Metsästyskirja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Metsästyskirja
Κυνηγετικός
Alkuperäisteos
Kirjailija Ksenofon (tai Pseudo-Ksenofon)
Kieli muinaiskreikka (klassinen)
Genre käytännöllinen tutkielma
Julkaistu 300-luku eaa.
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Metsästyskirja[1] (m.kreik. Κυνηγετικός, Kynēgetikos, lat. Cynegeticus) on Ksenofonin nimiin laitettu mutta usein epäperäisenä pidetty teos, joka käsittelee metsästystä, riistan eri lajeja sekä koiria ja niiden jalostusta ja kasvatusta.[1][2][3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ksenofon kirjoitti 300-luvulla eaa. Teos Kynegetikos eli Metsästyskirja ajoitetaan samaan aikaan ja on perinteisesti luettu Ksenofonin teosten joukkoon, ja antiikin aikana häntä pidettiin sen kirjoittajana. Näkemys Ksenofonista teoksen kirjoittajana on kyseenalaistettu 1800-luvun lopulta lähtien perustuen sen tyyliin, kieleen ja erikoiseen muotoon. Toisaalta myös teoksen aitoutta on puolustettu edelleen.[4] Joka tapauksessa Metsästyskirja antaa kirjoittajasta vaikutelman, että metsästys oli hänen suosikkiharrastuksensa, ja että hän rakasti sen tuottamaa harjoitusta ja jännitystä.[2] Arrianos kirjoitti myöhemmin päivitetyn version teoksesta, johtuen muun muassa koirien jalostuksessa tapahtuneista edistysaskelista.[3] On huomionarvoista, että Ksenofonia paljon jäljitellyt Arrianoskin piti teosta Ksenofonin itsensä kirjoittamana, vaikka tunsi tämän tyylin läpikotaisin.[4] Alla kirjoittajaan viitataan yksinkertaisuuden vuoksi nimellä ”Ksenofon”.

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsästyskirja voidaan jakaa kolmeen osaan: johdantoon, teoksen pääosan muodostavaan käsikirjaosaan sekä epilogiin. Ne, jotka ovat pitäneet teosta epäperäisenä, katsovat johdannon olevan myöhempi lisäys.[4] Teoksen pääosan muodostaa metsästyksen käsikirja, joka käsittelee erityisesti jäniksen metsästystä. Tällaista metsästystä suoritettiin vainukoirilla, jotka etsivät jäniksenkolon. Tämän jälkeen jänis pyrittiin houkuttelemaan ulos kolostaan, jotta se voitiin pyydystää verkkoihin. Ksenofonin mukaan metsästyksessä olivat tämän vuoksi oleellisia erityisesti hyvät koirat ja hyvät verkot.[3] Teoksen teksti jaetaan 13 lukuun; näistä varsinainen käsikirjaosuus käsittää luvut 2–11.[4]

Luku 1 toimii teoksen johdantona ja käsittelee metsästyksen merkitystä. Ksenofon kuvaa metsästyksen jumalallista alkuperää kertomalla, kuinka Apollon ja Artemis antoivat riistan ja koirat Kheironille, viisaalle kentaurille, joka käytti metsästyksen taitoa 21 heeroksen opettamisessa. Kyseiset heerokset olivat Kefalos, Asklepios, Meilanion, Nestor, Amfiaraos, Peleus, Telamon, Meleagros, Theseus, Hippolytos, Palamedes, Odysseus, Menestheus, Diomedes, Kastor, Polydeukes, Makhaon, Podaleirios, Antilokhos, Aineias ja Akhilleus. Ksenofon kuvaa kunkin heeroksen ansioita, vaikkakin välillä hieman kömpelösti verrattuna siihen, miten näitä kuvataan muussa antiikin kirjallisuudessa. Hän päättää toteamalla, että metsästys tekee miehistä hyviä sodassa ja muissa asioissa, ja tämä tekee heistä välttämättä hyviä myös ajatuksissa, puheissa ja teoissa.[5]

