Mataramin sulttaanikunta
| Mataramin sulttaanikunta |
|||
|---|---|---|---|
1586–1755 |
|||
|
|||
|
|||
|
|
|||
| Valtiomuoto | Sulttaanikunta | ||
| Monarkki |
Gedhe Pamanahan (ensimmäinen) Pakubuwono III (viimeinen) |
||
| Ylin ministeri | Raden Adipati Natakusuma (1730-l.)[1] | ||
| Väkiluku (1734) | n. 2 miljoonaa[1] | ||
| Uskonnot | islam | ||
| Seuraaja(t) |
Yogyakartan sulttaanikunta Surakartan sulttaanikunta |
||
Samudera Pasai (1267–1521)
Ternaten sulttaanikunta (1257–1914)
Gowan sulttaanikunta (1300–1946)
Malakan sulttaanikunta (1400–1511)
Sulun sulttaanikunta (1405–1915)
Cirebonin sulttaanikunta (1445–1677)
Demakin sulttaanikunta (1475–1548)
Acehin sulttaanikunta (1496–1903)
Pagaruyungin kuningaskunta (1500–1825)
Bantenin sulttaanikunta (1526–1813)
Banjarin sulttaanikunta (1526-1860)
Mataramin sulttaanikunta (n. 1586–1755)
Surakartan sulttaanikunta (1745–1946)
Yogyakartan sulttaanikunta (1755[–1945])
Siakin sulttaanikunta (1725–1946)
Delin sulttaanikunta (1814–1946)
Riau-Linggan sulttaanikunta (1824–1911)
Alankomaiden Itä-Intia (1800–1949)
Lanfangin tasavalta (1777–1885)
Indonesian vallankumous (1945–1950)
Syyskuun 30. päivän liike (1965)
Mataramin sulttaanikunta oli Keski-Jaavan sisäosia hallinnut valtakunta, joka oli olemassa 1500-luvun loppupuolelta vuoteen 1755. Se oli Indonesian viimeinen aidosti itsenäinen sulttaanikunta ennen hollantilaisten siirtomaakautta.
Mataramin valtakunnan olemassaolo päättyi vuonna 1755 Giantin sopimukseen, jossa se jaettiin Pakubuwono III:n hallitsemaan Surakartaan sekä Hamengkubuwono I:n hallitsemaan Yogyakartaan.[2]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mataramin ensimmäinen hallitsija oli Gedhe Pamanahan. Hänen hallintokautensa ajankohdasta ei ole varmuutta. Tarinan mukaan hän olisi saanut Mataramin alueen hallittavakseen teoistaan Pajangin hallitsijan Pangeran Adivijayan palveluksessa ja suistettuaan tämän vihamiehen Aria Penangsangin hevosen selästä kaksintaistelussa. Hän pystytti palatsinsa ja pääkaupunkinsa Kotagedeen Yogyakartassa, minne alkoi saapua uudisasukkaita työskentelemään hänen mailleen.[3][4]
Gedhe Pamanahamia seurasi Mataramin hallitsijana hänen poikansa Panembahan Ingalaga eli Senapati (suom. Kenraali) – lisänimensä hän sai Pajangin sulttaani Adivijayalta. Häneen on liitetty laajalti myyttisiä elementtejä, kuten koko Mataramin dynastian luominen myyttisen Nyai Roro Kidulin hahmon kanssa tapahtuneen kohtaamisen jälkeen[5], ylevät esi-isät Majapahitin valtakunnan hallitsijoiden piirissä sekä voittoisat sotaretket. Senapatin johtamana Mataramin mahti tuntui Jaavalla kaikkialla hindulais-buddhalaisesta Pasuruanista Cireboniin, mutta maan ei onnistunut alistaa valtaansa rannikkovaltioita kuten Surabayaa. Historioitsija H. J. de Graaf luonnehti Senapatia tyranniksi, jolla oli sotaonnea, mutta joka ei saanut aikaan mitään rakentavaa kehitystä.[6]
Panembahan Krabyak[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Senapatin poika Panembahan Krabyak nousi Mataramin valtaistuimelle tämän kuoleman jälkeen vuonna 1601. Hänen valtakautensa koostui lähinnä Mataramin puolustamisesta ja koossa pitämisestä. Alkuun valtakuntaa riepoi Panembahan Krabyakin sota Demakissa vaikuttavaa kapinallista vanhempaa veljeään Pangeran Pugeria vastaan. Alankomaalaisen merisotilaan Jacob van Heemskerckin miesten tukemana Pangeran Puger voitti ensimmäisen yhteenoton, mutta Panembahan Krabyak voitti hänet lopulta vuonna 1604. Hiukan myöhemmin toinenkin hänen veljistään, Panaraganissa vaikuttava Pangeran Jayaraja, nousi kapinaan häntä vastaan tavoitellen Mataramin kruunua. Konfliktin kulusta on tietoa hyvin vähän, mutta se oli ilmeisesti lyhyt.[7]
Panembahan Krabyakin valtakaudella Mataramin ja Surabayan välinen konflikti jatkui. Panembahan Krabyakin ei ollut mahdollista valloittaa raskaasti linnoitettua kaupunkivaltiota, joten tätä ei missään vaiheessa edes yritetty. Sotaa käytiin sen sijaan lähinnä molempien puolten tekemien ryöstöretkien muodossa.[7]
