Lanfangin tasavalta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lanfangin tasavalta
1777–1885
Flag of Lanfang Republic.svg Seal of Lanfang.svg
lippu sinetti
Valtiomuoto Tasavalta
Uskonnot kungfutselaisuus
Kieli Hakka
Seuraaja(t) Alankomaiden Itä-Intia

Lanfangin tasavalta oli Borneon saarella vuodesta 1777 vuoteen 1885 olemassa ollut valtio. Sen perustivat Kiinasta Borneoon alun perin kultakaivoksiin työskentelemään muuttaneet siirtolaiset, joista suurin osa oli hakkoja. Alankomaalaiset kävivät tasavaltaa vastaan kolme sotaa, joista viimeisessä 1884–1885 valloittivat sen.

Lanfangin tasavallan asukkaiden jälkeläisiä asuu edelleen merkittäviä määriä Borneolla. Länsi-Kalimantanissa etnisten kiinalaisten määrä oli vuoden 2017 tietojen mukaan 314 000 eli 9,62 prosenttia koko väestöstä.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 1750-luvulla malaijilaiset sulttaanit alkoivat rekrytoida Kiinan etelärannikolta työvoimaa Borneon kulta- ja tinakaivoksiinsa.[2][3] Kiinalaiset siirtolaiset järjestäytyivät parinkymmenen vuoden aikana kolmeksi yhtiöksi eli kongsiksi, jotka olivat Lanfang, Fosjoen ja Samtiaokiae, tarkoituksenaan paitsi helpottaa hallintoa myös puolustautua ulkopuolisia vastaan.[1] Vuonna 1777 useat kongsit yhdistyivät ja muodostivat Luo Fangbon johdolla[1] Lanfangin tasavaltana tunnetun konfederaation.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ji Fangchao: The Chinese Kongsis in West Borneo: the Rise of the Chinese in Global Trade in the Early and Mid-19th Century. Brandeis University, 2018. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Keat Gin Ooi: Borneo in the Cold War, 1950-1990. Routledge, 2020. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Yos Santasombat (toim.): Chinese Capitalism in Southeast Asia: Cultures and Practices. Palgrave Macmillan, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Yos Santasombat 2017 (toim.), s. 136
  2. Ji 2018, s. 3
  3. a b Keat Gin Ooi 2020, s. 6

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • de Groot, Jan Jakob Maria: Het Kongsiwezen van Borneo (hollanniksi)
  • Yuan Bingling: Chinese Democracies: A Study of the Kongsis of West Borneo (1776-1884) (englanniksi)