Amangkurat I
| Amangkurat I | |
|---|---|
| Mataramin sulttaani | |
|
1646–1677
|
|
| Edeltäjä | Agung |
| Seuraaja | Amangkurat II |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1618 tai 1619 |
| Kuollut | heinäkuu 1677 Tegalwangi |
| Lapset |
Adipati Anom Pangeran Puger Pangeran Singasari |
| Tiedot | |
| Suhteita | Pangeran Alit (veli) |
Amangkurat I (Sunan Tegalwangi, 1618 tai 1619 – heinäkuu 1677) oli jaavalaisen Mataramin sulttaanikunnan sulttaani vuodesta 1646 vuoteen 1677. Hänen hallituskauttaan leimasivat silmitön väkivalta ja mielivaltaiset teloitukset. Hänen veljensä ja poikansa yrittivät itsenäisesti syrjäyttää hänet vallasta, missä hänen poikansa Adipati Anom lopulta onnistui monivuotisen kapinan päätteeksi. Amangkurat I pakeni hovistaan kapinallisten joukkoja ja kuoli pian tämän jälkeen.
Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Amangkurat I syntyi vuonna 1618 tai 1619.[1] Ennen valtaan nousuaan hän oli vuonna 1637 osallisena skandaalissa, joka koski hovin jäsenen Tumĕnggung Wiragunan vaimoa. Hänen veljensä Pangeran Alit tuki kiistassa Wiragunaa.[2]
Hallituskausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Amangkurat I:n noustessa valtaan 27-vuotiaana Mataramia vaivasivat kulkutautiepidemiat. Hänen edeltäjänsä ja isänsä Agungin kuolema oli myös tapahtunut yllättäen, mikä uhkasi aiheuttaa riitaa kruunun periytymisestä. Amangkurat I:n kruunajaisissa palatsin portteja vartioitiin tarkasti mahdollisen vallankaappauksen varalta.[3]
Isänsä tavoin Amangkurat I oli kunnianhimoinen hallitsija. Hänen tavoitteenaan oli yhdistää ja keskittää valtakuntaa, mutta hän ei hallitsijana ollut kyvykäs tämän toteuttaakseen. Hänen isänsä oli ollut sotapäällikkönä taitava, mutta Amangkurat I ei jakanut tätä piirrettä, ja hän pyrki lujittamaan valtaansa lähinnä uhkauksilla ja vastustajiensa salamurhilla.[3] Hänellä oli käytössään vakoojien verkosto, jossa oli mahdollisesti noin 4 000 jäsentä.[4]
Amangkurat I:n heikkoudeksi voidaan laskea myös hänen mieltymyksensä kauniisiin naisiin.[5] Muslimina hän oli ottanut sallitut neljä vaimoa huomattavista jaavalaisista suvuista, mutta hänellä oli lisäksi 40–60 jalkavaimoa (selir). Alankomaalaisen Rijklof van Goensin vuodelta 1656 olevan tekstin mukaan Amangkurat I:n palatsissa olisi ollut lähes 10 000 naista[6]; myös hänen henkivartiokaartinsa sisin piiri koostui naisista.[4] Hänen pojistaan ainakin kuusi oli maan prinssejä – heihin lukeutuivat Adipati Anom, Pangeran Singasari ja Pangeran Puger.[2]
Pangeran Alit yritti ensimmäisenä Amangkurat I:n syrjäyttämistä. Amangkurat I määräsi ensin hänet pidätettäväksi ja kuulusteltavaksi, minkä lisäksi hänen tukijoitaan kidutettiin.[1] Pangeran Alit kokosi tämän jälkeen joukon hartaita muslimeja ja johti nämä palatsille, missä heidän hyökkäyksensä torjuttiin ja hän sai surmansa. Amangkurat I päätti uusien islamilaisen väestön keskuudesta nousevien uhkien pelossa tuhota kaikki merkittävät islamilaiset johtajat, samoin kuin näiden perheet. Noin 5 000 – 6 000 henkeä teloitettiin yhdellä kertaa vuonna 1648.[4] Joukossa oli myös paljon Amangkuratin isän Agungin entisiä läheisiä.[7]
Vuonna 1651 Amangkurat I määräsi Mataramissa järjestettäväksi väestönlaskennan, ilmeisesti verotuksen helpottamiseksi. Hän yritti myös saada aiempaa enemmän verotuloja maan rannikkoalueilta, joilla oli mahdollisuus käydä kauppaa hollantilaisten kanssa suoraan niin, ettei valtio saanut kaupasta minkäänlaisia voittoja. Hän myös sulki maan satamat 1655–1657 ja 1660–1661[8], ilmeisesti halussaan tuhota rannikkoalueiden talous, jos hän ei voisi hallita niitä.[2]
