Majapahit
| Majapahitin kuningaskunta |
|
|---|---|
1293–1527 |
|
|
|
|
| Valtiomuoto | kuningaskunta |
| Kielet | klassinen jaava, sanskriitti (vain uskonnollisissa yhteyksissä) |
| Edeltäjä(t) | Singhasari |
Samudera Pasai (1267–1521)
Ternaten sulttaanikunta (1257–1914)
Gowan sulttaanikunta (1300–1946)
Malakan sulttaanikunta (1400–1511)
Sulun sulttaanikunta (1405–1915)
Cirebonin sulttaanikunta (1445–1677)
Demakin sulttaanikunta (1475–1548)
Acehin sulttaanikunta (1496–1903)
Pagaruyungin kuningaskunta (1500–1825)
Bantenin sulttaanikunta (1526–1813)
Banjarin sulttaanikunta (1526-1860)
Mataramin sulttaanikunta (n. 1586–1755)
Surakartan sulttaanikunta (1745–1946)
Yogyakartan sulttaanikunta (1755[–1945])
Siakin sulttaanikunta (1725–1946)
Delin sulttaanikunta (1814–1946)
Riau-Linggan sulttaanikunta (1824–1911)
Alankomaiden Itä-Intia (1800–1949)
Lanfangin tasavalta (1777–1885)
Indonesian vallankumous (1945–1950)
Syyskuun 30. päivän liike (1965)
Majapahitin kuningaskunta oli hindulais-buddhalainen kuningaskunta Kaakkois-Aasiassa Malaijien saaristossa 1293–1527. Laajimmillaan se käsitti lähes koko nykyisen Indonesian lukuun ottamatta Länsi-Jaavaa ja Borneon keski- ja pohjoisosia sekä nykyisen Brunein, Singaporen, Malesian ja Itä-Timorin sekä osia eteläisimmästä Thaimaasta. Länsi-Jaavaa piti hallussaan Pajajaran eli Sundan kuningaskunta, joka oli syntynyt Majapahitin tavoin Singhasarin hajottua.[1][2]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Singhasarin kuningas Kertanegara oli vuonna 1289 kieltäytynyt maksamasta vasalliveroa Kublai-kaanille. Kublai-kaani, joka ei ollut hyväksynyt Kertanegaran kieltäytymistä, varusti tuhannen laivan sotajoukon Kertanegaraa vastaan 1292. Kertanegara kuitenkin murhattiin hovikapinassa 1292 ennen kuin mongolijoukot saapuivat Singhasariin. Vijaya, Kertanegaran seuraaja, onnistui pakenemaan hovikapinaa ja perusti uuden hovin Majapahitiin. Vijaya halusi kuitenkin murskata Singhasarin viimeiset joukot Kedirissä ja liittoutui mongoli- ja kiinalaisjoukkojen kanssa 1293. Vijaya onnistui tässä liittolaisineen maaliskuussa 1293, minkä jälkeen hän teki yllätyshyökkäyksen mongoleja vastaan ja onnistui ajamaan heidät pois Jaavalta. Tämä oli myös Singhasarin kuningaskunnan loppu. Vijaya kruunasi itsensä uuden Majapahitin kuningaskunnan kuninkaaksi marraskuussa 1293. Samalla hän otti käyttöön nimen Kertarajasa.[1][3]
Kuningaskunnan olot jäivät kuitenkin levottomiksi. 1295 oli ensimmäinen kapinayritys ja 1298 alkoi kaksi vuotta kestänyt kapina. Kapinoiden syyksi on arveltu Majapahitin laajentumispolitiikkaa, joka toi hovimäen mielestä liikaa ulkopuolisia, joilla jaavalaisten mielestä oli liian paljon vaikutusvaltaa. Kertarajasanin kuollessa 1309 valtakunta oli edelleen sisäisten levottomuuksien repimänä. Kertajasanin poika Jayjanegara onnistui tukahduttamaan ensimmäisen kapinan 1316, mutta vuoden 1319 kapinan takia Jayanegara joutui pakenemaan maaseudulle. Jayanegaran onnistui kuitenkin palamaan valtaan Gajah Madan avulla, joka ilmeisesti oli tässä vaiheessa kuninkaan henkivartijoiden päällikkö. Jayanegara murhattiin 1328. Tarinoiden mukaan murhan takana olisi ollut Gajah Mada.[1]
Kukoistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jayanegaran kuoltua virallisesti uudeksi hallitsijaksi tuli kuningatar TribhuVana Vijayatungga DeVi (hallitsi 1328-1350), Kertarajasanin tytär, mutta jo 1330 Gajah Madasta tuli ”patih” eli pääministeri ja hän hallitsi Majapahitia sijaishallitsijana 1330-1364.[1]
Gajah Madan aikana Majapahit vakiinnutti valta-asemansa Malaijien saaristossa ja Malakan niemimaalla. Hänen aikanaan Majapahit sai hallintaansa lähes koko nykyisen Indonesian. 1343 hän valloitti Balin, 1347 Melayun kuningaskunnasta Sumatralla tulee Majaphitin vasalli ja 1350 Majapahitin valta ulottui Pohjois-Sumatralle asti, kun Mada valloitti islamilaiset Pasain ja Arun kuningaskunnat. Madan kuoleman jälkeen 1364 hänen tehtävänsä jaettiin neljälle kuvernöörille, sillä yhden henkilön ei katsottu pystyvän hoitamaan niitä.[1][2]