Agung[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Panembahan Krabyakin vanhin poika Ransang, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Agung, peri kruunun vuonna 1613.[8] Hän oli ensimmäinen Mataramin hallitsijoista, joka otti virallisesti käyttöön arvonimen "sulttaani", mikä tapahtui vuonna 1641.[9][10]
Agungia pidetään suurimpana indonesialaisena sotapäällikkönä sitten 1400-luvun. Hänen valloituksistaan ensimmäinen oli strategisesti tärkeä Wirasaban kaupunki vuonna 1615. Mataram sai sen valloitettuaan pääsyn Brantasjoen laakson alaosiin, mistä oli mahdollista kontrolloida yhteyksiä jokilaakson ja itäisen Jaavan välillä. Surabaya vastasi tähän hyökkäyksellä, jonka Agung torjui tammikuussa 1616 – tämän mahdollisti hänen väliaikaisesti Pajangilta saamansa uskollisuuden vakuutus. Tätä seurasi joukko voittoisia sotia Jaavan valtioita vastaan: Lasem valloitettiin 1616, Pasuharan ja kapinaan noussut Pajang 1617, Tuban 1619, kunnes vain Surabaya oli jäljellä. Viisivuotisen piirityksen päätteeksi myös se antautui lopulta vuonna 1625 Agungin katkaistua veden tulon kaupunkiin patoamalla joen.[9][11]
Mataram oli nyt keskisen Jaavan valtias – idässä oli vielä Blambangan ja lännessä Banten, mutta kummastakaan ei ollut haastamaan Mataramin mahtia. Lännessä Cirebon antoi hänelle kunnianosoituksia ja prinsessan aviopariksi vuonna 1625. Blambangan kukistui lopulta vuonna 1640.[9][12][13]
Agungin valtakauden aikana Hollannin Itä-Intian kauppakomppania alkoi saada jalansijaa Jaavalla. Agung ei alkuun suuremmin piitannut tästä kehityksestä, vaan keskittyi paikallisten valtioiden hallintaansa saamiseen eurooppalaisten vallan haastamisen sijasta. Vuosina 1628–1629 hän yritti valloittaa hollantilaisten hallitseman Batavian aikeenaan kukistaa tämän jälkeen myös Banten, mutta epäonnistui yrityksessään.[1][9][10][13]
Amangkurat I ja II[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Amangkurat I eli Sunan Tegalwangi, joka seurasi Agungia Mataramin sulttaanina, oli hallitsijana äärimmäisen julma ja vallanhimoinen. Hän ei ollut isänsä tavoin sotilaallisesti kyvykäs, vaan lujitti valtaansa lähinnä uhkailemalla ja salamurhaamalla vastustajiaan.[14]
Ensimmäinen vallankaappausyritys Amangkurat I:tä vastaan tehtiin 1647, jolloin hänen veljensä Pangeran Alit johti joukon syvästi uskonnollisia muslimeja kuninkaallisen palatsin luo valloittaakseen sen. Amangkuratin joukot kuitenkin torjuivat hyökkäyksen, ja prinssi Pangeran Alit sai kyseisessä taistelussa surmansa.[15] Toinen vallankaappausyritys tapahtui vuonna 1661, jolloin Amangkuratin poika Adipati Anom yritti syöstä isänsä vallasta.[16]
Vastarinta Amangkuratin itsevaltaista hallintoa vastaan johti lopulta kapinaan vuonna 1674. Kapinan päällikkönä oli prinssi Trunajaya, jonka isän Amangkurat oli teloittanut vuonna 1656[16] ja jonka väitettiin olevan ylevää Majapahit-syntyperää. Mataramin vasallina ollutta Maduran saarta hallinneen Trunajayan onnistui tukijoidensa ja Makassarista paenneiden merirosvojen tuella valloittaa laaja osa Jaavan itäpuolta. Hän asettui tämän jälkeen Kediriin.[15][17]
Trunajayan kapinalliset onnistuivat lopulta vuonna 1677 valloittamaan Amangkuratin hovin, mistä tämä pakeni[10] ja luovutti kruununsa pojalleen, joka oli ollut kapinaliikkeen takana. Hallitsijanimen Amangkurat II ottanut uusi sulttaani sai hollantilaisilta apua kapinaliikkeen lopettamiseksi ja surmasi lopulta kruununtavoittelijaksi ryhtyneen Trunajayan omakätisesti tämän jäätyä vangiksi. Myös Amangkurat II:n veli, sulttaaniksikin julistautunut Pangeran Puger, alistui lopulta tämän valtaan marraskuussa 1681.[15][16][18][19]