Amangkurat I:n valtakauden jatkuessa Mataramin välit naapurimaihin sekä omiin vasalleihinsa alkoivat huonontua. Kaksi vuosina 1650 ja 1657 suoritettua epäonnistunutta sotaretkeä Banteniin johtivat Cheribonin menetykseen. Kalimantan menetettiin 1659 ja Jambi 1663. Amangkurat I ei myöskään ottanut vakavasti Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian edustamaa taloudellista ja poliittista mahtia.[7]
Vuonna 1661 Amangkurat I:n poika, kruununprinssi Adipati Anom yritti syrjäyttää isänsä vallasta, mutta epäonnistui. Isän ja pojan välit rikkoutuivat ilmeisesti lopullisesti heidän kilpaillessaan saman naisen huomiosta vuosina 1668–1670.[5][2]
Amangkurat I:n valtakauden lopulla tulivuori Merapi purkautui 1672 ja surmasi 3 000 ihmistä.[9] Maassa myös kärsittiin nälänhätää, sadekaudet muuttuivat epäsäännöllisiksi ja taivaalla nähtiin komeetta ja kuunpimennyksiä. Kaikkia pidettiin merkkeinä sulttaanin oikeuksien menetyksestä hallita maataan. Lisäksi paikallisen ajanlaskun mukaan vuosisata vaihtuisi maaliskuussa 1677, ja tarinan mukaan kuningashuone kohtaisi loppunsa aina vuosisadan vaihteessa.[10][11]
Kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Avoin kapina Amangkurat I:n hallintoa vastaan alkoi lopulta vuonna 1674. Kapinan johtohahmoina olivat Adipati Anom ja Maduran saaren 1670 valtaansa saanut prinssi Trunajaya, ja se valloitti pian Jaavan itäosan. Siinä oli myös mukana merkittävä hollantilaisvastainen elementti, joten Amangkurat I sai hollantilaisilta ja kauppakomppanian johtajalta Johan Maetsuyckerilta jonkin verran tukea kapinan kukistamiseksi sitä pyydettyään. Apua tuli kuitenkin liian vähän, ja Trunajayan joukot valloittivat vuonna 1677 Amangkurat I:n hovin Pleredissä. Amangkurat pakeni hollantilaisten suojelukseen ja kuoli myöhemmin heinäkuussa 1677 Tegalwangissa, minne hänet myös haudattiin 13. heinäkuuta.[2][5][12]
Adipati Anomista tuli Mataramin seuraava sulttaani nimellä Amangkurat II. Hänen ja Trunajayan, jonka hän myöhemmin tammikuussa 1680[2] surmasi omakätisesti, johtaman kapinaliikkeen viimeiset jäsenet saatiin kiinni ja rauha palasi vasta vuonna 1682.[12]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Keat Gin Ooi: Southeast Asia: A Historical Encyclopedia, from Angkor Wat to East Timor. ABC-CLIO, 2004. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Hall, Daniel George Edward: History of South East Asia. 4th edition. Macmillan, 1981. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Ricklefs, M. C.: A History of Modern Indonesia since c.1200. 4th edition. Macmillan International Higher Education, 2008. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Watson Andaya, Barbara: The Flaming Womb: Repositioning Women in Early Modern Southeast Asia. Honolulu: University of Hawai’i Press, 2006. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Ricklefs, M. C.; Lockhart, Bruce; Lau, Albert; Reyes, Portia; Aung-Thwin, Maitrii: A New History of Southeast Asia. (Red Globe Press 2010). Springer Nature Limited, 2019. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Steinberg, David Joel (toim.): In Search of Southeast Asia: A Modern History. University of Hawai’i Press, 1987. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Kiernan, Ben: Blood and Soil: Modern Genocide 1500-2000. Yale University Press, 2007. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Kiernan 2007, s. 143
- ↑ a b c d e f Ricklefs 2008
- ↑ a b Keat Gin Ooi 2004, s. 139
- ↑ a b c Kiernan 2007, s. 145
- ↑ a b c Keat Gin Ooi, s. 141
- ↑ Watson Andaya 2006, s. 175
- ↑ a b Keat Gin Ooi 2004, s. 140
- ↑ Kiernan 2007, s. 147
- ↑ Martiam, Najiyah: Case study: religion and disaster: the Merapi volcano eruption Taylor & Francis Group. Viitattu 9.8.2020. (englanniksi)
- ↑ Ricklefs et al 2019, s. 155–156
- ↑ Steinberg 1987 (toim.), s. 88
- ↑ a b Hall 1981, s. 347–348
|
Edeltäjä: Agung |
Mataramin hallitsija 1646–1677 |
Seuraaja: Amangkurat II |
| ||||||||||