Majapahit valloitti 1374 Palembangin kuningaskunnan, joka oli viimeinen jäänne Srivijayan valtakunnan suuruudesta.[1]
Rappio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Majaphitin kuninkaan Hayam Vuruk kuolemaa 1389 pidetään Majapahitin kukoistuksen loppuna. Hänen poikansa Vikramavarddhana seurasi häntä kuninkaana, mutta toinen poika Virabumi kiisti perimyksen. Kiista kruunusta johti perimyssotaan 1401-1406. Vikramavarddhana voitti perimyssodan ja Virabumi teloitettiin 1406.[1]
Majapahitin kuningas Kertavijaya (hallitsi 1447-1451) kääntyi islamiin ja hänen veljenpoikansa Sunan Ampel ryhtyi levittämään islamia Surabayan alueella. Kertavijaya murhattiin kuitenkin jo 1451 ja hänen seuraajansa Rajasavardhana esti islamilaisuuden levittämisen.[1] Islamin käännynnäisistä suuri osa oli aatelisia ja muuta ylimystöä, eikä rahvasta pyritty aktiivisesti käännyttämään.[4]
1400-luvun jälkipuoliskolla Majapahitin valtakunta alkoi hajota ja monet valtakunnan osat alkoivat itsenäistyä. 1468 syttyi kapina ja 1478 alkoi sekasorron aika. Näihin aikoihin myös monet Majapahitin hindut siirtyivät Jaavalta Balille. Kuningaskunnan pääkaupunkia siirrettiin useaan otteeseen vallanvaihdosten takia. Kuningaskunnan viimeiseksi pääkaupungiksi tuli Kediri.[1]
1500-luvulla Majapahitin hajoaminen jatkui. 1513 Majapahitin kuningas Udara yritti valloittaa Demakin sulttaanikunnan Jaavalla, mutta epäonnistui. Tämän jälkeen monet majapahitilaiset pakenivat Balille. 1520-luvulle tultaessa Majapahitista oli enää jäljellä Kediri, jonka Demakin sulttaanikunta valloitti 1527. Demakin sulttaanikunta julistautui Majapahitin seuraajavaltioksi.[5]
Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jaavalaista Mataramin valtakuntaa noin vuodesta 1582 vuoteen 1601 hallinneen Senapatin väitettiin virallisten hovirunoilijoiden kirjoituksissa polveutuvan aiemmista mahtisuvuista kuten Majapahitin hallitsijoista. Historioitsija H. J. de Graaf ei pidä väitteitä uskottavina, ja hänen mukaansa on todennäköisempää, että Senapati oli verrattain alhaista syntyperää.[6] Samankaltaisia väitteitä esitettiin myöhemmin 1600-luvun lopulla Mataramin sulttaani Amangkurat I:n julmaa ja itsevaltaista hallintoa vastustaneesta prinssi Trunajayasta.[7]
Majapahitin hallitsijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Vuosi | Oikea nimi | Hallitsijanimi |
|---|---|---|
| 1294–1309 | Raden Wijaya | Kertarajasa Jayavardhana |
| 1309–1328 | Kalagamet | Jayanagara |
| 1328–1350 | Sri Gitarja | Tribhuvana Wijayatunggadevi |
| 1350–1389 | Hayam Wuruk | Sri Rajasanagara |
| 1389–1429 | Wikramavardhana | |
| 1429–1447 | Suhita | |
| 1447–1451 | Kertawijaya | Brawijaya I |
| 1451–1453 | Rajasavardhana, syntyjään Bhre Pamotan | Brawijaya II |
| 1453–1456 | Ei kuninkaita | |
| 1456–1466 | Bhre Vengker, Purvavisesa tai Girishavardhana | Brawijaya III |
| 1466–1468 tai 1478 | Singhavikramavardhana, Pandanalas tai Suraprabhava | Bravijaya IV |
| 1468–1478 | Kertabumi | Bravijaya V |
| 1478–1498 | Girindravardhana | Bravijaya VI |
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Heikkilä-Horn, Marja-Leena: Kaakkois-Aasia eilen ja tänään. Helsinki: Yliopistopaino, 1991. ISBN 951-570-084-1.
- Hall, Daniel George Edward: History of South East Asia. 4th edition. Macmillan, 1981. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i Beginnings to 1500: The Old Kingdoms and the Coming of Islam Serajah Indonesia. Viitattu 6.10.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Heikkilä-Horn 1990, s. 44-45
- ↑ History of Singhasari www.zum.de/whkmla. Viitattu 8.10.2010. (englanniksi)
- ↑ Hall 1981, s. 231
- ↑ 1500 to 1670: Great Kings and Trade Empires Serajah Indonesia. Viitattu 8.10.2010. (englanniksi)
- ↑ Hall 1981, s. 304
- ↑ Hall 1981, s. 347