Luku 2 aloittaa varsinaisen käsikirjaosan ja käsittelee nuorukaista, joka on aikeissa aloittaa metsästyksen. Ksenofon sanoo, että metsästys on ensimmäinen harraste, joka poikuudesta nuoruusikään ehtineen tulee omaksua, ja jonka jälkeen voidaan edetä nuorukaisen muuhun koulutukseen. Ksenofon käy läpi jokaisen metsästyksessä käytetyn välineen. Metsästäjän lisäksi käsitellään myös tätä avustavaa verkonpitäjää sekä tehtävässä vaadittua verkkoa.[6]

Luku 3 käsittelee kahta tuonaikaista koirarotua, jotka olivat kastorinkoira ja kettukoira. Kumpikin rotu oli lakonialainen. Ensimmäinen sai nimensä Kastorista ja jälkimmäinen kettumaisesta ulkonäöstään, jonka vuoksi sitä pidettiin koiran ja ketun risteymänä. Ksenofon kuvaa yksityiskohtaisesti eri koirien luonteita. Hän sanoo, että osa koirissa olevista vioista johtui luonnosta ja osa huonosta kasvatuksesta.[7]

Luku 4 käsittelee parhaiden koirien fyysisiä ominaisuuksia sekä koirilta jäniksenmetsästystä varten eri vuodenaikoina vaadittua koulutusta.[8]

Luku 5 käsittelee eri vuodenaikoja ja niille ominaisia jäniksenmetsästykselle aiheutuvia haasteita. Ksenofon käsittelee laajasti myös jänisten fyysisiä ominaisuuksia ja tapoja.[9]

Luku 6 aloittaa koirien hillitsemisestä ennen metsästystä, ja siirtyy tästä varhaisaamun valmisteluihin ennen metsästystä sekä siihen, kuinka verkonpitäjän tulee valmistautua. Kun metsästys on alkanut ja metsästäjät ovat saapuneet paikkaan, jossa jäniksiä voi olla, heidän tulee esittää Apollonille ja Artemiille vala, jossa he vannovat jakavansa saaliin näiden kanssa. Tämän jälkeen koirat päästetään irti jäljittämään jänis. Metsästäjän tulee kehua koiraa. Jos jänis saadaan kiinni ensimmäisellä kerralla, koirat tuodaan takaisin ja aloitetaan toisen jäniksen metsästys. Kun koirat ovat väsyneet metsästyksestä, metsästäjä voi jatkaa etsimistä itse.[10]

Luku 7 käsittelee koiranpentujen jalostusta ja kasvatusta. Ksenofon myös luettelee sopivia nimiä koirille: näitä ovat Psykhe, Thymos, Porpaks, Styraks, Lonkhe, Lokhos, Frura, Fylaks, Taksis, Ksifon, Fonaks, Flegon, Alke, Teukhon, Hyleus, Medas, Porthon, Sperkhon, Orge, Bremon, Hybris, Thallon, Rhome, Antheus, Heba, Getheus, Khara, Leuson, Augo, Poleus, Bia, Stikhon, Spude, Bryas, Oinas, Sterros, Krauge, Kainon, Tybras, Sthenon, Aither, Aktis, Aikhme, Noes, Gnome, Stibon ja Horme. Kaikki nämä nimet ovat lyhyitä, jotta koiraa voidaan kutsua helposti ja nopeasti.[11]

Tämän jälkeen Ksenofon selittää, kuinka pennut saadaan seuraamaan vanhempia koiria metsästyksessä ja lopulta löytämään jäniksiä. Pennut tulee ruokkia lähellä verkkoja, jotta ne palaavat oikeaan paikkaan jos eksyvät metsästyksen aikana. Koulutuksen myötä koirat oppivat lopulta pitämään jänistä vihollisena.[11]

Luku 8 käsittelee jäniksenmetsästystä lumella.[12]

Luku 9 päättää jäniksenmetsästyksen käsittelyn ja siirtyy peuroihin ja muihin hirvieläimiin. Nyt Ksenofon suosittelee intialaisen koiran käyttöä, koska ne ovat suurempia, nopeampia ja rohkeampia. Hän käsittelee myös erilaisten ansojen käyttöä peuranmetsästyksessä.[13]

Luku 10 käsittelee yhä suurempia eläimiä ja monimutkaisempaa metsästystä, jossa käytetään suurempia verkkoja ja keihäitä sekä erilaisia koiria, kuten intialainen, kreetalainen, lokrislainen ja lakonialainen koira. Metsäkarjujen metsästys vaatii enemmän vaivaa, ja siitä voi tulla suoranaista taistelua. Samalla Ksenofon saa aiheen käsitellä koirien mahdollista kuolemaa metsästettäessä sekä metsästäjälle itselleen koituvia riskejä.[14]