Amangkurat II:n hallitsijakauden loppua kohden välit hollantilaisiin viilenivät jälleen, osittain siksi, että hän pyrki suojelemaan hollantilaisia vastustavia makassarilaisia ja balilaisia. Vuonna 1686 hovissa Kartasurassa lisäksi tapettiin 75 hollantilaista, jotka olivat tulleet neuvottelemaan uudelleen Mataramin ja hollantilaisten välisiä sopimuksia.[1] Läntisellä Jaavalla puhkesi balilaisen Surapatin johtama orjakapina, mikä heikensi Mataramia merkittävästi, ja valtakunnasta alkoi jälleen erkaantua alueita. Amangkurat II pyysi hollantilaisilta apua valtaansa lujittaakseen, mutta nämä kieltäytyivät.[16]
Amangkurat III ja ensimmäinen perimyssota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Amangkurat II kuoli 1703, ja hänen poikansa Sunan Mas seurasi häntä hallitsijanimellä Amangkurat III. Hän joutui jo seuraavana vuonna setänsä Pangeran Pugerin johtaman ja hollantilaisten tukeman kapinan kohteeksi, osittain siksi, että hollantilaiset uskoivat hänen vehkeilevän Surapatin kanssa heitä vastaan. Kauppakomppania tunnusti Pangeran Pugerin Mataramin sulttaaniksi 7. heinäkuuta 1704, ja lokakuussa samana vuonna hän otti hallitsijanimen Pakubuwono I. Alkoi ensimmäinen Jaavan kolmesta perimyssodasta.[18][19][20]
Ahtaalle ajettu Amangkurat III ilmoitti vuonna 1708 olevansa valmis neuvotteluihin, mutta hollantilaiset vangitsivat hänet ja karkottivat hänet perheineen Ceylonille. Samoin tehtiin myös Surapatin kapinaan osallistuneille jälkeläisille.[20][21]
Hallitsijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Gedhe Pamanahan (? – n. 1575)
- Senapati (1582 (?) –1601)
- Panembahan Krapyak (1601–1613)
- Agung (1613–1646)
- Amangkurat I (1646–1677)
- Amangkurat II (1677–1703)
- Amangkurat III (1703–1704)
- Pakubuwono I (1704–1719)
- Amangkurat IV (1719–1725)
- Pakubuwono II (1725–1749)
- Pakubuwono III (1749–1755)
Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Islamista tuli Mataramin pääuskonto ilmeisesti noin 1628–1629.[10]
Agungin valtakaudella Mataramissa otettiin vuonna 1633 käyttöön oma kalenteri jaavalaisen ja islamilaisen perinteen pohjalta aiemman hindulaisen kalenterin tilalle.[10][22]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Keat Gin Ooi: Southeast Asia: A Historical Encyclopedia, from Angkor Wat to East Timor. ABC-CLIO, 2004. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Hall, Daniel George Edward: History of South East Asia. 4th edition. Macmillan, 1981. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Ricklefs, M. C.: A History of Modern Indonesia since c.1200. 4th edition. Macmillan International Higher Education, 2008. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Kahler, H.: The Muslim world: a historical survey. Part IV. Modern times. Leiden: E. J. Brill, 1981. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Wessing, Robert: Nyai Roro Kidul in Puger: Local Applications of a Myth. Archipel, 1997, nro 53. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)
- Laffan, Michael: The Sayyid in the Slippers: An Indian Ocean Itinerary and Visions of Arab Sainthood, 1737-1929. Archipel, 2013, nro 86. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.11.2020. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Laffan 2013, s. 193–195
- ↑ Gianti Agreement britannica.com. Viitattu 20.6.2020. (englanniksi)
- ↑ Hall 1981, s. 303–304
- ↑ Exploring Indonesia (PDF) scholarspace.manoa.hawaii.edu. Viitattu 19.6.2020. (englanniksi)
- ↑ Wessing 1997, s. 97–99
- ↑ Hall 1981, s. 304–305
- ↑ a b Hall 1981, s. 305–306
- ↑ Hall 1981, s. 306
- ↑ a b c d Keat Gin Ooi 2004, s. 131
- ↑ a b c d e Kahler 1981, s. 263–264
- ↑ Hall 1981, s. 307
- ↑ Hall 1981, s. 308
- ↑ a b Keat Gin Ooi 2004, s. 132
- ↑ Keat Gin Ooi 2004, s. 139
- ↑ a b c Keat Gin Ooi 2004, s. 140
- ↑ a b c d Keat Gin Ooi 2004, s. 141
- ↑ Hall 1981, s. 347
- ↑ a b Ricklefs, M. C.: Letter from the Fugitive Pangeran Puger to the Supreme Government, 5th May 1704 Sejarah Nusantara. Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Keat Gin Ooi 2004, s. 692
- ↑ a b Hall 1981, s. 353
- ↑ Ricklefs 2008
- ↑ Mataram britannica.com. Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)