Mia Ehrnrooth

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mia Mikela Ehrnrooth[1] (s. 21. tammikuuta 1987[2]) on suomenruotsalainen näyttelijä.

Ehrnrooth näytteli vuosina 2009–2014 televisiosarjassa Salatut elämät kosmetologi Cindy Rintalaa.[3][4][5] Hän palasi sarjaan marraskuussa 2016.[6] Hän näytteli samaa roolia myös vuonna 2010 kuvatussa nettisarjassa Lillukanvarsia.[7]

Syksyllä 2013 Ehrnrooth kilpaili Dancing on Ice -jäätanssiohjelmassa.[8]

Ehrnrooth on toiminut myös mallina. Nykyään hänellä on nettikauppa, joka myy sukkia.[9]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mia Ehrnrooth kuuluu tunnettuun aateliseen Ehrnroothin sukuun.[10] Purjehduksen olympiamitalisti Tuuli Petäjä-Sirén on Ehrnroothin serkku.[11] Ehrnrooth avioitui vuonna 2012, mutta liitto päättyi eroon vuonna 2016.[12][13] Helsingissä asuvat Ehrnrooth ja hänen puolisonsa Joel Roos saivat esikoispojan tammikuussa 2018[14][15] ja heidät vihittiin lokakuussa 2018.[16] Ehrnroothin raskaudesta julkaistiin Mamma Mia – Meille tulee vauva -sarja Viafreellä. Kesäkuussa 2019 Ehrnrooth ilmoitti odottavansa toista lasta, jonka odotetaan syntyvän vuoden 2019 joulukuussa.[17]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Elokuva / TV-elokuva / Lyhytelokuva Rooli
2015 Bunny the Killer Thing Lara Jessica Svensson
2016 Kung Fu Panda 3 Mei Mei (dubbaus)

Televisiosarjat ja nettisarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Sarja Rooli Tyyppi
2009–2014, 2016 Salatut elämät Cindy Rintala televisiosarja
2010–2011 Lillukanvarsia nettisarja
2011 Korkojen kera omana itsenään televisiosarja
2013 Nooran kanssa kaupungilla
2014 Kämppikset Pike nettisarja
2016 Komediakeittiö omana itsenään televisiosarja
2016 Hero Crew
2016 Hero Crew - New York Fashion Week
2017 Mamma Mia - Meille tulee vauva nettisarja

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Salatut elämät -näyttelijä Mia Mikela Ehrnrooth: Julkisuus ei vaikuta arkielämään MTV3. 17.4.2011. Viitattu 4.5.2011.
  2. Kirsi Jääskeläinen: Äideistä parhain?. Ilta-Sanomat TV, 10.-16.5.2012, nro 19/12, s. 4-6.
  3. Tässä ovat uudet Salkkari-näyttelijät! iltalehti.fi. 17.8.2009. Viitattu 6.12.2009.
  4. Uusi Salkkari-tähti on mallikaunotar iltasanomat.fi. 18.11.2009. Viitattu 6.12.2009.
  5. Mia Ehrnrooth Anna.fi. Viitattu 13.9.2012.
  6. Tuttu hahmo palaa Salkkareihin: Kohtaukset olivat rankkoja MTV3. 3.11.2016. Viitattu 3.11.2016.
  7. Salatut elämät spin-off Lillukanvarret netissä 27.12. alkaen MTV3.fi. 22.12.2010. Viitattu 11.9.2012.
  8. Mia Ehrnrooth jättää Salkkarit: "Ei tule Cindyä ikävä" Iltalehti.fi. 17.1.2014. Viitattu 4.5.2014.
  9. Teräväinen, Anne: ”Voisin julistaa sodan huonoja sukkia vastaan” – Mia Ehrnroothin sukkabrändi tähtää maailmalle www.iltalehti.fi. Viitattu 22.5.2019.
  10. Johanna Aminoff-Winberg: ”Aatelissuku nr 73 Ehrnrooth”, Suomen ritariston ja aatelin kalenteri, s. 132. Jyväskylä: Ritarihuone, 2001. ISBN 951-796-233-9.
  11. Salkkarit-Cindy sukua olympiamitalisti Tuuli Petäjälle MTV.fi. 14.8.2012. Viitattu 4.5.2014.
  12. Salkkarit-tähti meni naimisiin! Iltasanomat.fi. 31.7.2012. Viitattu 4.5.2014.
  13. Salkkaritähti Mia Ehrnrooth erosi aviomiehestään: Olemme edelleen hyviä ystäviä iltalehti.fi. Viitattu 19.11.2016.
  14. Merenrantakoti, sijoitusasunto, osakkeita – ex-salkkaritähti Mia Ehrnrooth sijoitti näyttelijäpalkkionsa fiksusti jo nuorena Me Naiset. 14.9.2017. Viitattu 2.2.2018.
  15. IS: Mia Ehrnrooth, 31, sai pojan iltalehti.fi. Viitattu 2.2.2018.
  16. Entinen Salkkarit-tähti Mia Ehrnrooth meni naimisiin: ”Tämä ei ole tyypillisin tapa pukeutua maistraattiin” iltalehti.fi. Viitattu 8.10.2018.
  17. Mia Ehrnrooth toisen lapsensa odotuksesta: ”Ihan kauheita aamupahoinvointeja!” www.iltalehti.fi. Viitattu 27.6.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]