Luku 11 siirtyy Kreikan ulkopuolelle ja käsittelee leijonan, leopardin, ilveksen, pantterin, karhun ja muiden suurpetojen metsästystä. Tällöin voidaan esimerkiksi käyttää vuohia syöttinä.[15]

Luku 12 päättää metsästyksen käytännöllisen puolen käsittelyn ja selittää metsästyksen hyötyjä. Ensin Ksenofon kuvaa terveyshyötyjä, kuten parantunut näkö ja kuulo sekä pidempi elinikä. Hän myös sanoo metsästyksen olevan parasta harjoitusta sodankäyntiä varten sekä sotilaille että sotapäälliköille, ja kehittävän hyveitä. Ksenofon myös puolustaa metsästystä niitä vastaan, jotka sanovat metsästyksen saavan miehet hylkäämään kotinsa asiat. Hän nostaa jälleen esille Kheironin, joka opetti hyveitä metsästyksen kautta. Tällä tavoin hän teki heeroksista kunnioitettuja miehiä.[16]

Luku 13 siirtyy käsittelemään sofisteja, jotka opettavat vain sanoja mutta eivät tekoja. Näin he eivät myöskään johdata oppilaitaan hyveeseen. Ksenofon sanoo, ettei itse välttämättä kirjoita hienostuneesti, eikä pyri sellaiseen; sen sijaan hän pyrkii ilmaisemaan oikeellisia ajatuksia, jotka voivat palvella niitä, jotka pyrkivät hyveeseen. Ksenofon päättää teoksensa painottamalla, että metsästys tekee miehistä hurskaita ja miellyttää myös jumalia. Kaikki miehet, jotka ovat rakastaneet metsästystä, ovat olleet hyviä; ja sama pätee myös niihin naisiin, joille Artemis oli antanut siunauksensa, kuten Atalante ja Prokris.[17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tervahauta, Ulla: ”Johdanto”. Teoksessa Ksenofon: Talouden taito, s. 15. (Oikonomikos.) Suomentanut Ulla Tervahauta. Helsinki: Gaudeamus, 2009. ISBN 978-952-495-120-3.
  2. a b Smith, William: ”Xenophon (6)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio.
  3. a b c Kidd, Stephen: Xenophon's Cynegeticus and its Defense of Liberal Education (Philologus, 2014) Academia.edu. Viitattu 25.4.2022.
  4. a b c d Gray, V. J.: Xenophon's 'Cynegeticus'. Hermes, 1985, 13. vsk, nro 2, s. 156–172. Artikkelin verkkoversio.
  5. Ksenofon: Metsästyskirja (Kynegetikos) 1.1-18.
  6. Ksenofon: Metsästyskirja (Kynegetikos) 2.1–9.
  7. Ksenofon: Metsästyskirja (Kynegetikos) 3.1–11.
  8. Ksenofon: Metsästyskirja (Kynegetikos) 4.1–11.
  9. Ksenofon: Metsästyskirja (Kynegetikos) 5.1–34.
  10. Ksenofon: Metsästyskirja (Kynegetikos) 6.1–26.
  11. a b Ksenofon: Metsästyskirja (Kynegetikos) 7.1–12.
  12. Ksenofon: Metsästyskirja (Kynegetikos) 8.1–8.
  13. Ksenofon: Metsästyskirja (Kynegetikos) 9.1–20.
  14. Ksenofon: Metsästyskirja (Kynegetikos) 10.1–23.
  15. Ksenofon: Metsästyskirja (Kynegetikos) 11.1–4.
  16. Ksenofon: Metsästyskirja (Kynegetikos) 12.1–21.
  17. Ksenofon: Metsästyskirja (Kynegetikos) 13.1–18.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Xenophon: On Hunting. Teoksessa Xenophon: Hiero. Agesilaus. Constitution of the Lacedaemonians. Ways and Means. Cavalry Commander. Art of Horsemanship. On Hunting. Constitution of the Athenians. Translated by E. C. Marchant, G. W. Bowersock. Loeb Classical Library 183. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1925. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]