade Dimity Hurley
1997 The Well The Well Katherine
True Love and Chaos True Love and Chaos Mimi
Doing Time for Patsy Cline Doing Time for Patsy Cline Patsy
1998 Dead Letter Office Dead Letter Office Alice Walsh
In the Winter Dark In the Winter Dark Ronnie
Veteen piirretty viiva The Thin Red Line Marty Bell
1999 Jack Bull The Jack Bull Cora Redding
2000 Salaisuus pinnan alla What Lies Beneath Mary Feur
2001 Human Nature – luonnon pikku oikkuja Human Nature Gabrielle
2002 Tatuointimurhat Doctor Sleep Clara Strother
Julie Walking Home Julie Walking Home Julie
Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia The Lord of the Rings: The Two Towers Éowyn
2003 Mies joka putosi taivaasta Danny Deckchair Glenda Lake
Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu The Lord of the Rings: The Return of the King Éowyn
2004 Totuuden jäljillä In My Father's Den Penny
Flight of the Phoenix Flight of the Phoenix Kelly Johnson
2005 Maailmojen sota War of the Worlds Mary Ann Davis
2009 Kadonneen jäljillä In Her Skin rouva Barber
Blessed Blessed Bianca
2010 South Solitary South Solitary Meredith
2013 Reaching for the Moon Reaching for the Moon Elizabeth Bishop
The Turning The Turning Sherry
2014 I, Frankenstein I, Frankenstein Leonore
The Homesman The Homesman Theoline Belknapp
Televisio
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli Huomioita
2001 Elomme päivät The Way We Live Now rouva Hurtle minisarja
2007 The Starter Wife The Starter Wife Cricket Stewart minisarja; 5 jaksoa
Cashmere Mafia Cashmere Mafia Juliet Draper 7 jaksoa
2012 Neiti Fisherin etsivätoimisto Miss Fisher's Murder Mysteries Lydia Andrews pilottijakso: ”Cocaine Blues”
2015 Westworld Westworld Virginia Pittman


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.