Human Nature – luonnon pikku oikkuja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Human Nature – luonnon pikku oikkuja
Human Nature
Ohjaaja Michel Gondry
Käsikirjoittaja Charlie Kaufman
Tuottaja
Säveltäjä Graeme Revell
Kuvaaja Tim Maurice-Jones
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat/Ranska
Tuotantoyhtiö Columbia Pictures
Levittäjä 01 Distribution
Netflix
Ensi-ilta 2001
Kesto 96 min
Alkuperäiskieli
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Human Nature – luonnon pikku oikkuja (Human Nature) on Michel Gondryn ohjaama ja Charlie Kaufmanin käsikirjoittama komediaelokuva vuodelta 2001.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuori Lila kärsii valtavasta karvankasvusta. Viidakosta löytynyt apinoiden kasvattama Puff joutuu käyttäytymistieteilijä Nathanin laboratorioon, jossa hänestä aletaan kasvattaa herrasmiestä.[1]

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Patricia Arquette  Lila Jute  
 Rhys Ifans  Puff  
 Tim Robbins  Nathan Bronfman  
 Ken Magee  poliisietsivä  
 Sy Richardson  poliisietsivä  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvaa kuvattiin kesällä ja syksyllä 2000 Yhdysvalloissa ja Ranskassa.

Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Sanomien Helena Yläsen mielestä elokuva on ansioituneiden tekijöiden hauska pikku satiiri, muttei vedä omaperäisyydessä vertoja Kaufmanin aiemmalle käsikirjoitukselle Being John Malkovich. ”Human Nature on hyvin kiltti ja yllätyksetön satiiri, pelkkä ajatusleikki. Paitsi tietysti amerikkalaisille, joille pöytätavat ovat suoranainen kompleksi ja ihokarvat – body hair – pelottava osoitus ihmisen eläimellisyydestä.”[1]

Film-O-Holic.com-elokuvasivuston Juha Rosenqvistin mukaan Human Nature ei älyllisyydellään briljeeraa, mutta tarjoaa hetkittäin osuvia oivalluksia pikkuporvarillisista tapanormeista ja pidättäytyneisyydestä. Kerrontatapaa hän moittii: ”Kokonaisvaltaista katsomisjännitettä ei synny, sillä elokuva on vain kokoelma hyviä ja huonoja kohtauksia, joiden välille ei synny tarinaa eteenpäin vievää kerronnallista jatkumoa. – – Lopputulos on nyt omasta tyylistään epätietoinen sekamelska, johon katsojan on vaikea solmia juuri minkäänlaista suhdetta.”[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ylänen, Helena: Helsingin Sanomat, . Digilehden juttu (tilaajille).
  2. Rosenqvist, Juha: Apinan raivolla film-o-holic.com. 19.04.2002. Arkistoitu 22.4.2019. Viitattu 2019.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.